Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Murheissaan ja tuskissaan se Syyllisyyttään valittaa, Reimuj' aatteleepi, joista Synti hänet vieroittaa, Menneen onnen muistot kurjuus, Nykyinen vaan suurentaa. Kenpä selvitellä taitaa Riemut rauhan-kaupungin, Jossa temppelit ja linnat, Loistaa helmin hohtavin, Huoneet välkkyy, asunnoista Kulta kiiltää kirkkahin.
Kummallisesti kiiltää Yrjön silmä, kummalliseen hymyyn käy taas hänen tukevat huulensa, kummallisesti kiiltää hopea, tervaksisen soihdun valossa, keltaiselta loistaa "Tonttu-kuusen" satavuotisella juurella närehistö, omituinen oli näkö juhannus-yönä tervaksisten päreiden palaa lopottaessa takamaan salossa!
En, miks itse laulan tässä pitkin kesäpäivää, runous on kukkanurmi, kulkee monta häivää, katse kiiltää, kukka tuoksuu, laulaa leivo pilvein, ett' on kesä, ett' on elo hällä ilon ilvein. Ne pikku neidit teikkaa, ne katuviertä kapsaa, ja kengänkannat keikkaa ja kukat hattujen, nuo kautokenkä-janat kuin rannan kaislat rapsaa; vain hulmuhame-vanat jää heistä jälkehen.
Ens' elon antajat, pyhimmät tuntehemme Ne hyytää huoli maan, alhaiset askaremme. Kun sielu ennen toivon lentimin Jo liehui tähtitarhan tuolla puolla, Nyt soppihin se suostuu ahtaisin, Kun onni kiiltää, hukkuu ajan vuolla.
Tähtikirkas puol'-yön taivas kiiltää, Myrsky raueten jo hengittää;
SIMEONI. Eero, Eero, eikö löylyn mojova kuumuuskaan tuo mieleesi helvetin tulta. Muistele Hemmolan Juhoa, muistele Hemmolan Juhoa! JUHANI. Hänpä tautivuoteellansa näki sen tulisen järven, josta hän kerran vielä pelastettiin, ja siitä syystä, niinkuin hänelle sanottiin, että hän aina saunanparvella oli muistellut helvettiä. Mutta päivänkö valo tuolta kiiltää läpi nurkan? LAURI. Kirkkaan päivän.
Niinkuin nyt tuo tähti kiireelläsi Kiiltää, sankar tyyni, partanen, Niinpä alat katseestani käyköön Puhdas, säteilevä kirkkaus, Koska tuhon, kiusauksen henget Sydäntäni piirittämään käyvät.» Niin on aatos miehen, jonka huone Komee seisoo harmaal kalliol, Ja hän itse portaal, katsahdellen Kunnahille, kuusten kranssaamat, Hengittäes lempeen kesä-illan, Taivaan tähtijoukon loistaessa.
JUHANI. Minä pelkään, että niin on tässä tehtävä, minä pelkään. Jumala armahtakoon meitä! Mutta olkoon jo huomiseksi tämä tuuma ja menkäämme levolle. On tyyni syyskuun aamu. Kaste kiiltää kedolla, sumu kiiriskelee kellastuneiden lehdistöjen tutkaimilla ja haihtuu lopulta korkeuteen.
Tulkoon vaan vielä sota, niin hän joko ammutaan ja hän kuolee kunniallisesti kuninkaansa ja isänmaansa puolesta, taikka myös minkä kernaammin tahtoisin edistyy hän kenraaliksi, sen minulle sanoo silmänsä, joista sodanhalu kiiltää elävässä liekissä, milloin vaan hänelle kerron tappelusta."
Tosin kyllä lahjolla saatte silmänräpäykseksi voittaa lapsen, vaan kuka muu, kun vanhemmat, voittavat lapsen sydäntä rukoilemaan edestänsä? Kuitenkin tahtoi hän välttämättömästi antaa jotakin lapselle; se katseli ihmetellen kallis-kivistä sormusta, joka oli sormessansa. "Pidätkö sormuksesta?" kysyi hän. "Se kiiltää kun äitini silmät minua katsellessansa."
Päivän Sana
Muut Etsivät