Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Suloiset ovat Suomen ajat Kidasta pedon päästyään, Kun sortuu juomain puolustajat Ja mahti julman joukon tään, Kun myrkkyhöyryt ovat poissa, Ne, mitkä myrkyttää nyt maan, Ja vilja kasvaa peltoloissa Onneksi, terveydeksi vaan! Pimeyden peikko. On kadotuksen kuoppa syvä. Siit' astuu enkeli ei hyvä , Mi janoo vertä ihmisten.
Tai että huulemme sanovat 'ei', vaikka silmämme huutavat: 'minä odotan! Emmekö me kaikista siveyssäännöistä huolimatta ole valmiit mihin tahansa, kun se 'oikea' tulee? Emmekö me ole levottomia kuin kompassin neula, kunnes näytämme pohjoista, s. o. sitä, mitä sydämemme janoo?» Nuori rouva katsoi hämmästyneenä sillälailla hän ei ollut kuullut vielä kenenkään puhuvan.
Varmaan hän on syvästi tuntenut näiden jylhäin seutujen synkän autiuden, jonne ainoastaan muutamia hänen lähimpiä ystäviään tuli lohduttamaan häntä. Sydämmensä tunteet, mielialansa on hän julki lausunut seuraavissa sanoissa: "Jumala! Sinä olet minun Jumalani! Varhain minä sinua etsin; sinua minun sieluni janoo, minun lihani halaa sinua karkeassa ja kuivassa maassa, joka vedetön on.
Ja tuli tuima anoo: "Hän poltettakoon minussa!" Kaikk' ilman tuulet sanoo: "Hän meissä saisi kulua." Maa, meri ahnas janoo Ja nielis kokonahan Kuin Koran joukon pahan. Ah, kunne kurja kuljenkaan, Ah, kussa avun, armon saan? Ei yksikään elävä ole vakaa sinun edessäs. En paeta Voi, Jumala, Kun uhkaa lakis pyhä. Mua armahda, oi Herra!
Heikki pysähtyi, kääntyi taaksensa ja näki ihmeekseen, että koko jumalinen Veneh'oja pirun palvelijalta vastausta janoo. Katsotaan! hän huusi ja hänen rintaansa paisutti jälleen väkevän uhman lieska niinkuin koska hän vuorella päänsä ylitse kirvestä heilutteli ja sen taivaankanteen sinkautti. Sitten ei enää kertaakaan taaksensa katsahtanut.
Ja Kaarinan riistäis he rinnaltaan ja mielipuoleks sanoo he kuulun Eerik-kuninkaan ja vertansa kansa janoo. Hän, Kaarin, Kaarin, sun rinnoillas kovin kaunista nähnyt on unta: nyt tyrmässä kohta on kuningas ja viety on valtakunta. Harmaja syksyaamu talojen päätyjen päällä, teräksenvärinen taivas, sineä tuolla ja täällä. Matalat talot ne makaa ruumisarkkujen lailla.
Se viestit kukkasjoukkoin, Jotk' yksin janoo, Tuo hoitajattarelleen Ja hoivaa anoo. Mut tuoksuaan se turhaan Luo pielukselle; Hän toisen kukkatarhan Sai sydämelle. Nuo nuoret, raikkaat huulet Vain hehkuu, hymyy, Ja sulosuukot vielä Niiss' salaa lymyy. Oi, armaan syleilyssä Jää unhoon aika, Ja hääyön runoudessa On vanha taika.
Se kunnon sankarin on suurin voitto. HAKON. Pois, sanon. AKSEL. Jumal' asiamme päättää. HAKON. Ja tääkö loppu unelmilles? Tää Sun kohtalosi, Hakon Herdebred? Tuo tuolla sulta ryöstää valtakuntas, Tää tässä morsiames sulta ryöstää. Mit' on sull' enää ryöstettävää? Haa! On sydän raivoinen. No niin! Mut sit' Ei ole helppo ryöstää. Kostoa Se kuohuu, verta janoo, tuima sydän. Sä mitä tahdot, munkki?
Puolusta poljetuita, vapauta vangituita. Jos vihollisesi isoo, syötä häntä, jos hän janoo, juota häntä!" Omituinen ilo ja lämpö valtasi Peter Halketin hänen polvistuessaan maassa. Tuntui aivan samalta kuin ennen pikku lapsena, kun äiti puristi häntä syliinsä. Hän ei nähnyt enää muuta ympärillään kuin lempeän, kirkkaan valon.
"Sotajumalan kiven" päällä nämä surkuteltavat uhrit Anahuakissa henkensä heittivät, sillä sotainen onnihan se on, jota sekä hallitsijat että kansat melkein kaikkina aikoina ovat pitäneet varsinaisena menestyksensä ehtona, tunnustakootpa sitten mitä uskontoa tahansa. Ja tappelujen Jumala janoo verta, semminkin ihmisverta, koska se luultavasti maistuu hänelle paraimmalta.
Päivän Sana
Muut Etsivät