Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. lokakuuta 2025
Mutta silloin huusi nuorukainen: "Väisty, aave inhottava, maadu maahan maan hyväksi, jos sä sieltä tullut lienet, tahi ilmahan asetu, kotis kurja jos on siellä, tahi vaipuos vetehen, kalojen jos sisko lienet, tytär mustien murien."
Vielä aikahan tulisin, Aikahan tulettelisin, Yksin työllä ollessani, Yksin käyessä vaille; Sepä vasta vaikiampi, Yksin lähteä levolle Ei kutana kumppalina, Kuka suuta suikkajaisi, Syyhyttelisi sivuja, Kupehia kutkuttaisi. Ilo ilmahan katosi.
Tuop' on kokko, ilman lintu, kantoi vanhan Väinämöisen, viepi tuulen tietä myöten, ahavan ratoa myöten Pohjan pitkähän perähän, summahan Sariolahan. Siihen heitti Väinämöisen, itse ilmahan kohosi. Siinä itki Väinämöinen, siinä itki ja urisi rannalla merellisellä, nimen tietämättömällä, sata haavoa sivulla, tuhat tuulen pieksemätä, partaki pahoin kulunut, tukka mennyt tuuhakaksi.
Uhkeat vallata voi härät, lampaat, hankkia kalliit kattilat jalkoineen, jalot valjakot, vaalevaharjat; ihmisen sielua etp' ota kiinni, et saavuta, et voi taas palauttaa, konsa se hampailt' ilmahan haihtuu.
Tutki vettä. Nyt ma liekissä liejun pois. TIERA. Vesi selvä, sun manoan, taivu minun tahdostani, luonnon liekku sa hopeinen, valtameri, vaahtoharja! Muutu muotoon! Tyynny tyrsky! Astu Aallotar esille. AALLOTAR. Suistunut on hän suuriin vesiin, Vellamon suudelma poskellaan. Muut' en tiedä. Tutki maata. Nyt ma ilmahan haihdun pois. TIERA. Maa vanha, sinut manoan, kokoa osasi tänne!
Ilmahan käteni mä nostin, taivaalta armoa pyysin: "Ah kaikkivaltias isä; ansainnut oonko tään suuren häpeän? Näinkö sä rankaiset mua ja minne sä sallit mun viedä, Mistä mä saavuin, ah; munko sallimus hyljännyt onpi?"
Niin urot erkanivat, meni Aias akhaijien keskeen, Hektor iliolaisten luo; ilo ilmahan raikui, kun eloss' ennallaan hänen keksivät saapuvan, päässeen Aiaan voiman alta ja kätten torjumatonten, saattivat kaupunkiin uron, jonka jo sortuvan luultiin. Tuonnepa Aiaan taas Agamemnonin luo jumalaisen veivät, voittajan riemukkaan, varusääret akhaijit.
Syksyn kolkko, synkkä ilta kattaa kaupungin ja maan, raskahasti rannan aalto vastaa kuusten huminaan. Kuusten alla seisoo suojus, sepä kattotorvestaan sukkelasti suitsuttavi säkeniä ilmahan. Säkenet ne säihkyellen tuulen kanssa tanssivat, heloittavat hetken aian, tuikahtavat, sammuvat. Lämmintä ei niistä lähde, valkene ei valju yö, mut ne kertoo, kuinka siellä ahkera on alla työ.
Ja hän rinteellen käy kallion Sekä kuiluhun katseen luo: Vedet, kah! jotk' äsken se ahminut on, Kita ärjyvä taas ylös ilmahan tuo, Ja kuin ukkonen kaukainen jylistellen Syvänteestä ne syöksyvät vaahtoellen.
Nyt vanhat on äitisi toimessa, Myös piiskan he valtasi taatolta: Ken moittia heitä nyt uskaltaa, Se vanhasta taattojen piiskasta saa. Ei itkuas ensiksi kuullakkaan, Saat huoleti ilmahan huutaa vaan: Tuhannet ovat laillasi huudelleet Mut huudettuaan ovat vaienneet.
Päivän Sana
Muut Etsivät