Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. lokakuuta 2025
Hän aivasti välillä, kihnutteli lukkarin tavoin nenänsä aluksen nenäliinallansa ja jatkoi: Ne Oton vaatteet möi jo meidän Kerttu Karoliina sille Heikki Nissisen eukolle.
Onko totta, Karoliina, että Handolin on myynyt soittokoneesi? kysyi Antero sisareltaan. Mistä sinä nyt sen ... eihän se mitään... Kai sinä nyt jäät tänne muutamiksi päiviksi, niin mennään sitten yhdessä? Ei, en minä mitenkään voi, huomenna minun täytyy jo varhain lähteä. Mutta tule sinä vaan, sitten kun sinulle sopii. Mutta jos sinä ehkä olit ajatellut, että tulisin nyt kanssasi?
Kuka se on? kuiskattiin. Anette? Ei, tässähän se on. Täti? Ei, täti on tuolla... Sehän on Karoliina Handolin. Hän aina soittaa noin meillä käydessään, kun ei saa soittaa kotonaan. Miksei saa? Hänen miehensä on myynyt vallesmannin mamselille hänen klaverinsa, jonka hän sai lahjaksi enoltaan. Niin saikin, sanoi Antero. Ai, suokaa anteeksi. Ei se mitään. Kutsuttiin illalliselle.
Ja hänen kirjanpitäjänsä on aivan hänen kaltaisensa... Hänen luonteessaan ei ole vähääkään mustaa pilkkua... Hän ei ole koskaan ollut tekemisissä naisten kanssa. Heinonen. Niin, niin. Onhan niitä sellaisiakin naisia, joilla on jonkunlainen makuaisti. Loviisa. Karoliina tulee hyvin onnelliseksi hänen kanssaan. Heinonen. Ei koskaan! Loviisa. Kyllä, sanon minä! Heinonen. Ei, sanon minä! Loviisa.
Mutta kummallisinta oli katsella tuota vaihetettua "tyttöriepua", joka arkana ja samalla huiman näköisenä istui sängyn jaloissa, "puhumatta pukahtamatta", silloin tällöin vain luoden tulisen silmäyksen johonkuhun läsnä olevaan. Ei se ole laita kakara, kuiskasi Kokkolan Karoliina naapurilleen.
Eihän nyt ... elä nyt... Mutta Karoliina meni itkien pois. He istuivat taas ruohopenkillä suuren koivun alla... Vaikka olikin kauhistunut omia ajatuksiaan, viehättyi Karoliina kuitenkin näinä päivinä tuudittamaan itseänsä Anteron unelmaan. Hän tahtoi sittenkin kuvitella, että tämä oli heidän yhteinen kotinsa.
Kun hän näki tuon hienon, puhdaskasvoisen ja arkasilmäisen sisarensa, jonka sanottiin muistuttavan ruotsalaisrotuista äitiään, tuon raa'an, pöhöisen miehen rinnalla, ei hän voinut ymmärtää, mikä oli mahtanut hänen sisarensa sokaista, mitä Karoliina oli mahtanut hänessä nähdä, silloin kun hänet otti. Päästäksensäkö vain naimisiin, orpotyttö, niin pian kuin tuli ensimmäinen kosija?
Yht'äkkiä hän heräsi, sai kiinni todellisuudesta, kun virsi lakkasi ja syntyi hiljaisuus. Tuossahan istui Karoliina, maassa hänen edessään. Kohosi istualtaan se vanha harmaahapsinen pappi, joka äsken oli puhunut Handolinin kanssa pappilan rappujen edessä. Hän seisoi hetken aikaa äänetönnä, oli totinen ja tyyni.
Minä vain ajattelin sitä niin, kuin ei täällä olisi ketään muuta kuin me molemmat kaksi. Mitenkä sinä tarkoitat? kysyi Karoliina säpsähtäen. En muuten kuin niin, kuin sanoin. Mikä sinun on? Karoliina tuijotti pelästynein silmin Anteroon... Et saa toivoa hänen kuolemataan. Kenen? kysyi Antero, mutta ymmärsi samassa, mitä sisar oli tarkoittanut. Enhän minä sitä niin...
Karoliina otti nyytystä lämpöistä vehnäleipää ja asetti sen tarjottimen viereen. Vanha leski kyyneltyi liikutuksesta. Ei olisi luullut, silloin kun Antero istutettiin rekeen ja lähdettiin viemään sinne Helsinkiin, että vielä kerran tulisit ja istuisit tässä meidän kanssa ... tarjoo nyt ensin Anterolle, Emma. Kyllä mahtaa sinustakin, Karoliina, tuntua...
Päivän Sana
Muut Etsivät