United States or United Kingdom ? Vote for the TOP Country of the Week !
Rikkinäiset pullot, joita Kissa-Kerttu alttarilla provastille tarjosi ja Risto messukasukkaan puettuna ahdisteli häntä ja hän pakeni lumilinnaan ja hyppäsi hyvin isoon puteliin ja sitten kaiken hyvän lisäksi tuli äitivainaja ja viittasi ylöspäin. Jeriko koetti putelin kaulasta tunkeutua ulos, mutta ei sopinutkaan enää, sillä hän oli kasvanut siellä suureksi mieheksi.
Sitten, noin monen vuoden kuluttua, luuli Jeriko kylliksi vakaantuneensa, että voisi rauhallisesti katsella Loviisan ja Kallen onnea, ehkäpä vielä siitä iloitakin.
Toivon, vaelluksemme päätyttyä, tuolla täydellisyyden majoissa toisemme tapaavamme, sillä tuskin enää tässä elämässä kohdannemme. Aina sydämellinen ystäväsi Jeriko eli vaihdokas."
Maalarin Maija taas kertoi kylällä pojan edistyksistä yhtä ja toista ja vaikka Maijan arveltiin panevan vähän liikoja, odotettiin kuitenkin uteliaisuudella kylänlukua. Se tulikin kevättalvella. "Mäkitupalaisen Taavetti Kaikusen lapset Risto, Peti, Anni ja Jeriko! ovatko ne täällä?" huusi pastori römäkällä äänellä.
"Ahaa", mietti Meyer, "elämän taistelu on alkanut, hm! mikähän ensimmäisen tappion tuotti? No hyvä, kuta aikaisemmin, sitä parempi". Turhaan koetti Meyer sitten keksiä syytä Jerikon suruun ja turhaan kysyikin hän sitä, sillä Jeriko ei sanonut olevansa oikeutettu sitä sanomaan.
Alussa koetti poika pakenemalla niitä välttää, mutta kun toiset huomasivat sen, töytäsivät he perässä ja Jerikokin rupesi puolustautumaan. "Vastarintaan se rupeaa", huudahti Risto ja edellimmäisenä lähti hyökkäämään yksinäistä raukkaa kohden, lasketellen suustaan, mitä ilkeintä osasi. Jeriko heitti häntä pallolla vasten silmiä, mutta se oli öljyä tuleen.
Tuossa lohduttaa häntä vanha Meyer, sanoen kylän poikien ja varsinkin Riston itsensä olevan roiston alkuja, tuossa hakee Kalle häntä leikkimään ja Loviisa itse pyytää, että Jeriko tulisi hänen tanssikumppanikseen Sormulan rouvan nimipäivillä; sama Loviisa kehuu taas, että Jeriko oli etevin koko rippikoulussa; Loviisahan se on tuokin, joka sanoo: "sinä saatat soitollasi koko sydämeni sulamaan;" sama Loviisahan se on tuokin, joka niin ystävällisesti puristaa hänen kättänsä nähdessään nuo Hirvatsaarelta asti tuodut hämylehdokit, lemmikit ja vanamot: ainahan se on sama Loviisa, joka sanoo ymmärtävänsä sävelten kieltä ja kuitenkin on tuo sama tyttö nyt Kallen kihlattu morsian.
Rakastuneet huomasivat Jerikon ja iloisesti huudahti Kalle: "Jeriko! tule ottamaan osaa onneemme; meidän sydämemme ovat löytäneet toisensa; mutta pidä se vielä salassa". Kylmästi ja hajamielisenä lausui Jeriko onnentoivotuksensa ja lähti horjuvin askelin kotiinsa päin. "Mikäs Jerikolle on tullut; hän näytti niin kummalliselta?" kysäsi Kalle.
"Neidelle, hihihi", nauroi Loviisa raikkaasti, "kukas sinua nyt on neuvonut minua neidittelemään? hihihi!" "Suokaa anteeksi, ett'en sitä ennen ole tehnyt, vaan sitä en tosiaankaan huomannut, ennenkuin tänä syksynä", sanoi Jeriko. "Vai et huomannut; hyväpä kun viimeinkin huomasit", puhui Loviisa loukatun äänellä. "Ja sen lupaan, ett'en sitä enää koskaan unohdakaan", puhui nuorukainen.
Mut jospa hän pitäisikin minusta ja olisikin sen tähden minua niin tarkasti paennut? vielä vai; silloin hän toki tahtoisi nähdä minua, mutta sitä hän ei tahdo. Voi kuitenkin! jos Jeriko tietäisi mitä tämä rintaraukkani tuntee, niin ei hän minua näin jättäisi yksinäni suremaan", puhui Loviisa itsekseen ja hyräillen laulua: "jos kultain kuulis', hän tykön' tulis' lohduttamaan minua",