Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
"Olen, se on nykyinen nimeni", lausui Jeriko ja viitaten juuri illalliselle kutsumaan tulevaa Loviisaa jatkoi hän, "jos minä olen kuningas, niin on tuossa tuleva kuningattareni ja hartain toivoni on, että sinä otat vaivaksesi yhdistää meidät toisiimme avioliiton siteillä". Kalle huokasi syvään, mutta kuitenkin tuntui hänen onnentoivotuksensa tulevan sydämestä.
Kyyneleet kiilsivät kuulijain silmissä, kun Jeriko taukosi ja viulua sydäntänsä vasten puristaen selitti, ettei hän kuitenkaan voi siitä luopua, vaikka epätoivossaan oli aikonut sen tehdä.
Jeriko huomasi, ettei hänellä olekaan laillista oikeutta edes elättää henkeänsä "kättensä työllä", ja yhä eteenpäin, kauemmaksi ja kauemmaksi täytyi hänen rientää. Maaseuduilla kävi matka kuitenkin hieman paremmin.
Loviisasta oli sisällä niin tukahduttavan kuuma, että hänen täytyi saada hengittää raitista ilmaa ja hänen sydämensä tykytti niin rauhattomasti, kuin olisi se tahtonut rinnasta pois hypähtää. Hän riensi järven rannalle ja istahti juuri sille kivelle, jolla Jeriko vuosi takaperin oli istunut tuona iltana, jolloin Kalle lupasi hänelle ikuista uskollisuutta.
"Hoi vaihdokas", huusi Risto Jerikolle, "nyt meistä tulee veljekset, mutta, jos sinä vielä minua aiot lyödä, niinkuin lumilinnan luona talvella niin, niin " Jeriko ei kuullut enämpää, vaan luikahti kuoppaan. Siellä emännöi Kissa-Kerttu, aivan kuin kotonaan. Hän kysyi jokseenkin äreästi tulijalta: "joko sinä olet syönyt?" "En", vastasi poika kyynelsilmin.
"Niinkö minä", puhui vaihdokas ja kotiseutunsa puheenparren mukaan vastasi sitten kiertelemällä: "olenpahan vain tuolta kirkonkylältä". "Kukas sinä olet sieltä ja mitä varten tänne olet tullut?" kyseli vanhus yhä poikaa tarkastellen. "Enhän minä ole kukaan", mutisi Jeriko kainosti vastaukseksi, sillä hän luuli ainoastaan aika-ihmisten joitakin olevan.
Meyerin elämässä oli ollut aika, jolloin hän ei rahalle antanut mitään arvoa, vaan tuhlaeli sitä tuhottomasti tyydyttääkseen nuoren kevytmielisen vaimonsa oikkuja, joka viimein karkasi erään nuoren upseerin kanssa. Sentähden erosi Meyer ihmisseurasta ja pakeni yksinäisyyteen, jossa Jeriko hänet kohtasi.
Ilman kylmyys tuntui polttavan vaeltajan sieramia, kun hän sitä hengitti ja ohuen puvun läpi tunkeutuva viima kangistutti hänen jäseniänsä. Viimeinkin vilkahti valo tuolta edestäpäin ja pari kolme kertaa haukahti siellä koira. Kuta lähemmäksi valoa Jeriko saapui, sitä äkeämmin alkoi koira äännellä ja töytäsi viimein tulijaa vastaan.
Lempeästi silitteli äiti poikansa suortuvia ja Jeriko kertoi, ett'ei "uusi äiti" koskaan hänen päätänsä silitellyt, mutta pyysi enkeli-äidin hänen sanojansa salassa pitämään. Luottavasti laski poika sitten kiharaisen päänsä enkeli-äidin pehmoiseen syliin ja katseli hartaasti niitä kauniita kuvia, joita se hänelle näytteli.
Koitti viimein tuo surullinen lähtöpäivä ja Jeriko tunsi oikein iloitsevansa siitä, kuin Kalle nyt tulisi Loviisan seurasta erotetuksi. Iltasella meni hän järven rannalle kävelemään ja odottamaan Kallea, joka oli sieltäpäin tuleva. Jeriko istahti kivelle ja tuumaili pyytää Kallelta anteeksi, kun hän oli iloinnut ystävänsä poislähdöstä.
Päivän Sana
Muut Etsivät