Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. toukokuuta 2025
Pieni Jerikokin oli Tiinan hautajaisissa. Vilusta väristen seisoi hän äitinsä kanssa lumisella hautausmaalla, matalalla multavallilla, joka Ison-Tiinan erotti elävistä. Katkeroita kyyneliä itki poikaraukka, kun Ison-Tiinan arkun päälle ajettiin niin paljo multaa, "että ihanhan se hukkuu", kuten hän sanoi.
Hetkisen istui hän noin rahilla pöydän edessä ja kun sitten otti kätensä pois kasvoiltaan, olivat ne kosteat kyynelistä. Avaamattomana oli kirje hänen sylissään, kun hän huokasi: "kaikki hylkäävät nyt minut, Jerikokin! Mutta hän ei saa enää karttaa minua, en kärsi sitä. Kalle on pois ja Jerikokaan ei enää välitä minusta mitään.
Mutta en huoli jättää kertomatta niitä muistoja pyhästä historiasta, jotka taas täällä kohoavat uskovaisen raamatunlukijan mieleen. Jerikokin on sellainen paikka, johon likeisesti liittyy merkillisiä tapauksia. Ne kuitenkin tarkoittavat sitä Jerikoa, joka jo ammoin on rauennut raunioiksi, jotka ovat noin puolen tunnin matkan päässä siitä kylästä, jossa yötä vietimme.
Alussa koetti poika pakenemalla niitä välttää, mutta kun toiset huomasivat sen, töytäsivät he perässä ja Jerikokin rupesi puolustautumaan. "Vastarintaan se rupeaa", huudahti Risto ja edellimmäisenä lähti hyökkäämään yksinäistä raukkaa kohden, lasketellen suustaan, mitä ilkeintä osasi. Jeriko heitti häntä pallolla vasten silmiä, mutta se oli öljyä tuleen.
Se kultanuoliansa laukoo, Sen valtikka on kansain kullasta, Sen käsiin kansain aarteet juoksevat, Kuin purot vilisevät Jordaniin, Ett' ehtyvät kuin suonet kuivuksiin. Ei petä itseänsä Israel, Vaan sille muut itsensä pettävät. Hän eripuran kansat kukistaa, Petoksen muurit hälle murtuvat, Niin Jerikokin raukeaa, Kun toitottaa hän torveansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät