Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Kerran vielä iski hän kannukset orhinsa kupeisin ja kerran vielä hän kirmasi eteenpäin, sitten kaatui pyrskivä orhi, unohtaen ainiaaksi elon kuuman leikin. Mutta vapaassa ilmassa seisoi mies, pelastettuna tulesta ja hirmuisista vihamiehistänsä; tulihan oli polttanut kärmeitten lukemattoman lauman. Siinä sankari seisoi riemuitsevalla katsannolla, kädessä ihmeellinen kalleus.
Mut orhinsa korskuvan, ylpeän panen lantakuormien vetoon, siks kuin on vanha ja vaivainen hän ja kepertyy Manan ketoon, näin heistä kun hyötyä, huvia saamme, alamaisia olkoot he mainion maamme.» Hän viittaa sankarin lähestymään; tään katse ympäri kiitää, Khimairan on vain sulot silmissään, mi permannon palkkeja liitää kuin liehuva liekki, kuin lempivä liha, kuin alaston, armoton, viiltävä viha...
Hän mies oli muuten moitteheton, mut joutunut vihoihin jumalien jo aikoina armahan lapsuuden: näki aina hän eessänsä tuulentuvat, vain kuolematonten ihannekuvat, hän kuuli, mitä ei kuullut kukaan, ei sopinut siksi hän muiden mukaan, oli kuin jokin aina ois ollut poissa; ei viihtynyt siks isän, äidin koissa, ei tyytynyt maan hän tyttäriin, hänen tahtonsa paloi taivaisiin, näin harhaili yössä ja päivässä yksin hän vain kera orhinsa ystävyksin.
Väkeä oli tullut läheltä ja kaukaa. Olivat heimon suuret uhrijuhlat. Mutta kukaan ei tiennyt, miksi Väinämöinen kesken juhlien riistäytyi äkkiä irti juhlarahvaasta, käski satuloida orhinsa upeimman ja syöksähti kuin ukonnuoli metsätielle, joka talon takaa lähti etäisiä ilmanrantoja ja suuria salokyliä kohti järven päitse poimuttelemaan.
Niin minäkin kaadun kerran. Mutta nyt eteenpäin! Hän vihelsi viidasta toisen varsan ja jatkoi entistä vinhemmällä vauhdilla retkeään. Hei, miten vesi roiskui, miten kumpu kumahteli hänen orhinsa kavioiden alla!
Armaani! Sinä näet näkyjä. Sinä uneksit. Kuin päivä paistaa hänen kilpensä, kuin liekki leimuaa hänen kypärsulkansa. Hänen orhinsa kaviot iskevät kultaisia kipinöitä... Hän tulee tännepäin, hän pysähtyy pihalle, hän hyppää alas satulasta... Sinä et ole terve, sinä hourit... Hän on täällä jo! Seisoi tuvan ovella kaikessa loistossaan ja kunniassaan se maankuulu kuninkaanpoika.
Kohos korkeuteen Polyhymnia, ei viipynyt sankari Hornassa, hän orhinsa oivan viheltää, pois rientää kuin tuli, kuin tuulispää. TAHTI-Y
Ma seppeltä hältä, maan lapselta, anoin Se tähtien tarhoista poimi! ma sanoin; hänet nähdä mä tahdoin taivaalla kerta, niin totta kuin hän oli sankarin verta, niin totta kuin häntä ma rakastin, raukka; minut säikytti äsken jo orhinsa laukka, ei enää, hän vaikk' ijät kiitäisi tälleen, ei konsana koituisi maan päälle jälleen, hän on mun, hän on mun, minun lempeni vuoksi hän läksi, hän poistui, ei palaa mun luoksi!»
ILMARI. Takoa osasit ennen Puukkojakin, miekkojakin: Kun olit opissa ollut Pajassani puolen vuotta, Niin jo suuren säilän laitoit. Tuot' ei oltu ennen kuultu. Siihen kirjasit kuvia: Sotajoukon jousinensa, Urhon orhinsa selässä. Miksi nyt et aatran kynttä, Maan kamaran kaivajata, Voinut taidolla takoa? KULLERVO. Mieleni on miekan teillä, Vaan ei aatrojen ajossa.
Päivän Sana
Muut Etsivät