United States or Jersey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hyvän aikaa siitä istuivat Guttorm Päiväkumpu ja Karina yhdessä Päiväkummun suuressa, valoisassa tuvassa ja lukivat toisillensa moniaita uusia kirjoja. He olivat aamupuolella olleet kirkossa, sillä nyt oli sunnuntai: sitten olivat he vähäksi aikaa lähteneet vainioille katselemaan, miltä kylvöt näyttivät sekä tuumailemaan, mikä tulevana vuonna kylvettäisiin, mikä jätettäisiin kesannoksi.
Esiin astuivat lukkari ja pappi, hän tosin heitä kuunteli ja katseli; ja jälleen tuli esiin lukkari ja taasen pappi, mutta yhä istui Thorbjörn isän polvella ja tuumiskeli: eiköhän tyttö jälleen kohta mahda katsahtaa ylös? Tuo pieni mies, joka oli vetänyt hänen alas penkiltä, istui jakkaralla etäämmällä penkissä ja aina, kun hän yritti nousta, tuustasi häntä selkään eräs vanhus, joka istui torkkuen, mutta joka säännöllisesti heräsi joka kerta, kun poika oli aikeessa kohottautua paikaltaan. "Eiköhän tyttö kohta jälleen mahda katsahtaa ylös?" arveli Thorbjörn, ja jokainen punainen nauha, jonka hän näki, muistutti tytön nauhoista, ja jokainen koreasti maalattu kuva oli joko tytön suuruinen tahi häntä pienempi. Ahah, tuollapa hän pisti päänsä esiin; mutta heti kun hän sai nähdä Thorbjörn'in, veti hän sen vakaisen näköisenä alas jälleen. Lukkari astui esiin ja pappikin vielä kerran, soitettiin, ja noustiin paikoiltansa. Isä puhui jälleen hiljaa vaalean-verevän miehen kanssa, he astuivat yhdessä naisväen penkin luo, jossa myöskin jo oli noustu istuvilta. Ensimmäinen, joka sieltä astui ulos, oli valkean-ihoinen nainen, joka hymyili miehen tavoin, ehkä kumminkin vähemmässä määrässä; hän oli jokseenkin pieni ja vaalea sekä piti Synnöveä kädestä. Thorbjörn meni heti suoraan jälkimäistä vastaan: mutta tyttö vetäytyi pikaisesti hänestä ja piiloutui äitinsä hameesen. "Anna minun olla!" sanoi hän. "Hän varmaan ei milloinkaan ennen ole kirkossa ollut," sanoi vaalea vaimo ja asetti kätensä Thorbjörn'in pään päälle. "Ei olekaan, sentähden tappeleekin hän ensi kertaa, kun siellä on," sanoi Sæmund. Thorbjörn näpeissänsä katsahti vaimoon ja sitten Synnöveen, joka hänen mielestänsä nyt oli vieläkin vakavamman näköinen. He lähtivät yhdessä ulos, vanhemmat keskenänsä puhellen ja Thorbjörn Synnöven jäljessä, mutta tämä vetäytyi lähemmäksi äitiään aina, kun Thorbjörn pääsi likemmäksi. Toista poikaa hän ei enää nähnyt. Kirkonmäellä pysähtyivät he ja alottivat pitempää kanssapuhetta. Thorbjörn kuuli useamman kerran Aslakia mainittavan, ja koska hän pelkäsi, että hänestä samalla vähän puhuttaisiin, vetäytyi hän syrjään. "Ei sinun sovi tätä kuulla," sanoi äiti Synnöve'lle; "mene syrjään, sanon minä!" Synnöve syrjäytyi vastahakoisesti. Thorbjörn lähestyi häntä silloin ja katseli häntä, ja tyttö katseli Thorbjörn'iä, ja niin he seisoivat pitkän aikaa toinen toistaan vaan katsellen. Viimein sanoi tyttö: "Hyi!" "Mintähden sanot hyi?" "Sinä olet tapellut kirkossa, juuri kun pappi oli messussa, hyi!" "Niin, mutta siitä on jo niin pitkä aika!" Tuo tyttöön koski, ja hän sanoi hetkisen kuluttua: "Sinäkö olet, jota sanotaan Thorbjörn Kuuselaksi?" "Niin olen; ja sinäkö olet Synnöve Päiväkumpu?" "Niin... Minä olen aina kuullut, että sinä olisit niin kiltti poika." "Enpä, tuo ei ole totta: sillä minä olen ilkein koko kotoväestä," vastasi Thorbjörn. "En milloinkaan ole kuullut..." sanoi Synnöve, pieniä käsiään yhteen lyöden, "äiti, äiti! hän sanoo..." "Vaiti ja mene syrjään," joutui hänelle sieltä vastaan, hän pysähtyi, astui sitten takaisin vitkaan ja takaperin, suuret siniset silmiinsä kiinnitettyinä äitiin. "Minä olen aina kuullut, että sinä olet niin kiltti," sanoi Thorbjörn. "Niin toisinaan, koska olen lukenut," vastasi tyttö... "Onko siinä perää, että siellä teidän seutuvissa on niin paljo tonttuja, kummituksia ja muuta paholaisen seuraa, että niitä siellä oikein vilisee?" kysyi Thorbjörn, asettaen toisen kätensä puuskaan ja pistäen toisen jalkansa eteen aivan niin, kuin hän oli nähnyt Aslakin tekevän. "
Hänen silmänsä säihkyivät, ja koska he samalla tulivat mäelle, josta Päiväkumpu näkyi, oli hänestä ikäänkuin hän kaiken ikänsä olisi siellä asunut ja nyt ikävöi kotiinsa sinne. "Nyt paikalla lähden sinne hänen kanssaan," päätti hän, ja Päiväkummun läheisyys rohkaisi hänen mieltänsä, jotta päätöksensä kävi joka askeleelta lujemmaksi.
Ingrid, nähtyänsä mitä paperilla oli, kääntyi itkien toisaalle; sillä paperille oli kirjoitettu: "Kunnioitettavalle neiti Synnöve Guttormin tyttärelle Päiväkumpu. Nämä rivit luettuasi, älköön meidän välillämme sen enempää olko. Sillä ei minua ole sinulle ai'ottu. Herra olkoon meidän molempain kanssa! Thorbjörn Sæmundinpoika Kuusela."
"Herra on meille suonut hyvän vuoden tulon; mutta arveluttavalta näyttää, saadaanko kaikki korjuusen," pitkitti Karina Päiväkumpu ja katsahti noita kahta, mitkä vielä seisoivat äskeisessä asemassaan. "Tuo rippunee työvoimista," vastasi Sæmund, kääntyen puhujaan päin, jotta hän ei oikein voinut katsoa sinne, jonne tahtoi.
"Usein olen arvellut, jos pari taloa yhdistäisi voimansa, niin varmaankin kävisi paremmin." "Mutta voisihan sattua niin, että molemmat tahtoisivat käyttää poutia hyväksensä," sanoi Karina Päiväkumpu, ottaen askeleen syrjään. "Varmaankin," vastasi Ingeborg ja asettui miehensä viereen, jott'ei Karina nytkään voinut nähdä, mitä toivoi, "mutta toisin paikoin viljat joutuvat aikaisemmin kuin toisilla.
Guttorm ja Karina Päiväkumpu olivat jo atrioineet, kun Synnöve punaisena ja hengästyneenä astui sisään. "Mutta rakas lapsukaiseni, missä olet ollut?" tutkasi äiti. "Minä jäin jälkeen Ingrid'in kanssa," vastasi Synnöve ja päästeli pari huivia päältään; isä kaapista etsiskeli erästä kirjaa. "Mikä teillä oli puheena, joka niin pitkältä aikaa vei?" "Eikä juuri mikään."
Tämän ajan kuluttua syntyi heille tyttö, jonka he nimittivät pojan mukaan; tämä oli ollut Syvert, ja tyttö kastettiin Synnöve'ksi, koska he eivät löytäneet Syvert'in mukaisempaa nimeä. Kun tyttö kasvoi suuremmaksi, sanoivat kaikki, ettei miesmuistiin niissä seuduin ollut kasvanut niin kaunista impeä kuin Synnöve Päiväkumpu.
Päiväkumpu on usein neljätoista päivää meitä edellä." "Silloin hyvästi voisimme toisiamme auttaa," sanoi Guttorm vitkaan ja astui lähemmäksi. "Muuten monet seikat voivat tehdä sen hankalaksi," pitkitti hän. "Niinpä voivatkin," sanoi Karina, väistyi askeleen yhdelle ja jälleen parikin toiselle puolen, mutta sitten taas paikalleen.
Tässä on rauhaisa päiväkumpu, korkealla maailman pauhinasta ja tyrskyistä. Taivaan tuulet täällä puhaltelevat, Jumalan aurinko loistaa täällä. Epäuskoa ja ajanhenkeä on myöskin silloin tällöin selvyyden vuoksi kuvailtava; mutta evankeeliumin sanan tulee pyhällä levollisuudella ja voitonvakuutuksella astumaan niitä vastaan.