Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. lokakuuta 2025
Alina sävähti punaiseksi. Ja sen minä sanon, etten ikipäivinä tahtoisi muuttaa täältä pois, en vaikka! sanoi hän kiihkoisesti. Sen sinä olet sanonut niin monta kertaa, että kyllä se jo tiedetään, sanoi Johannes synkästi. Alina rupesi rummuttamaan sormillaan pöytään. Kaikki olivat vaiti. Ja tämän äänettömyyden aikana Henrikille selvisi paljon asioita.
Ja mitä enemmän he puhuivat, sitä korkeammalle kohosi Johanneksen itsetunto ja sitä arvokkaampi mies hän tunsi olevansa mielestään. Että hän oli voittanut Rabbinginkin! Sitä ei Johannes ennen olisi ikinä todeksi uskonut.
Mutta puolueen sisällä hän oli välttämätön, koossapitävä voima, jonka arvon kaikki tunsivat, vaikka vain harvat tahtoivat sen tunnustaa. Johannes oli niitä harvoja. Hän sekä kunnioitti että ihaili tuota naista, jonka koko olento oli niin suora ja rehti, joka aina piti kiinni suuresta pääasiasta, joka ei koskaan omaa etuaan ajatellut.
«Minä tiedän«, lausui Johannes äkkiä. «Täällä asuu serkkuni, joka mielellään ottaa katsoakseen taloanne ja johon saatte luottaa pelotta«. «Hyvä!« sanoi majuri. «Minä luotan myöskin häneen ja jätän pelotta taloni hänelle«.
Ennättävät he sen kuulla sittenkin. RIIKKA. Ehkei sentään niin pahasti käy kuin miltä ensin näytti. Koska nyt Johanneskin meitä näin auttaa. KORTESUO. Kun tulisi se Mikko, että saisimme tuumata hänenkin kanssaan. JOHANNES. Mikkoako odotatte? Sitten lähden minä pois. KORTESUO. Elä lähde. Täytyyhän sinun olla täällä, kun vieraat tulevat, ettei mitään epäluuloa herää.
Johannes kiitti, mutta arveli, ettei neiti Maria ehkä voisi suvaita häntä. Oliko hän oikeassa siinä? Jos olisi Johannes voinut nähdä majurin sydämeen, olisi hän havainnut, että majuri oli mielihyvillään nähnyt hänet.
Mutta Johannes oli keskipaikoilla Henrikin puhetta yhtäkkiä vaipunut ajatuksiinsa. Hän meni ihan sanattomaksi, nyppi vaan pieniä viiksiään ja tuijotteli milloin minnekin.
Mutta enin kärsin tästä keskustelusta. Sen täytyi tulla. Emmehän me voi vaieten vierautua. Suo anteeksi, jos ehkä tunnun mielestäsi armottomalta. Mutta juuri tällaisissa tapauksissa mielestäni on puhuttava. Hän oli oikeassa. Johannes tunsi ja tunnusti sen mielessään, mutta ei kuitenkaan keksinyt, miten ruveta kehimään auki sykkyrää, jonka viimeiset viikot olivat luoneet hänen sydämeensä.
Hän hylkäsi kuitenkin heti tuon ajatuksen ja rupesi nopeasti pukeutumaan. Peseytyessään hän tuli pitäneeksi pientä kolinaa. Liisa heräsi. Heräsi ja haukotteli haikeasti, silmät ummessa vielä. Sitten hän katsoi harailevin silmin ympärilleen niinkuin ei olisi tajunnut vielä, missä oli. Hyvää huomenta! huusi Johannes hänelle, kasvot vielä puoleksi pesuvadissa.
Hän tarttui Johanneksen käteen, puristi kovasti sitä ja vei, ennen kuin toinen ehti estää, sen huulilleen. Johannes tempasi kätensä pois nopeasti. Trudchen! hän sanoi ankarasti. Mitä tämä on? Tyttö ei vastannut, vaan kätki kasvonsa käsillään. Syöksyi sitten äkkiä hänen jalkoihinsa ja huusi: Minä en tiedä, mitä minä teen! Minä en tiedä, mitä minä teen!
Päivän Sana
Muut Etsivät