Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Kun minä silloin, kun olin lyönyt vallesmannia, palasin päissäni kotiin ja uuvuin tiepuoleen, hän otti ohi ajaessaan minut rekeensä ja vei kotiinsa yöksi ja hoiti maata eikä vähimmälläkään tavalla osoittanut mitään halveksimista. Muistatko, kun me otaksuimme, että hän se nyt meitä oikein ilkkuu ja meidän vahingostamme riemuitsee. Oikeastaan se sen juhannussaarna sittenkin oli sangen paikallaan.
Myrkyttäjän luona viipyy Ja hornan kätyrin; mut lemmen sylin Sivuuttaa siivin nopsemmin kuin aatos. Nyt vilustut ja sitten mua syytät. CRESSIDA. Oi, viivy! Miehet eivät koskaan viivy! Mua houkkaa, oi! Jos oisin kieltäynyt, Niin kyllä viipyisit. Vait! Joku liikkuu. Mitä? Kaikki ovet auki? TROILUS. Setäsi! CRESSIDA. Periköön hänet rutto! Nytkös ilkkuu! Oi, tätä elämää! PANDARUS. Mitä kuuluu?
GAUNT. Ei, kurjuus vain se itseään näin ilkkuu; Minussa nimeni kun tappaa aiot, Niin nimeäni ilkun maireeks sulle. KUNINGAS RICHARD. Siis kuolevatko mairii eläviä? GAUNT. Ei, elävät ne kuolevia mairii. KUNINGAS RICHARD. Sa, kuoleva, mua mairit, sanoit sinä. GAUNT. Ei, sinä kuolet, vaikk' oon sairas minä. KUNINGAS RICHARD. Terveenä hengin ja sun sairaaks näen.
Sua odotin lasna ma laineilla, kun kuuhut lahtea kultas, sua odotin silloin, kun ensi murhe mun eloni kukkia multas. Sua odotin silloin ja sittemmin sua odotin kertaa monta, ja istun ja odotan vieläkin voi tyttöä vallatonta! Hän kulkevi vain minun kupeellain ja vierellä käy ja vilkkuu, mut kun häntä kosken, hän häilähtää ja kutria heittää ja ilkkuu.
Mutta se on vaarallinen vihamies, ei päästä selkänsä taa, kohoo yhä ylemmä, viekottelee sieltä ilman aavoille ulapoille ja iskee kuin nuoli niskaan. Ei ole kellään nyt halua lähteä häntä ahdistelemaan, vaikka se sieltä irkuu ja ilkkuu, kirkuu ja pilkkaa. Se häntä viitsiköön, mutta tulkoonpas tänne! Mutta ei sovi varisten näyttää häntä pelkäävänsä.
Setä, hän ivaa minua ja teitä: Kun olen pikkuinen kuin marakatti, Mua voitte muka selässänne kantaa! BUCKINGHAM. Kuin sattuvat on sutkapuheet hällä! Ivaansa setää kohtaan lieventääkseen Somasti, sieväst' itseään hän ilkkuu. Niin nuori ja niin viekas, ihme, kumma!
Takanani tuvan rappusilla ilkkuu ja ivaa minua renkipoika huutaen samaan äänilajiin, vaihdellen sitä minun mukaani: »Heitti se, heitti se, heitti se!» En välitä, huudan vain yhä hämärtyvään iltaan, maantielle ja kirkolle päin, kosteata syksyistä etelätuulta vastaan, joka kohahtelee raskaasti pihan koivuissa. Minä tiedän, ettei se enää tule, mutta huudan kuitenkin.
Olen pettynyt. VIOLA. Ken teitä pettää? Kuka ilkkuu? Mitä? OLIVIA. Siit' onko aikaa? Etkö muista sitä? Tuo tänne pappi. Tule! Hänet hylkää! OLIVIA. Mihinkä? Cesario, viivy, ylkä! HERTTUA. Ylkä? OLIVIA. Niin, ylkä: voitko kieltää sen? HERTTUA. Tuon ylkä sinä? VIOLA. Herra, minä en. OLIVIA. Haa! Halpaa pelkuruutta vaan se lie, Jok' omimpasi murhaamaan sun vie.
Toisaalta kielittiin Matille kuinka Maija ilkkuu häntä takapuolella ja kuinka Matti voikaan semmoinen houkkio olla, että luulee Maijan hänestä jotakin pitävän. Ei sinne päinkään; on niitä parempiakin vieraita niin vähille makkaroille tuommoinen maankulkija resu kaikkiakin häntä. Tarkoitus oli voitettu.
Mut parven reunalta, kas, Putoaa käden hienon hansikas Jalopeuran ja tiikerin kohdallen, Ihan keskellen. Ja Delorges ritariin kääntyy päin Kunigunda neiti ja ilkkuu näin: »Jos niin on hehkuva lempenne, Kuin mulle aina te vannotte, Tuo hansikas tuosta nyt noutakaa!»
Päivän Sana
Muut Etsivät