Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. lokakuuta 2025
Lämmitellyt elämän pakkasissa paleltunutta sieluaan Johanneksen lieden ääressä. Katsonut kuivin silmin, mutta murhe sydämessä hänen aviollista kurjuuttaan. Tohtinut vain Johanneksen lapsen kanssa kahdenkesken ollen oman rajattoman rakkautensa ilot ja surut ilmi jokeltaa. Ja minä kun en tuosta tiennyt mitään! valitti Johannes.
Sakari ei puhunut mitään. «En minä sinun tietojasi ymmärrä«, sanoi vähän ajan kuluttua Klaus. «Mutta sen minä ymmärrän, ettei hyvää paremmaksi ihminen voi tulla. Harmaalassa eli Anna, Harmaala näki, mitkä avut hänessä vallitsivat. Hän oli suurempi, ylevämpi kuin kukaan muu ihminen maailmassa«. «Niin! Alhainen olen minä hänen rinnallaan« lausui hiljaa Johannes.
Melkein kaiken päivän vietti Johannes sisässä Roselin luona; tämä ompeli miehen paitaa, ja iltasella tulivat uudistalokkaan vaimon vanhemmat ja muut sukulaiset. Asia piti päätettämän. Kyökissä kihisi paisti, ja kuusihalot räiskivät, ja Avojalan posket hehkuivat sekä uunin tulesta että sisällisestäkin.
Ja kun vihdoin majuri rupesi valmistaumaan matkalle mitä mietti Anna, kun hän, silmissä kyyneleet, jotka kumminkaan eivät valuneet alas, silmäili pihassa puutarhaa, jossa Johannes keväällä oli nähnyt Marian istuvan? Anna raukka! Hän ei puhunut mitään; hän kärsi vaan.
«Ei mitään«, sanoi Johannes. «Saatatte vastata, ettette tahdo sitä ilmoittaa«. Eivätkä Johanneksen silmäykset eronneet Mariasta. «Kuka te olette, ja millä oikeudella nuo kysymykset?« «Minä olen jo vastannut «. «Jumalan nimessä!« huusi majuri. «Joko olette riidoin? Minä, minä tahdon vastata, koska Maria «. «Rakas isäni!« rukoili Maria. «Suora sana paras!
Mutta lopettakaahan jo, isä Johannes, muutenhan teette meistä kaikista juutalaisia, kuiskasi hovimestari huolestuneena nykäisten kirkkoherraa kauhtanasta. Ettekö näe, että hänen armonsa jo alkaa tuskastua? Ylhäisen kreivittären kauniissa kasvoissa näkyi todellakin jo kyllästymisen ensi oireita.
«Ota tämä kukka!« sanoi Johannes ja antoi kukan Annalle. «Muista, että onni on vaihteleva, että se muuttuu kuin kukkanen; muista että toivo on kuin tämän kukan lehdet; ne ovat punaiset, kauniit, ne eivät lakastu, sillä ne ovat kädellä tehdyt«. Maria punastui yhä enemmän, mutta vaaleni samassa. Hän oli arvottomalle antanut lahjansa, jota toinen olisi suudellut ja painanut rintaansa vasten.
Vouti ei näkynyt olevan kuulevinaankaan tuota oppinutta viittausta, vaan vei vieraansa avaraan saliin, jonka takana vielä oli kaksi kamaria. Levähdä nyt, sanoi hän, minä käsken Kreetan tuomaan ruokaa. Kreeta tuli. Ylioppilas tarttui hänen käteensä ja puristi sitä lujasti, mutta tyttö loi kulmansa alas, varmaankin peittääkseen itkettyneitä silmiään. Mitäs nyt? sanoi Johannes ystävällisesti.
Mutta Johannes oli jo kuitenkin ehtinyt niin pitkälle muinaishistoriallisissa opinnoissaan, että hän kykeni selittelemään matkan merkillisyyksiä. Tämä on klassillisen Velabrum-laakson pohjaa, hän sanoi, saman, joka Tarquiniusten aikaisella suurella lokaviemärillä kuivattiin. Tuolla on vielä muuan jykevä-kivinen holvi jälellä siitä. Neljä metriä läpimitaten!
Ei sanaakaan soimausta, ei pienintä huomautusta hänen tahdittomasta laiminlyönnistään. Johannes tunsi pahan omantunnon piston sydämessään. Hän näki edessään Trudchenin, teatteria varten valmiiksi pukeutuneena, ja ystävällisen emäntänsä, joka huolestuneena katsoi vuoroin piironkikelloon, vuoroin kadulle, peläten hänen joutuneen kukaties minkä surman suuhun.
Päivän Sana
Muut Etsivät