United States or Argentina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ilmahan käteni mä nostin, taivaalta armoa pyysin: "Ah kaikkivaltias isä; ansainnut oonko tään suuren häpeän? Näinkö sä rankaiset mua ja minne sä sallit mun viedä, Mistä mä saavuin, ah; munko sallimus hyljännyt onpi?"
Ne saapuvat, aavehet yölliset, ne tunnon tuskat ja pimeydet, ne pistot syyllisen sydämen ja ne pistävät syvällen. Ja erakko tutkivi itseltään: Mulle vilkkuisko ikkunan valo? Se ei mulle vilkkunut ennenkään. Munko ois tämä suuri talo? Ei, ei, minun mökkini pieni on vain. Tää lienevi linnoja unelmain? Mill' oisin ma ansainnut, onneton, näin kirkkahan auringon? Taas muuttavi laulu se muotoaan.
Mutta Hurtan muoto muuttuu, kaartuu kulmat synkät vakoon, ja hän ärjyy ja hän suuttuu: »Kun ma käsken, toteltakoon! Ensi kerran elämässä pakko munko myötä antaa? Nähdään, ken on herra tässä, kuka meistä kontin kantaa!» Kuiskuttavi miesten kuulla Mikko huovi, Hurtan seura. Hurtta itse tuhtopuulla puuskuttaa kuin jalopeura. Hetki vakava on varsin.
Tyynny, tyynny! Enhän tohdi, noin kun kiivaasti kyselet. HELKA. Munko tyyntyä pitäisi? Käske koski tyyntymähän, sido silmät päivänkoiton! Koski pauhaa, päivä paistaa. Kuulin äänen kuopukseni. Miss' on hän? AINIKKI. Kotona kohta. HELKA. Kotona! Viides kohtaus. Kuule, kuinka tuuli viuhuu, älä äitini ... meni jo. Pian päättyi pikku juoni. Kuinka kelvannee tupamme niin koreille vierahille?