Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. lokakuuta 2025
«Minäkö voittanut?« huudahti Johannes. «En, en vielä, ennenkuin tuolla. Siellä selkenee, mikä täällä on pimeätä; siellä töllin poika saavuttaa sen viisauden, jota hän täällä on turhaan hakenut; tuolla, vasta tuolla on hän voittonsa voittanut!« Ja Johannes viittasi taivaaseen päin. «Ja siellä on se ruusutarha, jonka ruusut eivät lakastu« lisäsi vanha rouva hiljaisella äänellä.
Ja papit, jotka kantoivat Herran liiton arkkia, seisoivat kuivan päällä, asetetut Jordan'in keskellä, ja koko Israel kävi kuivan päällä sen lävitse, siihen asti, että kaikki kansa tuli Jordan'in ylitse." Joen rannoilla oleskeli suuri parannussaarnaaja, Jesuksen edelläkävijä, Johannes Kastaja ja kastoi sen vedessä parannuksen kasteella niitä, jotka tunnustivat syntinsä.
Jo ensimmäisen lumen tullessa oli hän aina erinomaisen hilpeä. Nyt ei ole tuolla ulkona enää mitään työtä, nyt tulee hän varmaankin kotia. Silloin puheli hän usein valkoiselle kanalle häkissä ja sanoi, että sen täytyy kuolla, kun Johannes tulee kotiin.
«Se ei ole totta«, vastaa vanha voutiukko. «Minä olen viidettäkymmentä vuotta täällä ollut, ja minä voin vakuuttaa, ettei hän ole täällä ennen käynyt«. «Teillä on huono muisti«, vastasi tyttö. «Ette muistane maisteria, joka saarnasi silloin, kun minä ensikerran kävin Herran ehtoollisella?« «Mitä! Olisiko vieras maisteri Johannes, Metsämaan Jaakko vainaan nuorin poika? Se on mahdotonta!
Ja täydellisyyden tie taas on, jatkoi Henrik, kun ihminen luopuu omista toiveistaan ja vapaaehtoisesti antautuu palvelemaan kaikkia ihmisiä veljinänsä. Semmoiselle ihmiselle on tietysti avioliitto merkityksetön. Hän ei hae sitä. Niin, niin, sanoi Johannes. Se ei ole enää kärsimyksen tie, vaan elämän. Mutta se vaan ei ole oikein inhimillinen tie, sanoi Henrik.
Mutta Johanneksen olisi ollut kovin helppo suvaita niitä, jos Liisa vain olisi ollut taipuvainen ne heikkouksiksi tunnustamaan. Näin olisi Johannes aina tahtonut järjestää heidän yhteisen rakkaus-elämänsä, jos se vain olisi riippunut hänen tahdostaan. Mutta juuri tällaiseksi se ei ollut koskaan järjestäytynyt. Liisalla oli kummallinen, itsepintainen tapa pitää kiinni omasta tahdostaan.
Tuijotti vain suurin silmin ympärilleen ja hengitti raskaasti. Hänen äänetön kärsimyksensä teki sitä syvemmän vaikutuksen Johannekseen. Hän meni toiseen huoneesen. Irene seurasi itkien häntä. Siinä nyt on seuraus, sanoi hän, sinun itsepäisyydestäsi. Jos Seidi olisi saanut jäädä kotimaahan, hän olisi terve tänäpäivänäkin. Johannes oli liian järkytetty heti vastatakseen.
JOHANNES. Niin eihän minulla ole aihetta vähääkään. Mutta sittenkin ! Sittenkin olen utelias tietämään, kuinka sen asian laita oikeastaan on? Minulla, näes, mahtaa olla vähän taipumusta mustasukkaisuuteen. En soisi, että kukaan muu mies sinua miellyttäisi. ANNA LIISA. Ei miellytäkään. Ei nyt, eikä edespäin, saat luottaa siihen. JOHANNES. Mutta aikaisemmin? Ennen minua? Miellyttikö silloin?
Koskaan hän ei noin painaisi sydäntään eikä katsoisi noin avuttomalla ilmeellä mieheen, joka juuri iski puukon hänen sydämeensä! Tuo katse ei ikinä katoaisi hänen mielestään. Mutta olihan se lopussa, olihan kaikki lopussa. Nyt täytyi vain katsoa eteenpäin ja pitää huolta huomisesta. Johannes ei ehkä Muttilan suhteen kovinkaan paljoa erehtynyt. Epäilemättä hän ylimalkaan halveksi naisia.
Raamatullisesta vertauskuvallisuudesta lähtee Johannes Linnankoski, jonka lentävä mielikuvitus ja tuores tunnelmapohja hänelle sittemmin myös uusromantisen ja väkevästi sensualistisen kansan-elämän kuvauksen alalla tuottaa eräitä huomattavia ennätyksiä.
Päivän Sana
Muut Etsivät