Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. huhtikuuta 2025
Syreenit valkeat kesä-yössä, teille ma uskon itseni kuin säveleille, te hiljaa tuoksutte kuin tuoksui kerran mun tielläin kukka kesäpäivän Herran. Syreenit synkeät kesä-yössä, elkää mua pelotelko, ellen itse pelkää tään tähkäpääni päivän täyttymystä, tään elon, lemmen lyhyen lyhennystä.
Kävelin ja itkin Manan maata pitkin. Miss' on äidin mielitietty? Kukan valjun kitkin. Mitä etsit, vanha vaimo? Etsin emon lasta. Minne kulki kullan kehrä? Läksi maailmasta. Tappoi tauti naurusuisen? Tappoi suuri suru. Kitui? Kuihtui? Kesä-yössä kuoli kullan muru. Vaalinut et varmaan häntä, lemmen liekutellut? Liiemmin ei äiti toinen lasta laulatellut.
Seisoivat he kesä-yössä kerran aitan portahalla; uivat laaksot utuvyössä, välkkyi järvet vaarain alla; pohjan taivas puna-kelta veti juovat vienot vesiin, toisen taivaan rantehelta kulki kuuhut valju esiin.
Syreenit syyttävät kesä-yössä, teistä ma löydän lohdun niinkuin säveleistä, kuin tekin kukin, menen maata varhain; jää meistä jälkeen, mikä meist' on parhain. Syreenit anteeks-antavaiset yössä, en teistä luovu, muistan päivän työssä jokaista ystävyyden, lemmen kukkaa, jokaista orvon oudon riemurukkaa.
Mä valanrikkojaa kiroon, hänet ijäiseksi unohdan ja toivon vielä toisen naisen löytyvän itselleni. Hänet unohdan, vaikka olis hän kaunis kuin kesä-yössä Sulamit, vaikka katuiski hän tekoansa ja maassa edessäni rukoillen matelis. Tämä kuule, taivas korkea, tämä lupaukseni on, ja, se tietään, ennen kuolemaan kuin siitä poikkeisin mitä olen luvannut.
Ohi korskui Hurtan hepo, pärskyi surman päitset päässä, meni lapsen lauha lepo niinkuin lehti myrskysäässä!» Herää Irja huutohonsa, huomaa ennallansa huoneen; vaan kun tuota muistaa konsa, halu häll' on mennä Tuoneen, missä tytti tuiretuinen kutoo kuolinhuntujansa, kehrää vaimo valkeuinen kesä-yössä huoliansa.
Savu nousi suoraan ylös ilmaan ja valkeat hohtivat vaaleasti valoisassa kesä-yössä. Veneitä, joissa oli tyttöjä ja poikia, kulki edestakaisin; eräs merimies oli tullut kotia, tuoden mukanansa harmonikan, jolla hän osasi soittaa "Kun pohjoismeri pauhaa" ja monta muuta kaunista laulua.
Surun ruhtinas, Suomi! Nyt kostuu, nyt kastuu niin moni luomi, kun armeijat astuu maan suuren ja sorjan, ei enää nyt Moskovan, Pietarin orjan, vaan valppahan, vapaan, taas Kasimirin tapaan, kun Europa säilyy ja Puolan päivä päilyy. Syreenit hiljaiset kesä-yössä, kuulkaa: minusta herkkää, heleää nyt luulkaa, en liene korppikotka alla taivaan, ma itseäin vain ihmiseksi raivaan.
impyisistä iljanteen, tytöistä Tyrjän vallan, revontulten tukkapäistä luona lumen, hallan. Kesä-yössä koivun alla, Vienan virran suulla, neiti nuori lauleleepi lainehitten kuulla. Silmin kuivin, kummallisin, katsoo ilman rantaan. Laine laulut neien nuoren ulapoille kantaa. Noin se laulaa Vienan impi: »Syttyy tähdet taivaan. Tuikahda ei toivon tähti immen valjun vaivaan.
Vielä meidän täytyy laulaa, ennenkuin erkanemme sanoi asessori yhtykäämme kaikin laulamaan "Maamme". Niin, niin, tehkäämme niin huudahtivat nuoret; ja valoisassa kesä-yössä kajahteli rakastettu kotimaan laulu laajalle avarien vesien ja lehtevien saarien yli, päättäen sopusointuisesti kesän juhlallisimman illan.
Päivän Sana
Muut Etsivät