Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Kallen kotiin saavuttua näytti Jerikolta kaikki toivo olevan hukassa, eikä rukkiukkokaan enää voinut lohduttaa häntä, sillä Kalle oli isänsä puheiden mukaan ihmeellisesti edistynyt sekä tiedoissa, että taidoissa. Senpätähden päättikin Jeriko, jos mahdollista, kokonaan tukahduttaa tunteensa Loviisaa kohtaan, eikä enää ajatella toisen miehen morsianta.
"Niin ne kulettelevat nytkin", sanoi Jeriko katkerasti, "mutta niiden tie ei käy rikkaiden ovien editse " "Mutta oletko sinä kipeä?" keskeytti Loviisa puhujaa, "sinä olet valkea, kuin palttina, etkä ole lähettänyt minulle sanaa, minä olisin toimittanut sinulle järnestestamenttia". "En minä ole kipeä, vaan minulla on neidelle kirje Turusta", toimitti Jeriko, antaen Loviisalle kirjeen.
Joku ääni tuntui tuolla sydämessä kuiskuttavan: "älä kerro, hän nauraa sinulle;" toinen ääni puhui: "kerro, sillä miehekkäämpää on voittaa ylpeytensä, kuin olla sen orja". Naurakoon, jos tahtoo, päätti Jeriko; minä sanon hänelle selvän totuuden ja hän kertoi kaikki mitään salaamatta, hänestä oli tullut mies.
Samaa temppua päätti Jeriko nytkin käyttää ja paremmaksi vakuudeksi, käänsi hän tällä kertaa kaikki vaatteensa, yksin lakkinsakin nurean puolen päällimmäiseksi. Jokseenkin kirjavana, mutta hyvässä toivossa perille saapuvansa, jatkoi sitten eksynyt matkaansa. Ennen pitkää alkoikin puiden välistä häämöittää avonainen paikka ja siinsipä sieltä vettäkin.
Siten pääsi poika hengittämästä kotimökkinsä siveellisesti turmelevaa ilmaa, sillä Sormulalla, kuten muillakin vankoilla taloilla, oli oma karjamökkinsä kaukana salomaalla järvien takana ja sinne lähetettiin vaihdokaskin. Tuo paikan hankkiminen oli ainoa äidillinen työ, jonka Kissa-Kerttu pojintimallensa teki. Iloisena jätti Jeriko kotikylänsä.
Kun lehmät lypsivät tavallisuuden mukaan, ei paimenelta sitä kiellettykään ja vähitellen rupesivat muidenkin talojen karjat sielläpäin käymään, mutta Jeriko ei toisten paimenten leikkeihin usein ottanut osaa. Päinvastoin oli hänellä omat huvinsa.
Pitkään nukkui Jeriko korkealla Eräkkälän kalliolla ja uneksi äitivainajastaan. Viimein tahtoi äiti lähteä pois. Poika, estääkseen lähtöä, tarttui häneen sylin kiinni. Käsiin tuntui niin kovalta ja poika heräsi. Hetkisen hieroi hän silmiään ja ihmeissään katseli paikkaa, jossa hän oli, eikä alussa muistanut, miten hän sinne oli joutunut. Viimein muisti hän kaikki: pakonsa, Karja-Annin, tuon yön omituisen kauneuden ja lempeän valon, jossa valossa kotiseutunsa oli niin kauniilta näyttänyt.
Poikaparkaa melkein rupesi pelottamaan, mutta kun hän taas nosti silmänsä ja katseli ympärilleen hymyili koko luonto viehkeästi hänelle ja hänen täytyi hymyillä sille vastaan. Silloin rauhottui Jeriko ja aavisti enkelien nyt liikkuvan ilmassa, jonka takia koko maa, niinkuin tuo korkean kupeva ja hiilakan sininen taivaskin niin kauniilta näyttivät. Huokaus kohosi yksinäisen katselijan rinnasta.
"Hyvästi", sanoi Jeriko ja meni. "Noo!" sanoi Loviisa ihmeissään, kun näki Jerikon ovesta pujahtavan ulos, "kerran vuoteen häntä nyt enää saa nähdäkään ja sittenkin on hän jo tiessään, ennenkuin on ennättänyt sanaakaan vaihtaa! Hyvästi! Eikö hän siis enää ai'o takaisin tullakaan? Mikä hänelle niin äkkiä tuli? Loukkasinkohan minä häntä jotenkin?
Talon vanhin poika, Aapo, tulee juhlallisena häntä vastaan käskien hänen jättämään seuran, "sillä hän on ruvennut herraksi, eikä täällä ole päivän varkailla mitään tekemistä". Kun ei Jeriko tottele, tarttuvat Aapo ja Risto häneen kiinni "peitotakseen hänestä herruutta ulos" mutta tuolla jo kellottaa Risto tuvan peränurkassa ja Aapo voivottelee ovensuussa, johon hänet Jeriko koholla on lennättänyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät