Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. lokakuuta 2025
Kun Henrik katsahti pihalle, oli siellä tallin oven eteen sidottu hevonen; joku mies piti sen takajalkaa koholla, ja Johannes istui polvillaan maassa, selin Henrikiin, vasarallaan lyöden naulaa sen kenkään. Johannes! huusi Alina hillitsemättömällä riemulla. Mikä on? pani Johannes, kääntymättä katsomaan ja valmistuen naulanpäitä lyyhistämään. Mutta Johannes, katsohan tänne! huusi taas Alina.
Vielä koetellakseen poikaa käski hän Johanneksen leikata puusta Viipurin linnan kuvan. Sen tämä tekikin, ja Viipurin linna syntyi ihka uutena leppäpölkystä. Mutta Pietariin ei Johannes kuitenkaan tullut lähtemään. Muutamat viipurilaiset keräsivät hänelle rahoja, joilla hän pääsi Helsinkiin erään etevän kuvanveistäjän luo oppiin. Ja niin oli taiteilijan alku valmis lähtemään ulos maailmaan.
Ainakin Johannes tunsi sen tällä hetkellä entistään korkeammalle povessaan leimuavan. Yksi sana, ja kenties Liisa jäisi vielä! Mutta Johannes tunsi itsekin, että hänen oli mahdoton sanoa tuota sanaa. Olihan hän itse syypää Liisan lähtöön, olihan hän itse sitä usein sydämessään toivotellut. Kaikki oli liian myöhäistä jo. Juna lähti. Kirjoita nyt edes joskus, virkahti Liisa vaununsillalta.
Kun Jaakko iloisena silmäili sirppiään, istui Johannes äitinsä vieressä ja luki. Tämä lukeminen kävi tavallansa.
Ja jos Johannes olikin sittemmin Liisasta etääntynyt ja nykyään jo toisen naisen syliin syöksymäisillään, ei se ollut tapahtunut sen vuoksi, että Liisa millään erikoisella tavalla olisi alentunut Johanneksen silmissä, vaan sen vuoksi, että hän itse jälleen oli kehittynyt ja muuksi muodostunut. Oliko hänen siis pakko Liisaakin epäillä?
Puhumaan hän ei sentään tullut tilaisuuteen Johanneksen kanssa koko seuraavana päivänä. Sillä se oli lauantai ja Johannes istui aamusta asti ylhäällä vintikamarissaan työskennellen seuraavan päivän jumalanpalvelusta varten. Hän sen kuin pistäysi vaan syömässä ja kahvia juomassa.
Varsinkin illoin, kun oli vielä liian varhaista mennä teatteriin tai konserttiin, valtasi syvä kaiho hänet. Liisa ymmärsi heti, mistä oli kysymys, mutta ei sanonut mitään. Tuijotti vain tummin aavistuksin vastaisuuteen ja kätki kyyneleensä. Sellaisina iltoina sattui myös, että Johannes tapasi itsensä hiiviskelemästä sen hotellin ympärillä, jossa vapaaherra Carp asui. Mitä hän etsi sieltä?
Sinä tiedät, että se ei ole minun syyni, lausui hän matalalla äänellä, vetäen kätensä pois ja sohvankulmaan nojautuen. Minä olisin tahtonut toisin. Mutta olosuhteet ovat sen nyt näin järjestäneet. Enhän minä sitä tarkoittanut, sanoi Liisa. Minähän vain leikilläni... Ei se ollut leikkiä, väitti Johannes. Ja jos olikin, niin oli siinä totuus takana. Hyvinkin katkera totuus.
"Voitokas laivasto on tuonut Bysantista Roomaan suuria apujoukkoja, hunneja, sklaveneja ja anteja Valerianuksen ja Eutaliuksen johdolla. "Verinen Johannes on mennyt Picenumin kautta " "Entä kreivi Ulitis?" "Hän on voittanut ja tappanut Ulitiksen sekä vallannut Anconan ja Ariminumin. "Ja " "Etkö vielä ole kaikkea kertonut", huusi kuningas. "En, Vitiges. Kiiruhda! "Hän uhkaa Ravennaa.
Heti kun hän oli sanonut sen, hän katui sitä. Irene katsoi häneen pitkällä, hempeällä silmäyksellä, Signe kuin varkain ja ohimennen. Mikä piru saattoikin nuo sanat huulilleni? ajatteli Johannes. Olihan aivan kuin hän olisi vedonnut toisten hyväntekeväisyyteen. Mutta tosi oli, että hän viihtyi hetki hetkeltä aina paremmin tässä seurassa. Nyt johtui kuitenkin äkkiä hänen mieleensä jotakin.
Päivän Sana
Muut Etsivät