Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Lukemisen lopetettua otti vanhus kynttilän käteensä ja meni perähuoneesen mutisten hiljaa: "väärän todistajan ei pidä pääsemän rankaisematta". Sitten hän kutsui kasvattinsakin sinne. Jeriko totteli ja istahti vuoteen reunalle katsomattakaan vanhukseen, jonka vakavissa kasvoissa kuvastihe surkuttelu ja sääli.
"Ilkeä, kevytmielinen mies koko tuo Kalle; sanoo Jerikoakin vaihdokkaaksi; hyi, ett'ei hän häpeä! Niin Jeriko onko hän sitten parempi? Ei hän tänä vuonna enää tuo Hirvatsaaresta kukkiakaan, niinkuin aina ennen", mietti Loviisa kyynelsilmin.
Hän tunsi oman onnettomuutensa, mutta paljoa kovemmalta tuntui mielestä se, kun Loviisakin joutui hänen tähtensä onnettomaksi. Ikäänkuin houriossa saapui Jeriko viimein rukkiukon mökille, josta hänen ihmeeksensä vilkkui valkea. Siellä tapasi tulija lukkarin itseänsä odottamassa.
Hankittuaan Annille niin paljo hoitoa, kuin mahdollista rupesi Pekka käärmettä etsimään. Eipä sitä kaukaa tarvinnutkaan hakea, sillä kuollut käärme pötkötti pihtinensä samalla paikalla, johon Jeriko oli sen kädestään singahduttanut ja jossa Karja-Anni oli sen päälle polkaissut. "Mitä", äännähti Pekka "kuolluthan tämä onkin ja vieläpä pihtiinkin pantu?"
"Saa nähdä, missä nyt Risto on, missä isä, tuo kurja isä. Miten ottaa Loviisa minut vastaan? Vieläkö Tiistilän isäntä nytkin pitää minulle nuhdesaarnoja viulun soitosta ja ennen kaikkia vieläkö Sormulan herra sulkee minulta ovensa, niinkuin viimein", ajatteli Jeriko.
Ja rouvako sinut tänne lähetti?" "Ei, minä tulin itse", vastasi taaskin poika, "ja olin yötä tuolla kalliolla". "Milläs tavoin sinä tulit; venheelläkö?" kysäsi isäntä. "Juoksemallahan minä tulin", selitti Jeriko. "Puhuikos rouva mitään rukistaan?" sanoi ukko. "Eihän minulle muuta sanonut, kuin käski huutamaan, jos näkisin suden tulevan".
Nyt vasta tunsi Jeriko itsensä oikein yksinäiseksi ja hylätyksi, sillä Sormulaisen käytös osotti selvästi, mitä sekä Loviisalla, että hänellä oli edessä, kärsimystä ja tuskaa. Katkerammalta, kuin ensin, tuntui nyt Jerikosta rukkiukon kuolemakin, joka oli ollut syynä Loviisan tunteen purkaukseen.
"Vaiti häpeilemisistä; kaikilla meillä on jotakin kaduttavaa; vaiti siis semmoisista ja kerro nyt minulle, mikä sinua oikeastaan vaivaa, sillä totta tosiaan se on minulle selittämätön arvoitus". Jeriko taisteli lyhyen, mutta kovan sisällisen taistelun ja hikiherneet nousivat hänen otsallensa.
Nyt oli hän mielestään paljoa onnettomampi, kuin äsken tuolla kosken rannalla, mutta uhka oli paennut. Sen oli tuo pikkuinen vesipisara ukon silmän nurkassa saanut aikaan. Jeriko tunsi itsessään runsaasti elinvoimia ja nuoruuden innostuksella päätti hän, Meyerin johdolla, ryhtyä miehen tavoin tosityöhön, sillä hän oli nyt vakuutettu kasvatusisänsä olevan todellisen ystävän hänelle.
"Kuitenkaan ei minulla tätä nykyä suuria toiveita ole, sillä Sormulan Herra ei tunnusta sinua vertaisekseen ja ehkäpä hän vaatii vävyltänsä varojakin, sillä hänellä on jokseenkin tiukat asiat", lausui Meyer lopuksi ja sitten vihdoinkin ruvettiin levolle. Seuraavana aamuna nousi Jeriko vuoteeltaan virkeämpänä, kuin moneen aikaan ja melkein iloisena ryhtyi työhönsä.
Päivän Sana
Muut Etsivät