Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. lokakuuta 2025
Pyhäkössä itsessään, sen alttarin päällä, säilytetään Kristus-kuvaa, jota Pyhä Lukas alkoi tehdä ja jonka joku enkeli sitten viimeisteli! Johannes lukee seinäkirjoitusta ja kääntää sen mielessään. »Pyhempää paikkaa ei maanpiiri tunne.» Häntä kauhistaa. Nuoko korut pyhiä, nuoko kuva-postikortit pyhiä, joita hän näki ovelan munkkiveljen itse kirkon eteisessä ohikulkijoille myyskentelevän?
JOHANNES. Se eikö kristillistä olisi Ja oikein, että hänen sielunsa Me pelastamme kuolemattoman Ja hänen viemme tielle taivahan? PISPA HENRIK. On varmaankin ... ja niinpä käydä saa. Mut aavistuksen henki salainen Mun mielelleni kuiskaa kuitenkin: Tään päätöksen, jon tehneet olemme, Sen teimme itsellemme turmioksi. ANDRAEAS. Mut kunniaksi pyhän Jumalan!
Kuin metsän otus kalkkarokäärmeen edessä. Mitä oli tuo mies mahtanut elää? Mitä hän oli mahtanut kokea ja kärsiä, ennen kuin hän oli tullut moisiin tuloksiin? Johannes tunsi itsensä tuon ukon rinnalla kovin nuoreksi ja lapselliseksi. Tietysti hän ei hyväksynyt kaikkea, mitä toinen sanoi.
Kohtalon käsi semmoinen, josta Johannes oli puhunut näkyi nyt hänelle niin selvästi, ettei siinä ollut vähintäkään epäilystä enää. Tämä oli todellakin Johanneksen "kärsimyksen tie", vielä päälliseksi niin että Henrikin piti sairastella, se on, sanasta sanaan: kärsiä.
Tuo toinen oli vain jossakin laitapuolilla! Taikka ei kuulunut elämään ollenkaan, vaan kuolemaan, istui siinä manalan väijyvänä hämähäkkinä tahtoen tappaa elämää, pyydystääkseen verkkoonsa sen kirjavia, karkeloivia perhosia. Kuinka turhaa työtä! Ja kuinka typerää! Johannes tunsi ääretöntä ylemmyyttä tällä hetkellä Rabbingia kohtaan.
«Niin«, sanoi Johannes innokkaasti. «Teidän virkanne on toinen, minun toinen. Teidän vaikutusalanne oli sota, minun on tuollaisten kysymysten selvittäminen». Johannes loi silmänsä Mariaan. «Te olette oikein arvannut, kun minua syytätte«, sanoi Maria punastuen. «Minä sanon puolustuksekseni: Minä olisin niin tehnyt jokaiselle muullekin«. «Te ette puhu totta nyt«, sanoi Johannes kiivaasti.
Tekivät sen hartaudessa, pelvossa ja pyhässä vavistuksessa kuin heille uskottua temppelipalvelusta suorittaen. Eihän heillä toistaiseksi mitään muuta tehtävää ollutkaan. Eikä ollut ollut siitä lähtien, jolloin he kerran otollisena hetkenä ja oikeassa mielialassa olivat toisensa Parisissa löytäneet. Kahdeksan vuotta oli Johannes aluksi laskenut rahansa riittävän viettää tällaista elämää.
Hänen alaleukansa työntyi julmasti eteenpäin, hänen pienet, ruskeat kätensä puristuivat nyrkkiin ja hän lausui matalalla äänellä, mutta jokaista sanaa korostaen: Sitten minä tappaisin hänet. Johannes kääntyi, unohtaen myöskin kyyneleensä. Sinä? Niin, jos olisin teidän sijassanne, vastasi Carmela katsoen tiukasti ja kiinteästi häneen. Tappaisit? Niin. Eihän ole mitään muuta keinoa.
Ottaa askeleensa häikäilemättä, arvelematta, kun hänen vaistonsa kerran vaati sitä ja hänen järkensä sen myönsi oikeaksi. Vasta automobilissa jälleen istuessaan ja noita mietteitä edestakaisin vieritellessään tuli Johannes tuumineeksi, että tuo äkillinen lähtö saattoi sittenkin olla vain sotajuoni. Eihän se oikeastaan ollut Irenen tapaista.
Signe oli katsellut uteliaasti kaikkea. Johannes oli uskaltanut pusertaa merkitsevästi hänen kättään ja tuntenut itsensä maailman herraksi, kun toinen oli syvällä, upottavalla silmäyksellä sallinut sen tapahtua. »Milloin seikkailu tulee?» oli Signe jälleen hiljaisella, hunnutetulla äänellä kysynyt. Ja Johannes oli hänelle uudella kädenpuserruksella jälleen luvannut sen.
Päivän Sana
Muut Etsivät