Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
"Mutta jokohan teistä todellakin on tullut oikea englantilainen, joka näkee kaikki ruusuhohteessa?" kuulen sanottavan ja kysyttävän. Vastaukseni on: ei mitenkään! Minun Saksanmaani ei milloinkaan ole ollut minulle rakkaampi kuin nyt. Huomasin myöskin että moni ennakkoluuloistani ei suinkaan ollut perätön, mutta että toiset sitä vastoin olivat aivan perättömät.
Se ajatus kiusasi monet ajat, vaikka hän olisi koettanut kuinka tyyntyä ja vakuuttaa itselleen, ettei se koskenut häntä vähääkään. Silloin Keskitalo eräänä päivänä vapautti hänet tuosta painajaisesta. Uutela näki heti että toisella oli jotain mielessä, vaan että hänen oli vaikea sanoa. »Jokohan se nyt siitä...?» ajatteli Uutela, tuntien itsensä rauhattomasti liikutetuksi.
Eihän tuo maata alemma viene." "Vaan jos se kovin vähä hyödyttää, kun ei saa omistaan." "Mitenhän olisi. Kalvi se kuuluu härkänsä myöneen ja ostaneen sitten niillä rahoilla... Jokohan mekin tuo lehmä myötäisiin... Mitä arvelet, eukko, siitä?" "Ei lehmää. Liika hienoa on viina leivän särpimeksi." "No täytyy se kumminkin kauppaan panna, kun 25 kannun 'puu' maksaa lopulle sata markkaa."
No saakoon Sivelininsä, sanoi hän viimmein, tuon jäykän, harvasanaisen vanhan pojan, mutta tunkeutukoonpas vähääkään minun ja Kokan väliin, niin kyllä minä hänelle näytän. Mutta mitä nyt ihmiset sanovat. Jokohan isä valehteli vai eiköhän todella enempää tiedetä.
Ei nyt pääse täältä korven keskeltä minnekkään ... metsätiet upottavat, ja maantie mahtaa olla ihan paljaana ... ei niitä saata hevosella ajaa eikä kehtaa jalankaan porkata ... milloinhan päässeekään? Silloin Liisa vähän aikaa mietti, arveli: »Jokohan sanon?» ja sitten hän sen sanoi...
Kerttu oli äsken palannut kirkkomaalta; hän oli tavannut tohtoria ja kuullut nuoren emäntänsä sairastumisesta. Sydämmensä painosti. "Täti, isäntä tulee tännepäin, on parasta että menette sisään." "Kiitos, Kirsti, että minua varoitit!" "Kerttu!" Kerttu vapisi; jokohan hän syyttäisi häntä tästäkin. "Kerttu, vaimoni on kipeä, saatatko antaa minulle anteeksi tahdotko unohtaa?" "Saanko palata?
Vihdoin arveli vanha Juvonen: Lampaatkohan nuo juoksevat ... kun se kuulostaa vähän lampaan kellon ääneltä! No eihän se nyt paha henki toki lampaita ryllää ... viattomia eläviä, oikasi siihen Ahokkaan vanha Lotta. Pilvi yhä läheni ja melu koveni, mutta mitään ei voinut erottaa sakeasta pölystä. Lotta jo arveli: Jokohan tuo on nyt se itse se vanha vihollinen tulossa... Hän mietti. Väki oudosteli.
Mutta jopa oli Miihkalikin menettänyt kaiken malttinsa; monenlaisia ajatuksia pyöri hänen päässänsä ja hän kysyi veljeltään: »Jokohan minä nostan tuon konnan hartioilleni ja kannan hänet armejan eteen huutaen: Katsokaa, Ruotsin ja Suomen miehet, tämmöinen se mies on, joka ei uskalla marssia maan vihollisia vastaan eikä edes tulla kunnialliseen taisteluun kunniallisen miehen kanssa! Pois täältä!
Kirkas on nuorukaisen katse ja hymy väikkyy hänen huulillaan, ajatellessaan: "mitähän se Heleena olisi sanonut, jos olisi sen keskustelun kuullut?... Tarkka se on silmä vanhalla miehellä... Jokohan tuo on kauankin ollut asian perillä? Vai olisikohan Heleena?... Eihän se Heleena miten olisi uskaltanut... Ja vielä isällensä, kun en minäkään..."
"Jokohan sillä semmoiset mietteet olisi." "On varmaan. Sitä valttia se Hikliini nyt koittaa, vaan muutoin, luuletko hänen siellä onnistuvan?" "Kyllä minä vähän niin arvelen, vaan eihän sitä nyt vissiin tiedä, vaan koitettuaanhan tuon näkee", tuumi Paakka, vähän ylpeänä puhemies-toimestansa. Tuskin oli Paakka kerjennyt puheensa lopettaa, kun Hikliini astui sisään.
Päivän Sana
Muut Etsivät