United States or Belgium ? Vote for the TOP Country of the Week !
Voi, voi, jos sinäkin oppisit Jumalaa tuntemaan. Antero ei siihen vastannut, eikä Karoliina jatkanut. Tuokion ajan tuntui heistä kuin he olisivat olleet kaukana toisistaan. Sinua varmaankin väsyttää matkan jälkeen, sanoi sitten Karoliina. Hän vei hänet yliskamariin, pieneen huoneeseen, jossa oli seinämällä vuode, toisella kirjahylly, pöydän päässä ja ikkunan alla matala rahi.
Karoliina juoksi hätään, ja taas siellä ovet paukahtelivat ja riiteli raaka ääni. Hetken kuluttua palasi Karoliina kyyneleet silmissä ja posket punottavina. Kaiken muun minä vielä voisin kärsiä, mutta kun hän lyö omaa lastaan. Omaa lastaan? Karoliina nyökäytti vain päätään vastaukseksi. Anteron ajatukset salamoivat moneen suuntaan. Pakottiko hän sinut sen ottamaan? Hänkö?
Niin, niin, mennään sitten täältä. Vasta kun oli ehditty kirkolle, sen suojaan, eikä pappilaa näkynyt, rauhoittui Karoliina, muuttui yht'äkkiä, sai silmiinsä riemastuneen ilmeen. Jumalan kiitos, voi, kuinka minun nyt yht'äkkiä on hyvä olla! Tuolla ne jo tulevat, istutaan tähän.
»No sitten ei sovi.» He rupesivat kaikin nauramaan. »Niin, Karoliina», puheli Keskitalo sisareen kääntyen. »Me aiomme tässä Uutelan kanssa ruveta vielä vanhalla iällämme ihmeitä tekemään.
Omin kyytinesikö? No, sepä nyt sattui. Kun olisin ollut kotona ja tietänyt, niin totta tosiaan olisin lähettänyt asian alkaen noutamaan. Karoliina! Se oli juurikaan tässä. Karoliina! Karoliina seisoi jo ovessa, lensi veljeään kaulaan ja syleili ja suuteli häntä, puristautuen vapisten hänen rintaansa, niinkuin turvaa hakien. Handolin oli pujahtanut takaisin huoneeseensa. Tulitpahan sinä!
Vastauksena siihen virkkoi Karoliina kalpeana ja kaikki voimansa ponnistaen, Anteron puoleen kääntyen: Ilpolan emäntä lähetti sinulle, Antero, terveisiä, että olisit sinäkin hyvä ja tulisit heille. Vai niin, minä tulen hyvin mielelläni. Saat tavata siellä isän ja äidin vanhoja tuttavia. Ketäs muita sinne sitten menee? kysyi Handolin.
Siellä on kavaljeereja vaikka kuinka paljon. 9 kohtaus. Maiju. Emma. Henrikson. Sitten Heinonen, Loviisa, Karoliina ja Heiskanen. Nyt olen minä valmis! Minä myös! Henrikson. Käsivartesi, eukkoseni, ja lähtekäämme satamaan!... Ah, liian myöhään!... Tuossahan vieraamme ovatkin! Heinonen. Hyvää päivää, hyvää päivää! Tässä nyt olemme koko joukko. Henrikson. Toivon teidät sydämestäni tervetulleiksi!
Aiotte asettua kesäksi hänen luokseen? Niin, kyllä kai tietysti, vastasi Antero epävarmasti. Hän oli aluksi ihastunut kuultuaan sisarensa tulosta; mutta jos Karoliina tulisi, täytyisikö hänen ehkä lähteä sinne jo hänen kanssaan, heti, saamatta jäädä tänne?
Mutta silloin, juuri ennen päivällisaikaa, hän ikäänkuin havahtui ja hänen huolehtiva hämäläishenkensä taas heräsi. Hän huomasi ettei kaikki ollutkaan vielä toimitettu sinne Hämeeseen päin. »Taitaa sentään olla tarpeetonta», ajatteli hän. »Kyllähän Karoliina sen muutenkin ymmärtää.» Mutta hän muutti mieltään.
Eihän siinä mitään erityistä tapahtunut, sanoi Karoliina säpsähtäen ja punastuen. Sitä, että onko hän usein tuossa tilassa? No, mitä nyt siitä. Onko sitten muutakin? Ei nyt puhuta niistä; ei nyt näitä ikäviä asioita ajatella. Kerro ennemmin itsestäsi; mitä aiot ja kuinka ? Mitä hän riiteli sinulle äsken? Siitähän se oli, että olin käynyt Ilpolassa kuulemassa Paavoa.