Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. lokakuuta 2025
Hellä Karoliina arvasi heti asian, sillä jokseenkin samoilla sanoilla oli lukkari aina ennenkin alottanut riidan. Hän jo rykäsi itseksensä ja ryhtyi kärpäslapulla tappamaan pöydällä kihiseviä kärpäsiä, kiukutellen niille hermostuneena, ja kun lukkari vielä jatkoi joukon suuruutta valitellen, sanoi hän riidan aluksi: Kukas sinun käski mennä naimisiin!
Olen minäkin aikonut mennä Anteron kanssa, sanoi Karoliina, nousten ottamaan lautasta miehensä edestä. Sinäkö? Minnekä? Ilpolaanko? Veri oli puhaltunut Handolinin päähän, korvalehdet punoittivat, lihava niska melkein sinerti.
Ja hän uskoi, mitä tahtoi mielellään uskoa, ettei hänen täällä-olostaan olisikaan mitään hyötyä. Samalla hän kuitenkin tunsi hämärästi, että sisar ehkä odottaa, että hän väittäisi vastaan, mutta ei saanut nostetuksi katsettaan maasta saadakseen selville, oliko Karoliina tarkoittanut, mitä ei sanonut. Siitä syntyi äänettömyys. Karoliina nousi ja meni askareilleen.
"Sitte", jatkoi Kandelinska, "sanoi Karoliina heille tulleen paljon vieraita, kaupungin herroja ja muita tuntemattomiakin. Ne olivat siellä juoneet ja elämöineet, kunnes viimein rupesivat tappelemaan, ja Utriaiska parka oli koko ajan sydän sylissä istunut kamarinsa nurkassa ja itkenyt niin katkerasti, ettei ollut tahtonut vaatteitakaan päällensä saada.
Hän oli kalpea ja hätääntynyt, kaikki se onni ja hyvä mieli, joka äsken oli hänen kasvoiltaan säteillyt, oli pyyhkäisty pois, silmiin oli tullut arka pelästynyt ilme. Puoleksi juoksujalassa näki Antero hänen rientävän tietä pitkin. Karoliina parka! huokasi kanttorinleski. Ehkä on parasta, että Antero ei anna hänen mennä yksin Handolinia vastaan, jos se vielä tulee juovuksissa kotiin.
Enhän minä sinua. Ja niin kauan kuin olet täällä, ei minulla ole mitään hätää. Luuletko, että sinun olisi parempi, jos olisin täällä? Sitä minä nyt en suinkaan tahdo ... enkä sallisikaan. Et, et, mutta luuletko kuitenkin? Karoliina vastasi nopeasti: Ei hän välitä, vaikka kuka olisi. Antero oli pelännyt, että sisar lausuisi sen toivomuksen, että hän jäisi tänne edes täksi kesäksi.
Samaa kysyvät muutkin, sanoi Karoliina, heinän kortta purren ja tuijottaen alas maahan, sanovat, ettei minulla tarvitsisi olla mitään velvollisuutta häntä kohtaan siinä asiassa ja että pitää kuulla Jumalaa enemmän kuin ihmisiä.
Heinonen. Mitä minä näen? Sinä, Aksel! Hellsten. Eno Heinonen! Toivon teidät tuhannesti tervetulleeksi Helsinkiin! Heinonen. Kiitos! Kiitos! Hellsten. Onko Karoliina myöskin mukana? Heinonen. On ja vaimoni myöskin. Hellsten. No eno, mitä hän sanoo minun rakkaudestani Karoliinaan? Heinonen. Hän on vimmatun vihainen. Hellsten. Minkä tähden? Heinonen.
Kandelinskan nisupuotiin oli äsken "vähissä hengin" juossut kelloseppä Utriaisen Karoliina ja kertonut Utriaisen viime yönä lyöneen rouvaansa halolla päähän ja "nyt tänä aamuna oli herra pormestari nähty kadulla puhelevan tuon kauniin Kivelinskan Annan kanssa." "Herrainen aika, sitä en olisi kuolemakseni tiennyt", huudahti leskirouva Kivelin käyden kalman kalpeaksi.
Tämä on talon hyvä haltia, laski rovasti leikkiään, äidin tyttö, joka häntä kaikessa auttaa. Tämä Kaarina on minun tyttöni, toinen apulaiseni, auttaa minua, kirjoittaa ja lukee minulle. Jos hän olisi poika, olisi hänestä tullut maisteri, ja nyt olisi hänet ehkä seppelöity yhdessä herrain kanssa. Voin sanoa terveisiä sisareltanne, sanoi Hanna Anterolle. Karoliina oli täällä helluntaipyhinä.
Päivän Sana
Muut Etsivät