United States or Latvia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Kummallisen vaikutuksen rippilapset tekevät niissä, joilla itsellään on lapsia," lisäsi Guttorm; vaimonsa vähän syrjäytyi. "Se on totta," vastasi Sæmund; "silloin niitä vakaasti ajattelee, ja siitä syystä minäkin tänä iltana tänne tulin," lisäsi hän, katsahti rauhallisesti ympärilleen, otti uuden mällin ja asetti entisen varovasti messinki-tuosaan.
Esiin astuivat lukkari ja pappi, hän tosin heitä kuunteli ja katseli; ja jälleen tuli esiin lukkari ja taasen pappi, mutta yhä istui Thorbjörn isän polvella ja tuumiskeli: eiköhän tyttö jälleen kohta mahda katsahtaa ylös? Tuo pieni mies, joka oli vetänyt hänen alas penkiltä, istui jakkaralla etäämmällä penkissä ja aina, kun hän yritti nousta, tuustasi häntä selkään eräs vanhus, joka istui torkkuen, mutta joka säännöllisesti heräsi joka kerta, kun poika oli aikeessa kohottautua paikaltaan. "Eiköhän tyttö kohta jälleen mahda katsahtaa ylös?" arveli Thorbjörn, ja jokainen punainen nauha, jonka hän näki, muistutti tytön nauhoista, ja jokainen koreasti maalattu kuva oli joko tytön suuruinen tahi häntä pienempi. Ahah, tuollapa hän pisti päänsä esiin; mutta heti kun hän sai nähdä Thorbjörn'in, veti hän sen vakaisen näköisenä alas jälleen. Lukkari astui esiin ja pappikin vielä kerran, soitettiin, ja noustiin paikoiltansa. Isä puhui jälleen hiljaa vaalean-verevän miehen kanssa, he astuivat yhdessä naisväen penkin luo, jossa myöskin jo oli noustu istuvilta. Ensimmäinen, joka sieltä astui ulos, oli valkean-ihoinen nainen, joka hymyili miehen tavoin, ehkä kumminkin vähemmässä määrässä; hän oli jokseenkin pieni ja vaalea sekä piti Synnöveä kädestä. Thorbjörn meni heti suoraan jälkimäistä vastaan: mutta tyttö vetäytyi pikaisesti hänestä ja piiloutui äitinsä hameesen. "Anna minun olla!" sanoi hän. "Hän varmaan ei milloinkaan ennen ole kirkossa ollut," sanoi vaalea vaimo ja asetti kätensä Thorbjörn'in pään päälle. "Ei olekaan, sentähden tappeleekin hän ensi kertaa, kun siellä on," sanoi Sæmund. Thorbjörn näpeissänsä katsahti vaimoon ja sitten Synnöveen, joka hänen mielestänsä nyt oli vieläkin vakavamman näköinen. He lähtivät yhdessä ulos, vanhemmat keskenänsä puhellen ja Thorbjörn Synnöven jäljessä, mutta tämä vetäytyi lähemmäksi äitiään aina, kun Thorbjörn pääsi likemmäksi. Toista poikaa hän ei enää nähnyt. Kirkonmäellä pysähtyivät he ja alottivat pitempää kanssapuhetta. Thorbjörn kuuli useamman kerran Aslakia mainittavan, ja koska hän pelkäsi, että hänestä samalla vähän puhuttaisiin, vetäytyi hän syrjään. "Ei sinun sovi tätä kuulla," sanoi äiti Synnöve'lle; "mene syrjään, sanon minä!" Synnöve syrjäytyi vastahakoisesti. Thorbjörn lähestyi häntä silloin ja katseli häntä, ja tyttö katseli Thorbjörn'iä, ja niin he seisoivat pitkän aikaa toinen toistaan vaan katsellen. Viimein sanoi tyttö: "Hyi!" "Mintähden sanot hyi?" "Sinä olet tapellut kirkossa, juuri kun pappi oli messussa, hyi!" "Niin, mutta siitä on jo niin pitkä aika!" Tuo tyttöön koski, ja hän sanoi hetkisen kuluttua: "Sinäkö olet, jota sanotaan Thorbjörn Kuuselaksi?" "Niin olen; ja sinäkö olet Synnöve Päiväkumpu?" "Niin... Minä olen aina kuullut, että sinä olisit niin kiltti poika." "Enpä, tuo ei ole totta: sillä minä olen ilkein koko kotoväestä," vastasi Thorbjörn. "En milloinkaan ole kuullut..." sanoi Synnöve, pieniä käsiään yhteen lyöden, "äiti, äiti! hän sanoo..." "Vaiti ja mene syrjään," joutui hänelle sieltä vastaan, hän pysähtyi, astui sitten takaisin vitkaan ja takaperin, suuret siniset silmiinsä kiinnitettyinä äitiin. "Minä olen aina kuullut, että sinä olet niin kiltti," sanoi Thorbjörn. "Niin toisinaan, koska olen lukenut," vastasi tyttö... "Onko siinä perää, että siellä teidän seutuvissa on niin paljo tonttuja, kummituksia ja muuta paholaisen seuraa, että niitä siellä oikein vilisee?" kysyi Thorbjörn, asettaen toisen kätensä puuskaan ja pistäen toisen jalkansa eteen aivan niin, kuin hän oli nähnyt Aslakin tekevän. "
»Tule tyliin, tule tyliin...» Yrjö katsoi pitkään ja parahti huutamaan. Hän huusi niin, että vihloi korvia, ja hän puristausi kiinni Liisaan, joka otti pojan syliinsä ja syrjäytyi. »Kotiin, kotiin, kotiin, kotiin!» huusi Yrjö, puristi kaulasta Liisaa kuin suoni olisi käsiä vetänyt ja painoi päätään olkapäähän.
Valamiehet soittivat kelloa. Santarmi, joka seisoi miekka paljastettuna ovella, pisti miekan tuppeen ja syrjäytyi. Tuomarit istuivat paikoillensa ja valamiehet tulivat yksitellen huoneestansa. Esimies kantoi juhlallisen näköisenä listaa, tuli puheenjohtajan luo ja antoi sen hänelle.
Mitä meidän kummankaan oikeastaan siihen tulee, jos amtmanni yht'äkkiä ajoi pois piikansa. "Ajoi pois, sanotte". Tällä hetkellä hänen järkähtämätön tyyneytensä vähän syrjäytyi. Hän katsoi jotenkin vihastuneena nuoreen mieheen, joka siten ärjyi hänelle. "Te käyttäytte, ikäänkuin minä olisin ottanut tytön kauluksesta kiinni.