United States or Saudi Arabia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Teidänkin minä tunne", sanoi hän Topiaalle, "sillä Johanna on viimeisissä kirjeissään aina puhunut teistä, koska olette sulhasensa lapsuustuttava. Tuo pieni mies..." "On minun puotipoikani, Josu nimeltään."
"Mikä tuo on?" "Kannel soitanko?" Hän näppäilee sitä ja hyrähtää lauluun. Sen silmät katsovat silloin jonnekin kauas aitan ovesta ulos minun ohitseni. Se kuuluu minusta hyvin kauniilta. Meistä tulee yhä paremmat tutut. Hänen nimensä on Johanna. "Lähdetäänkö marjaan?" Me juoksemme maantien poikki tuulimyllymäen taa aholle hakaan. Siellä paistaa päivä niin lämpimästi, että kivet polttaa jalkaan.
Ne syntyivät samalla lailla kuin laulutkin ennen, melkein tietämättäni ja itsestään. Ne tulivat minkä virren nuottiin milloinkin, välistä kiitosvirren, välistä suruvirren, aina sen mukaan, miten mieli oli milloinkin. Osaatko sinä veisatakin ... sinullahan on hyvä ääni ... mitä virttä sinä veisasit? kysyi Johanna muutamana päivänä, kun oli kuullut minun veisaavan vuoteellani.
Mutta tuommoinen raukka. Mitä osaan hänelle tehdä? Ei, nyt on hukka peli. Ottaisivatkohan ne tuota köyhäin hoitoon? Kun koettaisi. LEENA-KAISA. En usko, että ottavat. Mutta tiedätkös, mitä Johanna toivoi? RISTO. Sanokaa! LEENA-KAISA. Että Vappu ottaisi pojan kasvatikseen. RISTO. Jokohan tuo sen tekisi? LEENA-KAISA. Sopii ainakin kysyä. Jos minä veisin lasta hänen luokseen ja puhuisin siitä.
Enkä minä nyt enää osaa ajatella oloani ilman sinua, Johanna! Ja jos minun nyt vielä epämääräisesti täytyisi jättää sinut tänne, nousee koko luontoni sitä vastaan. Jaako ... meidän täytyy mukautua siihen vielä toistaiseksi... Johanna, sinun pitäisi toki käsittää... Anna, kun ensin selitän.
Sisarillakin Johanna oli kuutta, Maria neljää ja Iida kahta vuotta vanhempi kuin Aleksis oli aikomus jättää autio talo Hämeessä asettuakseen vuodeksi tahi kenties pitemmäksikin ajaksi Helsinkiin. Siellä oli Johanna hoitava nuoremmille sisarille taloutta, koska näillä oli tarkoitus kaupungissa perehtyä hienompiin naisten käsitöihin sekä myöskin naispukujen leikkaamiseen ja ompelemiseen.
Sen kumminkin tunnen, että me kaksi emme sovi yhteen. RISTO. Herra tule ja puserra, onko hän menettänyt järkensä? KATRI. Mitä sinä ajattelet, Johanna. Vallanhan sinä laitat itsesi ihmisten naurettavaksi. LAURA. Vastikään vihiltä päässyt ja nyt jo tahtoisi erota miehestään. Ei semmoista ole ikipäivinä kuultu. LOTTA. Ja mokomastakin syystä sitten. Hullun naikkosen tähden.
Tietää Johanna sen kuin muutkin ... onhan hän jo täysi-ihminen!... Voi tässä hänelläkin alkaa sulhasia juosta yhtä hyvin kuin sinulla. Siunatkoon!... mitä sinä puhelet! Vai Johannalla!... Kaikkea vielä! Niinpä niin! juuri Johannalla... Varo sinä vaan itsesi, Mailiisa! ja laita sinä omat asiasi valmiiksi ... niin kauan kuin aika vielä on otollinen. Niin juuri!... samaa sanon minäkin.
JOHANNA. En minä anna ainoata rahaani, en vaikka mikä olisi. Kuinka sinä julkeatkin sitä minulta tahtoa. Eikä siinä kyllin, että olet juonut ja tuhlannut kaikki entiset säästöni, vieläkö sinun lisäksi pitää penni penniltä ryöstää minulta pienet ansionikin. Sinulla ei ole omaatuntoa, ei hiventäkään.
Annapas sieltä tulla oikeata tanssin säveltä. Noin, noin, hei vaan! Kyllä se Janne osaa. Pankaapa joutuun miehet. Ottakoon omansa itsekukin ja minä otan kainaloisen kanani. Sinä ja minä ja Sirkan Liisa, Puntun Paavo ja Juortanen Jussi, Kapakka Lassi ja Myllärin Matti JOHANNA. Kuulehan, Risto. Pari sanaa ensin. RISTO. Vaikka kolme. Vai niin. Oikeinko sitä mennään loitomma, ettei muut kuule.