Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
"Ha ha ha, hän on tietysti myöskin kuullut tuon tyhmän jutun teidän ja Juhanan kihlauksesta." "Minunko ja teidän poikanne?" "Niin. Eihän nyt muusta puhutakaan." "No mutta, enhän minä ole koskaan ." Rouva keskeytti äkisti lauseensa ja nousi peljästyneenä. "Fanni!" huusi hän. "
Aikakausi, josta nyt olen kertova, on kuitenkin paljonkin aikaisempi molempiakin noita merkillisiä tapauksia, joita ylempänä mainitsin. Seikat, jotka tässä otan aineeksi, tapahtuivat ne näet 14:nen vuosisadan loppuvuosina, silloin kun Skotlannin valtikka oli lempeän, vaan heikon Juhanan kädessä, sen joka kruunun perittyänsä otti nimekseen Robert III.
Sepä on tää ihmisen sydän paatunut ja pimitetty, niin jotta kuka sitä älyää! soimasi silloin Eevastiinakin itseänsä, yltyi taas itkemään ja valitti surun murtamana: Kun herra vielä antaisi edes nähdä hänet vaikka elävänä tai kuolleena! Antti Juhanan sydän pehmeni. Heltyneenä sai hän tuskin sanoa tokaistuksi: Ka auttaapa se ... herra ... kun pitää etsimistalkoot!
Mutta kohta hän kuitenkin lupasi tulevansa uudestaan. Liisa ja Kivelän väki, kuultuaan Juhanan aikeista, iloitsivat suuresti, ja Luutamummo tahtoi, että hänen poikansa pitäisi ottaman haltuunsa ennemmin Nikkarila kuin Grimstaham. Mutta siihen Juhana ei suostunut.
Anna hyöri korjaten pois ruoan pöydältä ja pannen evästä huomisaamuksi Juhanalle. Neito oli kaunis nähdä kuin vasta puhjennut ruusu. Silloin tällöin tipahti kyynel hänen silmistään eväspussiin, ja se lohdutti Annaa, että edes jotakin muistoa hänestä joutuisi Juhanan matkaan. Vihdoin käytiin levolle. Kaikkien uni oli vähemmän tyydyttävä, mutta erittäinkin Anna pysyi valveilla.
"No, totta maar, Juhana, oletko kihloissa?" ärjäisi vanhus, nähdessään Juhanan. "Terve, sydämellisesti tervetullut, vanha setä", huusi Juhana. "Yhtä suora ja reipas kuin ennenkin." "Ja sinä sama oiva poika kuin ennen lähtöäsi meiltä", huudahti vanha Jaakko. "Sinä kunnon poika!" Vanhus sulki Juhanan rintaansa vasten.
Elsa pani pois ompelunsa, otti pöydältä ison piplian, avasi sen ja luki Johanneksen evankeliumin seitsemännentoista luvun. Ilokseen näki Elsa, pannessaan pois pyhän kirjan, Juhanan tulevan. Hän ei malttanut odottaa lemmittyänsä huoneessa, vaan juoksi kartanolle. Kun rakastavaiset olivat tulleet sisälle, haastoi Juhana ilomielin: "Nyt saamme taaskin puhua rauhassa.
Sen lopetettuansa avasi hän kätensä, mutta kiersi ne sen sijaan äkisti ja Juhanan aavistamatta hänelle kaulaan. "Tämän en luullut koskaan tapahtuvan; sen, josta puhut, en luullut koskaan tapahtuvan, Juhana. Ja sanonpa nyt sinulle perästäpäin, että monta, monta kertaa olen itsekseni itkenyt juuri sentähden." "Mutta nyt hymyilet, ja kiitos siitä.
Kenenkä muun, kuin Roposen pojan, Juhanan, joka on salaliiton vaarallisimpia jäseniä. Kosmin. Hyvä, hän annetaan sotamieheksi. Andrei. Sotamieheksi! Mutta hän on ainoa poika talossa. Kosmin. Vähät siitä. Tiedätkö, mihin aikovat piiloittaa karkulaisen? Andrei. Roposen aittaan he lupasivat hänet piiloittaa. Kosmin. Roposen aittaan! Hyvä!
Anna vilhui silloin tällöin levottomasti ovea kohden, odottaen sitä avautuvaksi ja Juhanan suopeita kasvoja ilmestyviksi esille. Mutta alkoi jo hämärtää, ilta kului, eikä Juhanaa vain kuulunut. Vanha Nevalainen oli ulkomuodoltaan kunnioitusta herättävä.
Päivän Sana
Muut Etsivät