Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Luotettavalta tuntui taas eläminen, kun hän muutamana päivänä istui kangaspuihin ja tunsi voimaa itsessään, ja vielä oli entistä säästöä suurin osa ja isoimmat tarpeet olivat kaikki tyydytetyt. Kun hän lasta hoiteli ja sen kanssa toimi, tunsi hän itsensä onnelliseksi. Tuo pieni olento oli kuin suuri kalleus, jonka menettäminen olisi tehnyt umpeen painamattoman aukon elämään.
Minua karmii, että kalleus ehkäisee kaikki pyrinnöt siinä suhteessa. Suuresti himoitsen tyylikkäitä lukkoja ja saranoita sekä suuria, komeita yksiruutuisia ikkunoita. Kadehdin onnellisia lähimmäisiäni, joilla on varaa mokomiin talonkaunistuksiin. Varustettuani talooni kaikkia välttämättömiä tarpeita, koittaisin mikäli varani myöntäisivät, pitää kauneuttakin päämaalinani.
Näin istuiss' aikahan menneeseen Pois kauvas miettehet lentää, Pois kauvas aikahan kultaiseen Ja vedet poskille entää. Ain' ollut näin ei hän yksinään; Häll' oli poikansa silloin; Nyt missä lie, mihin viipyikään? Taas hänet nähnehe milloin? Se häll' oli kallehin kalleus, Pimeässä silmien valo, Se kurjuudessakin lohdutus, Se päivän koittavan salo.
Ja nyt saan kiitokseksi sen, että kiivastutte, ja tilanne siitä huononee. Niinhän olette kalpea kuin valkoinen pilvi. Kas tässä, sanoi kreivi yhtä kiireesti, kiskaisten sormestaan kalliin sormuksen, kas tässä se kalleus, minkä Kristiina-kuningatar antoi minulle pois lähtiessään. Ota se, pidä se, mutta anna minulle kuparisormus.
Töitä ei ollut täällä saatavissa ... edes hänellä, sellainen oli aika... Yhä lisääntyi kaiken elämiseen tarvittavan kalleus. Bergman oli alakuloinen ... ja aprikoi, pitäisikö tästä sittenkin lähteä Venäjälle. Mutta siellähän kuului olevan vielä hullumpaa kuin Suomessa. Sakris ei vielä silloin tällaisia seikkoja oikein ajatellut. Eikä Bergman tuntunut välittävän hänen asiastaan.
LEA. Tätä älä unohda sinä, joka hurjasti riehut, kun sydäntäsi kohtaa täällä vastoinkäyminen. ARAM. Olithan mun sydämeni korkein kalleus sinä. LEA. Mutta perintö kalliimpi on sinulla jälellä vielä: kultainen istuin Jehovan kaikuvassa pylvässalissa, jossa enkelien kanteleet soivat. Rukoile, Aram, rukoile voimaa sielullesi.
Kerran vielä iski hän kannukset orhinsa kupeisin ja kerran vielä hän kirmasi eteenpäin, sitten kaatui pyrskivä orhi, unohtaen ainiaaksi elon kuuman leikin. Mutta vapaassa ilmassa seisoi mies, pelastettuna tulesta ja hirmuisista vihamiehistänsä; tulihan oli polttanut kärmeitten lukemattoman lauman. Siinä sankari seisoi riemuitsevalla katsannolla, kädessä ihmeellinen kalleus.
Se valo, jossa loisti löytämäni tuo kalleus, nyt vasta leimahtikin kuin kultapeili, johon päivä paistaa. Ja vastas: »Varmaan omatunto, oman häpeän taikka muiden hämmentämä, sanasi arvaava, on ankariksi. Mut silti jätä kaikki sievistely, tuo julki kaikki, mitä nähnyt olet, ja kynnet tuntekoon se, joss' on syyhy.
Kahdeksi onnen kunnaaksi povensa kohosi ylös ja hän, joka päänsä sinne kallistaa sai, hän houraili hekumassa autuitten. Pohjan neito, sun murhamiehes nyt vasta kauneutes muistaa ja siihen rakastuu, mutta myöhään: sen kuvan, jota mielessään hän ihastelee nyt, särki hän omalla kädellään, eikä nähnyt, houru, mikä kalleus se oli, mikä autuuden lähde. Niinpä tapahtui, jos en unta näe. Olisi niin!
Nyt alkaa lopun aatto, alentuu, mataloituu riemun saatto! Voi, kerran koittaa tilin hetkikin, kun käymme eteen suuren tuomarin, ja kun hän vaatii, Herra vanhurskas, aarrettaan, jonka lainas täällä meille vastaamme: »Ansaita ei armoas, katosi meiltä kalleus elon teille!» voimakkaan päätöksen vallassa. Pois sormus! tulisesti. Niinkö! Ymmärrän sun! Heitä! Tie ainut tää, mi yhdistävi meitä!
Päivän Sana
Muut Etsivät