Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. toukokuuta 2025
Hilivoo! sanoi Sorsan Ulla, kun hirrestä pääsi. Moron mamma! Tule vaan tänne, saat sirua silmään, pyryä polveen, löylystä takaa päin. Toroi, turakki, kappusivai! Lopo ei ollut heistä tietääkseenkään; ei kääntänyt päätä, ei sanaa sanonut, vaikka pojat juoksivat jäljessä, nykivät ja repivät, viskelivät lunta ja nakkelivat jääpalasilla. Poikia harmitti, kun eivät saaneet häntä suuttumaan.
Kaduilla vallitsi kamala hiljaisuus, jota ainoastaan nälkäisten valitukset häiritsivät; mutta kreivin jäljessä kulki hälisevä seurue, jota hän ei voinut häätää luotaan. Kaikista hänen matkansa tuhansista vastuksista tämä ehkä oli kaikista suurin.
Sentähden Pettteri pistäysi jäljessä, kun Tommi läksi Anna Heikkisen kanssa koivukkoon. Hän toivoi siellä saavansa rauhassa Tommia puhutella ja tahtoi myöskin tietää, mitä noilla kahdella oli koivukossa tekemistä.
Niin taivalta tehden kulki hän ohi ikkunan ja kelkka jäljessä aika ajoin nytkähteli eteenpäin, vuoroin enemmän vuoroin vähemmän, kyntäen hankeen syvät jälet, siitä näytti niin vastahakoiselta kulku.
Esiin astuivat lukkari ja pappi, hän tosin heitä kuunteli ja katseli; ja jälleen tuli esiin lukkari ja taasen pappi, mutta yhä istui Thorbjörn isän polvella ja tuumiskeli: eiköhän tyttö jälleen kohta mahda katsahtaa ylös? Tuo pieni mies, joka oli vetänyt hänen alas penkiltä, istui jakkaralla etäämmällä penkissä ja aina, kun hän yritti nousta, tuustasi häntä selkään eräs vanhus, joka istui torkkuen, mutta joka säännöllisesti heräsi joka kerta, kun poika oli aikeessa kohottautua paikaltaan. "Eiköhän tyttö kohta jälleen mahda katsahtaa ylös?" arveli Thorbjörn, ja jokainen punainen nauha, jonka hän näki, muistutti tytön nauhoista, ja jokainen koreasti maalattu kuva oli joko tytön suuruinen tahi häntä pienempi. Ahah, tuollapa hän pisti päänsä esiin; mutta heti kun hän sai nähdä Thorbjörn'in, veti hän sen vakaisen näköisenä alas jälleen. Lukkari astui esiin ja pappikin vielä kerran, soitettiin, ja noustiin paikoiltansa. Isä puhui jälleen hiljaa vaalean-verevän miehen kanssa, he astuivat yhdessä naisväen penkin luo, jossa myöskin jo oli noustu istuvilta. Ensimmäinen, joka sieltä astui ulos, oli valkean-ihoinen nainen, joka hymyili miehen tavoin, ehkä kumminkin vähemmässä määrässä; hän oli jokseenkin pieni ja vaalea sekä piti Synnöveä kädestä. Thorbjörn meni heti suoraan jälkimäistä vastaan: mutta tyttö vetäytyi pikaisesti hänestä ja piiloutui äitinsä hameesen. "Anna minun olla!" sanoi hän. "Hän varmaan ei milloinkaan ennen ole kirkossa ollut," sanoi vaalea vaimo ja asetti kätensä Thorbjörn'in pään päälle. "Ei olekaan, sentähden tappeleekin hän ensi kertaa, kun siellä on," sanoi Sæmund. Thorbjörn näpeissänsä katsahti vaimoon ja sitten Synnöveen, joka hänen mielestänsä nyt oli vieläkin vakavamman näköinen. He lähtivät yhdessä ulos, vanhemmat keskenänsä puhellen ja Thorbjörn Synnöven jäljessä, mutta tämä vetäytyi lähemmäksi äitiään aina, kun Thorbjörn pääsi likemmäksi. Toista poikaa hän ei enää nähnyt. Kirkonmäellä pysähtyivät he ja alottivat pitempää kanssapuhetta. Thorbjörn kuuli useamman kerran Aslakia mainittavan, ja koska hän pelkäsi, että hänestä samalla vähän puhuttaisiin, vetäytyi hän syrjään. "Ei sinun sovi tätä kuulla," sanoi äiti Synnöve'lle; "mene syrjään, sanon minä!" Synnöve syrjäytyi vastahakoisesti. Thorbjörn lähestyi häntä silloin ja katseli häntä, ja tyttö katseli Thorbjörn'iä, ja niin he seisoivat pitkän aikaa toinen toistaan vaan katsellen. Viimein sanoi tyttö: "Hyi!" "Mintähden sanot hyi?" "Sinä olet tapellut kirkossa, juuri kun pappi oli messussa, hyi!" "Niin, mutta siitä on jo niin pitkä aika!" Tuo tyttöön koski, ja hän sanoi hetkisen kuluttua: "Sinäkö olet, jota sanotaan Thorbjörn Kuuselaksi?" "Niin olen; ja sinäkö olet Synnöve Päiväkumpu?" "Niin... Minä olen aina kuullut, että sinä olisit niin kiltti poika." "Enpä, tuo ei ole totta: sillä minä olen ilkein koko kotoväestä," vastasi Thorbjörn. "En milloinkaan ole kuullut..." sanoi Synnöve, pieniä käsiään yhteen lyöden, "äiti, äiti! hän sanoo..." "Vaiti ja mene syrjään," joutui hänelle sieltä vastaan, hän pysähtyi, astui sitten takaisin vitkaan ja takaperin, suuret siniset silmiinsä kiinnitettyinä äitiin. "Minä olen aina kuullut, että sinä olet niin kiltti," sanoi Thorbjörn. "Niin toisinaan, koska olen lukenut," vastasi tyttö... "Onko siinä perää, että siellä teidän seutuvissa on niin paljo tonttuja, kummituksia ja muuta paholaisen seuraa, että niitä siellä oikein vilisee?" kysyi Thorbjörn, asettaen toisen kätensä puuskaan ja pistäen toisen jalkansa eteen aivan niin, kuin hän oli nähnyt Aslakin tekevän. "
Tuskin oli rekikeli tullut, ennenkuin kerjäläisiä alkoi tunkeentua meidänkin pieneen niemimaahamme. Niitä kulki jalan, hevosella ja toisia reslakelkkaa perässään vetäen. Usein semmoisilla kelkkamiehillä oli koko perhe mukana: isä, äiti ja lapsiliuta lisänä. Nuorempia isä ja äiti heti kelkassa ryysyihin käärittyinä ja vanhimmat tallustelivat jäljessä.
»Ah, painuva päivä, mi kiire on sulla? En jaksa, en jaksa ma jäljessä tulla, niin paljon, niin paljon ois tointa ja työtä, ma pelkään pitkää yötä.» »Laps onneton, leiki, jos joudu et mukaan! Mun orheini kanssa ei kilpaile kukaan. Mut jos halu sulla on haaveesi luokse, sa kiireemmin, kiireemmin juokse!» »Ah, painuva päivä, jo voimani vaipuu.
Mitkään puheet eivät nyt auttaneet, lapset eivät ottaneet kuuleviin korviinsakaan ja tuskinpa lienevät kuulleet omaa ääntäänkään, yhteisääni oli niin vahva. Liisan täytyi ottaa kelkan jutkosta ja lähteä vetää kituuttamaan, juosten aluksi lasten tyynnyttämiseksi, Mari ja Elsa talutettaviensa kanssa reppasivat jäljessä.
Sama on d:n laita l:n ja n:n jäljessä sekä g:n n:n jäljessä. »On, näet, luultu, että d ruotsalaisen ääntämisen mukaan olisi paremmassa sopusoinnussa l:n ja n:n kanssa kuin t sekä g n:n kanssa kuin k; mutta niinkuin jo on viitattu, l, m ja n jo itsestään vaikuttavat pehmennystä seuraavan kerakkeen ääntämisessä, jos tämä on yksinkertainen ja kuuluu seuraavaan tavuuseen, kun sitävastoin l, m ja n kuuluvat edelliseen; esim lampaan, valta, kanto ja lanka.
niin päästi eellensä nyt lauman pyhän Forese, jäljessä mun kanssain tullen, ja virkkoi: »Milloin nähdä saan sun jälleen?» »En tiedä», vastasin, »kuink' kauan elän; mut niin ei paluuni lie nopsa, että sit' ennen tahtoni ei rannall' oisi. Näät paikka, johon asumaan oon pantu, käy päivä päivältä vain kurjemmaksi ja näyttää tuomitulta perikatoon.»
Päivän Sana
Muut Etsivät