United States or Papua New Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se oli niihin aikoihin kuin Penna sen unen näki, jota sitten kaikkialla kertoi seudun väki. Oli niinkuin ollut oisi suuri pätsi maassa, suurempi kuin Immolan ukin tervahauta haassa. Siitä tulenliekit nousi Suomen taivahalle, äänet hurjat, huutavaiset kaikui kaikkialle: »Paadam, paadam Paaranista! Jehova on suuri. Jaoitettu on Jeriko ja pyhän linnan muuri.»
Veräjää avatessaan näki Jeriko Annin jo mökistä lypsylle kiiruhtavankin. Hymyillen läheni Karja-Anni paimenta. Kainalossa oli karjakolla lypsinkiulu, jonka korvassa riippui rasvasarvi, sillä nännit ovat ennen lypsämistä voideltavat.
Kaukaa ei tuo onnellisuus kuitenkaan kestänyt, sillä vuoden parin perästä täytyi Jerikon taaskin kokea, miten itsepäisesti tuoni hänen suosijoitansa ja ystäviänsä vainosi. Jeriko sai saattaa ystävänsä maanpoveen, ystävän, jonka kanssa hän oli valvonut monta yötä valmistaessaan erästä hehkuvalla tunteella sepitettyä suurta sävelteosta, joka on tuon vainajan tehnyt tunnetuksi ja kunnioitetuksi.
"Sehän on rikkaiden etuoikeus, pieksää ja sortaa alhaisoa", sanoi Jeriko. "Se on tyhmyyttä", puhui Loviisa kiivaasti, "tyhmyyttä, eikä muuta, vaan te kaikki miehet olette semmoisia, hyi teitä!
"Voi miten iloiseksi mamseli nyt on tuleva", huudahti Kaikunen lapsellisella ilolla. "Mikä mamseli?" tiedusti Jeriko. "Sormulan mamseli, Loviisa mamseli", selitti isä pojallensa. "Hän on ollut minulle niin hyvä, niin hyvä, jotta et voi uskoa ja puhuu usein sinusta".
"Loviisa!" ja "Jeriko!" olivat sanoja, joita nuoret vaihtelivat keskenään tuokioisen, sillä muuta he eivät liikutukseltaan pitkään aikaan kyenneet sanomaan, vaikka sydän kumpaisellakin oli täynnä tunteita ja sanoja.
"Tuollahan tuota vain olin kylällä, enkä luullut vielä näin myöhän olevan", vastasi Jeriko vihasta tai liikutuksesta vapisevalla äänellä ja paineli kohmistuneita käsiänsä uunin rintaan. Ukko loi terävän silmäyksen nuorukaiseen, joka ei uskaltanut hänen silmiinsä katsoakaan, ja sanoi: "siellä taitaa olla aika pakkanen tuolla ulkona?"
Eräänä iltana oli Kaikunen tapansa mukaan reuhaten saapunut kotiinsa aivan verissä. Jeriko ei uskaltanut kysyä häneltä syytä siihen, vaan ennen pitkää selvisikin asia. Armolline komsarjus tuli näet heti perästä ja Kaikunen sidottiin nuoriin. Sen verran sai poika asiasta tolkkua, että hänen isänsä oli Kissa-Kertun mökissä lyönyt Mustaa-Heikkiä, joka nyt oli kuoleman kielissä.
Jeriko nousi silloin ylös istuimeltansa akkunan pielestä ja sytytti uuden kynttilän entisen, jo kauan sitten hänen huomaamattansa loppuun palaneen sijaan.
Metsäin yksinäisyydessä koetti nuorukainen viihdyttää vimmaa, jota tunsi jouduttuansa ensimmäisen kerran tappiolle taistelussa maailman ja kohtalonsa kanssa. "Vai niin", ajatteli Jeriko, "vai niin, että minä olin kylliksi houkko luulemaan itseäni ihmiseksi, jolla olisi oikeuksia maailmassa.