Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Niin niin, suloinen, kulta rouva, sitä ei niin tiedä . Jos herrasväki huomaisi täällä jonkun, joka kaivelee ja jäytää, jyrsii ja nakertaa, niin koettakaa vain saada minut ja Tiistimies käsiinne. Jääkää hyvästi, hyvästi tuhansin kerroin. Täti, minäkin olen nähnyt Rotta-Ullan! Sinunko tämä on, Asta? Niin. Minulla on siinä muutamia vanhoja kirjeitä. Ahaa, perhekirjeet
Kaikki muutkin parit menevät »kävelemään», ja pian kuhisee läheinen lehto täynnä asukkaita. Joka kallionkieleke elää, ja joka puun juuressa kuiskutellaan ja nauretaan, hihitetään. Ja siksi istuu Antti nyt alakuloisena, melkein synkkämielisenä, kaivelee kepillään maata ja tahtoo lähteä pois. Hän on kuin olisi hän liikaa täällä, hän tuntee itsensä jotenkuten epäonnistuneeksi.
"Pikku Ester parka", sanoi hän usein näinä aikoina, "joll'ei mitään muutosta tule, joll'en saavuta rauhaa, josta puhut, niin saat antaa anteeksi, että tuotan sinulle vielä enemmän surua ja häpeää, sillä minä en voi, en tahdo elää tätä helvetintuskaa kantaen. Ulkoapäin kaivelee minua ihmisten ylenkatse, minne tahansa menenkin sisästä päin kalvaa omatunto öin, päivin.
Se heittiö nauttii siitä sydämmessään, nauraa virnistelee itsekseen ikäänkuin kutittaakseen, että minua kaivelee... Paavola souti takasin, ei ollut tietäkseenkään pettymisestään, kertoi vain aivan maltillisella äänellä, että ei syönyt sielläkään paremmin. Ja minulla se syöpi tässäkin ihan iltikseen. Lienet sinä maannut kätesi huonoksi, koska ei ota.
Käskystäsi hedelmänsä kantaa puut ja metsä riistan synnyttää, Sanas kautta pelto viljan antaa, Meri alta aallon työnnältää, Aartehensa, antiluojat vuoren Kätköt kallioista kaivelee, Sanas keväimen luo ikinuoren, Vesamaille vedet johtelee, Tukitutkin elon avaa suonet: Vehmas touko vehryt tohisee; Karun kallionkin kylmä pinta Sanas voimasta saa kukkimaan, Samoin sanas kautta ihmisrinta Toivon kukkia saa uudestaan.
Elonajasta elonaikaan kestää työ taukoamatta. Talvet päästään kaivelee viininviljelijä vuoren rotkoista liuskakiviä, survoo ne hienoksi ja sitte ne ripistelee istutuksille. Nämä pitävät maan tuoreena ja lannoittavat. Tätä paitsi pitää, jos ilmat vaan myöntävät, viinimäkien muureja laittaa, kallioita paikata ja pönkittää.
Muttinen riisuutuu, ja ähkii, kääntelehtii hiekassa, kaivelee siihen itselleen kuoppaa, ja ähkii. Tommola pingoittaa puusta puuhun hietikon yli nuoran, ja huutaa: »No, nyt hyppäämään, Aapeli! Katso päältä, näin minä hyppään. Katsos, noin korkealta jo meni, meistä tulee oikeita Kolehmaisia, terveitä miehiä. Mutta nyt on sinun hypättävä. No, nouse pois, hyppää, minä annan starttisignaalin.»
Ja tuo pukukin on komea kuin rikkaan morsiamen ainakin. Kelpaa sinua näyttää omanaan, sen sanon. JOHANNA. Kunhan sinä vain olet tyytyväinen, muusta en välitä. Ja olethan sinä, Risto? RISTO. No, se on tietty. Vielä häntä kysyy. Niin minä olen kuin kolmen markan hevonen. Arvaas, kuinka moni tänä iltana tahtoisi olla minun sijassani. Kyllä maar poikain sydämiä kaivelee.
He tekevät viisaasti näille nenäviisaille talonpojille. Mutta minunpa suru sydäntäni Kovemmin kaivelee, lisäsi hän. Suru kaiveli todellakin poloisen pojan sydäntä, kun hän ajatteli miten häntä kotona kohdeltaisiin: kuinka äiti rukan silmät sulavat harmin kyynelistä, kuinka isän harmaat karvat menevät murheella hautaan, kun poika hyljättynä ja viratonna palajaa isän majaan.
Joka ystävänsä mistaa, suru sille siaan jää; Voi sitä suurta tuskaa ja sitä ikävää! Kuin linnut oksapuissa kauniisti laulelee, Niin suru syäntäni kovemmin kaivelee. Ja kukat kaikenlaiset kukoistaa keolla, Vaan ei ne anna mulle tuskissa lepoa. Ah kuhun otan tieni ja kusta levon saan, Kun sinä mun nyt hyljäsit ja heitit kuolemaan!
Päivän Sana
Muut Etsivät