United States or Botswana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta pian, sillä en tahdo nyt tavata tämän talon väkeä. Audotja. Niin! Minä tahdon sinua puhutella... Nähdessäni kuinka nuo talonpojat sinua äsken pilkkasivat ja kuullessani heidän katkeroita soimaussanojaan kävi minun sääliksi sinua. Andrei. Löytyykö edes yksi ihminen maailmassa, joka minua säälii? Audotja. Eikö sinulla ole vanhempia lainkaan, jotka sinua säälivät? Andrei.
Jauha kaunoja katkeroita, surujen, tautien talkkunoita, keitä ailutten atrioita valtojen valiopöytään! Kaks istui palolla paimenta, yks verevä, toinen vaalea. Se verevä soitteli torveaan, se vaalea vaieten istui vaan. Niin saapui kolmas ja kaukaa huus: »Hei, veikot, hei, mull' on sanoma uus! Tuoll' äsken mä Sukkamielen näin, kun astelin aamunkoittohon päin.
Liisa itki, hän itki niitä katkeroita kyyneliä, joita se itkee, joka eroaa siitä, jota hän on rakastanut ja kunnioittanut, kauan uskottuaan, että ystävän omatunto oli puhdas, ja näkee, että ystävä on kärsinyt yksin ja on kärsivä suruja, joihin hän ei saa ottaa osaa. Ei tietänyt Liisa, että Lauri oli tehnyt kaikki heikosta rakkaudestaan häneen.
Koeta sen sijaan, niinkuin minä, syvimmässä epätoivossa tuntea, että vaikka kuinkakin kovasti Hän meitä lyö, on kumminkin aina sen perustuksena rakkaus". "Rakkaus!" keskeytti häntä Erland ivalla, joka häntä ikäänkuin pakoitti raatelemaan surunsa haavoja lausumalla katkeroita ja herjaavia sanoja, jotka kenties eivät olleet aivan yhtäpitävät hänen sisimpien ajatustensa kanssa.
Seuraus oli se, että minä join waan, ja jota enemmän hän sätti ja halweksi minua sitä enemmän nauroin minä katkeroita nauraja hänen kiukkuisen itkunsa sekaan, ja sitä tein niinkuin ainakin taistelossa woittanut, sanoen samassa hänelle: itse sen niin olet laittanut. Kaikki ihmiset säälitteliwät ja surkutteliwat minua.
Jos nyt olisimme ystävykset, niin antaisi se ruokansa minulle, koska itse ei kumminkaan syö sitä! Ruotsilalla on vielä tupakkia! Jos emme olisi katkeroita vihamiehiä, niin Tyhjäähän sinä poltat, Lindi! LIND. Liikuttaako se sinua? RUOTSILA. No, no, ei suuttua pidä. Ajattelin vaan, ett'ei sinulla ollut tupakkia, ja minulta liikeneisi joku piippu toisellekin.
Ja kun ma katson, niin vähittäin herääpi muistoja mielessäni niin armahaita, niin ihanoita ja kaivatessani katkeroita. Ma poies mennehen polvekseen nään lapsuusmaailman riemuineen, nään kynttilöitä ja joulupuita ja ystävyksiä hymysuita. Ja ompa kuin kuva elon sais ja mua hellästi katsahtais, ja ompa kuin hänen katsannastaan heloittais taivahan rauha vastaan.
Mutta ne odottivat ja määkivät turhaan. Kaunis lapsi kumartui nimittäin äkkiä sammaleiselle kivelle kirkkaan vuorilähteen reunalle. Hänen nahkaesiliinassaan oli kasottain vuoriston kauniita, ihanatuoksuisia kukkia: ajuruohoja, villiruusuja, myrttiä, jotka kasvavat virtaavan veden kostealla rannalla, ja tummansinisiä katkeroita.
Kun vain joku syy siihen tarjoutui, valitti hän kuinka nurinpäin vieras väki hoiti taloutta, mutta siihen ei Lauri koskaan vastannut sanaakaan, vaan Liisa vuodatti usein yksinäisellä luhdillaan katkeroita kyyneliä ämmän sanoista. Aika kului. Kesä oli kylmä ja sateinen. Aikaiset hallat turmelivat kasvavaa laihoa. Kaikki ennusti huonoa vuotta.
Kuollut oli poloinen, hiljainen nainen, joka ei edes kuolemansakaan hetkenä tietänyt mitä pahaa hän oli tehnyt isännälle ja miehellensä, miksi hän rangaistukseksi oli ansainnut kuoleman. Ei kuullut Lauri vaimonsa kaipaavia, katkeroita jäähyväisiä hänelle. Kuolleitten äänet eläville kuuluvat hitaasti, mutta soivat sitte kauan, kauan sydämen äänettömissä majoissa.