United States or Greece ? Vote for the TOP Country of the Week !
Itsehensä tyytyväisyyden ja ylenkatseellisuuden, useinpa vaativaisuudenkin piirteet äkkiä muuttuivat sellaisiksi, jotka ilmaisivat varovaisuutta ja arkuutta... Yhdessä silmänräpäyksessä ihminen ikäänkuin seisoi vartijana, hänen silmäyksensä kääntyivät rauhattomasti joka taholle... "Enkö vain lie sanonut jotakin tyhmää, eikö minua naureta?" näytti tämä hämmästynyt katse lausuvan.
Venäläinen katteini oli tuima herra, joka ei alammaisissaan kärsinyt vähintäkään arkuutta. Kun hän näki pakolaisen surkean muodon, ärjäsi hän äänellä, joka oli kuin ukkosen jyrinä: "Mikä sinun on, mies? Mistä sinä tulet?" "Nissilästä", vastasi mies peljästyneenä. "Nissilästä", kertoi katteini ja tähysti sotamiestä. "Onko sinulla kirjettä sieltä?" "Varat ovat otetut".
Kuule minua ja auta minua Petrea! sillä niin pian kuin jalkani suinkin kannattavat minua, täytyy minun lähteä täältä pois! En tahdo olla tälle kodille taakaksi! Maailman saastuttamana ja halveksimana en tahdo läsnäolollani tahrata tätä pyhää paikkaa! Olen jo lukenut arkuutta Gabriellen silmistä;... oi! oloni täällä tulisi minulle erittäin tuskalliseksi!
Blumin perhe vieroksui yleensä rumia ihmisiä; rouva, koska itse oli ollut kaunotar, herra, koska oli nainut kaunottaren, ja lapset syystä että heidät oli kasvatettu ulkonäön mukaan arvostelemaan ihmisiä. Eugen tunsi senvuoksi arkuutta ja pelokkuutta ajatellessaan sitä arvostelua, minkä alaiseksi Dora oli joutuva.
"Totisesti", sanoo historioitsija Tukydides, "hän johti Atenan kansaa enemmin kuin se häntä siten, että hän ottaen voimansa sopivista lähteistä, ei puhunut vain miellyttääkseen, vaan osasi myöskin sydämmellisesti vastustaa. Milloin hän huomasi kansan olevan täynnä kopeutta, saattoi hän sanoillaan sen pelon valtaan; mutta milloin kansa osoitti arkuutta, virkisti hän sitä rohkeudella ja voimalla."
Minä vaan ihmettelen, mitenkä sinunlaisellasi miehellä ja siinä ijässä enää voi olla tuollaista sulhaspojan arkuutta. No, hiidessä! Minkätähden sinä sitten täällä hikoilet ja venytät aikaa. Mennään häätaloon ja annetaan sen tempun luistaa tavallista vikkelämmin. On kai pappi jo tullut? GR
ANNA LIISA. Ei, ei, elä nosta riitaa. Silloin olemme hukassa. JOHANNES. En käsitä tuota arkuutta. Eikä se mihinkään auta. Hän siitä vaan yltyy kahta pahemmin. ANNA LIISA. Koetetaan saada hänet hyvällä talttumaan, Usko minuun, se on ainoa keino. MIKKO. Riittää jo. JOHANNES. Mikä riittää? MIKKO. Tuo jäähyväisten otto. JOHANNES. Sinä erehdyt. Ei tässä jäähyväisiä oteta.
Rohkaistuneena tuosta vihamiehen hidastelemisesta kohotti Fredrik, luullen moista arkuutta pelon merkiksi, vihdoin miekkansa korkealle Rechbergin pään päälle, lopettaaksensa aimo iskulla koko taistelun; mutta notkeasti ja sukkelasti väistyi Hanno miekan tieltä, joka, jos se vaan olisi sattunut, olisi samalla kertaa halaissut sekä kypärän että pään, ja ennenkuin Fredrik ennätti nostaa kilpeään suojaksi, tapasi kova isku hänen kypäräänsä, niin että hän huumautuneena horjahti ja vaipui polvilleen.
Mutta nytkään hän ei näyttänyt minua kuuntelevan, tähysti vain ulos, näytti ajattelevan jotain toista. Vaan äkkiä hän virkahti: Niin, se on tietysti jonkunlaista joutavaa arkuutta, lapsellisuutta, kun puuttuu toimintavoimaa uutta uraa alkaessani. Enkä sitä usein tunnekaan, joskus mietin sitä ihan omaksi kiusakseni.
Turvallisuudeksi kauppiaalle, jonka arkuutta kapteeni tiesi, oli hän kirjeesensä pannut erään P. S., jossa ilmoitti, ettei kukaan laivassa ollut tuntiakaan sairastanut mitään tautia, vielä vähemmin julmaa koleraa. Näin olivat asiat, kun myöhään eräänä yönä Antero heräsi siitä, että hänen akkunallensa kolkutettiin; hän nousi kiiruhusti. Merimies seisoi akkunan takana ja tahtoi puhutella kauppiasta.