Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. lokakuuta 2025
HANNU. Aseen kilinää! Flöjberg. Sa kuuletko ? HANNU. Se vihollinen on. Pois paikoilles! FL
V. 1708 rakennettuun kirkkoon kokoontuivat silloin, niinkuin vielä tänäkin päivänä, sekä kaupungin että maaseudun asukkaat tätä suurta juhlaa viettämään. Ensi kerran moneen vuoteen oli taas elämä iloisempaa kirkkomäellä. Taas kuultiin, niinkuin muinoinkin, kulkusten kilinää ja hevosten hirnumista pimeänä jouluaamuna kilpaa ajettaessa. Kirkko loisti niinkuin ennenkin valoa ja hartautta.
Olisitpas nähnyt näiden karvaturkkisten pimentolaisten karhuntassuillaan koettavan matkia meidän kuorokarkeloitamme. Vihdoinkin sanottiin, että oli kevät, ja mikä kevät! Viheriä talvi! Valoisa Manala! Lampaiden keritsemistä, lehmänkellojen kilinää, karpaloita ja koivunmahlaa; oi, Chryseis hyvä, mitäpä olisikaan Theokritos antanut, jos olisi saanut kuvata sellaista idylliä!
Sen jälkeen seurasi käytävässä kiiruisia askeleita, vahtikellon kilinää ja viimein tunkeutui koppeihin savua ja palaneen käryä. Pian kuului lääkärin ja vankilan päällikön ääniä. Vaikeata oli arvata, mitä oli tapahtunut, se vain oli varma, että jotain kauheata oli Gratshevskille tapahtunut, Seuraavana päivänä ei hänen koppiinsa enää viety ruokaa.
Samassa kuului kulkusten kilinää. Mari vilkasi ulos akkunasta. "Tuossa Severin nyt tulee. Katsokaapas kuinka uljas hevonen hänellä on." "On kyllä," myönsi unilukkari. "Eikä ensinkään rasitettu." "Eipä tuo siltä näytä." Severin katsahti ylös reestänsä ja näki Marin akkunassa. Hän nosti lakkiansa ja kumarsi uljaasti. Hän tervehti myöskin unilukkaria, jonka hän näki akkunassa ja tunsi.
Innostun minäkin, tunnun kevenevän, ja mieleni käy hauskaksi. Mutta yht'äkkiä vaikenevat viulut ja soitto lakkaa. Kuuluu vain jostain salin perältä rahain kilinää, joita palvelija laskee jonkun käteen. Johtajan soitin on pysähtynyt täydessä vauhdissaan, kärki on ylhäällä ja hänen kätensä korvan tasalla.
Kyllähän hän oli ennenkin kuullut sitä sekä luettavan että veisattavan, lieneepä hän joskus sitä itsekin katsellut, mutta hän oli kuunnellut sitä niinkuin jonkun kuolleen kappaleen kilinää ja katsellut samalta kannalta kuin vanhaa kulunutta ja kelpaamatonta romua katsellaan. Kuinka toisenlaiselta se nyt kuului.
Keveä kytömailta tuleva savu uiskenteli siellä täällä kuin sumu taivaanrannalla, ja välistä kuului hevosen hirnuntaa, lampaankellon kilinää tai tasaisia aironvetoja jonkun myöhään kotiinsa palaavan kalastajan veneestä. Kaupungissa ei kumminkaan kaikki ollut niin elotonta kuin olisi voinut luulla. Näillä pohjoismaalaisilla on ihmeteltävä kyky, samoin kuin linnuilla, mukautua valoon ja pimeyteen.
Heti alkoikin nyt lasisileällä parkettilattialla valssi, »Kesäilta», jonka haavemaisten sävelmien tuudittamina ja hurmaamina sadat nuoret parit kierivät kun keijukaiset, ajatus kokonaan siinä elämässä, johon nyt saivat antautua. Suuret ovet johtivat salista kapakan puolelle, josta kuului äänekästä puhetta, hillitöntä naurua, lasien kilinää ja toisinaan laulun yrityksiä.
Kaikilta vuorilta ja kaikissa laksoissa kaikui kulkusien kilinää ja piiskan sutkahduksia. Sata rekeä seisoi hää-aamuna Leijonan pihalla. Kaikissa taloissa majaili vieraita, ja moni yksiääinen lehmä ei saanut päähänsä, minkätähden noin uljas hevospari yhtäkkiä oli tullut kyläilemään.
Päivän Sana
Muut Etsivät