Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Olavi laskeutui sinne harvemmin kuin ennen, oli silloinkin hajamielinen ja harvasanainen ja meni kohta jo takaisin työhönsä. Pastori enimmäkseen nukkui, ja silloin kun ei nukkunut, hän haukotteli. Sadetta kesti monta päivää perätysten. Ilma oli syksyistä ja kylmää.
Tämäntapaisia runojahan on sepitetty maailmassa tuhansittain. Kuka runoilija ei ole ollut »onneton», kenen elämä ei ole tuntunut syksyistä yötä synkemmältä! Mutta kun Kramsu sanoo: »ma viettänyt ain' olen tähdetönt' yötä», niin on siinä tunnelma niin pimeä ja pöyristyttävä, että me heti ilman mitään vastaväitteitä siihen antaudumme. Mistä se johtuu?
Mustat hiukset muistuttavat harvaan lainehtivaa syksyistä merta, säännölliset kasvot punottavat ponnistuksesta ja syvät, tummat silmät katselevat säihkyvinä, mutta tyynesti meitä. Hekkumallisten huulten ympärille näyttää veitikkamaisesti ilkkuva, vaikka kuitenkin ystävällinen hymyily unohtuneen väikkymään.
Vaan oliko se ehkä jo tarttunut, oliko vanha synnyinkaupunkini jo ehkä noussut kahleitansa hartioiltaan kalistelemaan, sillä aikaa kuin minä kaikesta tiedottomana täällä yksinäisyydessä kuuntelen sadeveden yksitoikkoista laulua nurkkaränneissä ja kostean männikön syksyistä, nukuttavaa huokumista?
Kummastelevin silmäyksin katseli Amrei usein syksyistä taivasta, se oli niin kirkas, niin pilvetön; ja maalla vihannoivat vielä niityt niin viheriöinä, ja hamput ovat kuni hieno verkko hajoitettuina siihen kuivamaan; talvikukat pilkistävät niiden välistä, ja kaarneet lentävät sen päällä ja niiden musta puku välähtelee kirkkaana auringon paisteessa; ei tuulahdustakaan ilmassa, ja lehmät syövät sänkipelloilla, piiskain pauketta ja lauluja kaikuu kaikilta pelloilta, ja metsäpääronapuu värähtelee hiljalleen ja pudottelee lehtiään pois.
Matka Risti-korpeen oli kolme pitkää virstaa. Sinne johti ainoastaan kaitainen, koleinen, polku, jota myöten Lepäslahden vähäinen karja kulki laitumelle. Mikko oli päättänyt viettää, kumminkin alussa, yötkin korvessa, sillä kulkeminen edestakaisin näin pitkää matkaa olisi hänen mielestänsä riistänyt suuren osan lyhyttä, syksyistä päivää.
Täältä näytti tumina hakometsä kaukaisuudessa viehättävimmältä, täällä viheriöitsi suvi tuoreimpana, ja tässä oli hänen edessään kaunis Suomenlahden poukama, josta purjehtija laski ulos ulapoille. Tähän lempipaikkaansa laskeutui hän nytkin levolle ja katseli tavallisuuden mukaan syksyistä maisemaa.
Usein hän piirustustunnilla ihaili kaunista oppilastansa, joka tuossa niin uutterana piirteli, niin lapsellisen totisena. Keskusteluissaan Annin kanssa oli hän tullut huomaamaan hänen puhtaan sydämmensä. Annin vilkkaus oli hänestä vaan "keväisen virvoittavia tuulahduksia keskellä elämän syksyistä kolkkoutta," niinkuin Lauri itsekseen sanoi.
Vähitellen hänelle nyt selvisi, missä hän oli ennen nähnyt tämän saman ihmisen. Se oli kuin olikin vanhassa Alppilassa, ja hyvin ikävissä oloissa. Siitä oli jo monen monta vuotta: Henrik oli lähtenyt varhain aamulla kävelemään Eläintarhaan ja poikkesi ylös ravintolaan, aikoen nousta verannalle syksyistä auringon nousua katsomaan.
Takanani tuvan rappusilla ilkkuu ja ivaa minua renkipoika huutaen samaan äänilajiin, vaihdellen sitä minun mukaani: »Heitti se, heitti se, heitti se!» En välitä, huudan vain yhä hämärtyvään iltaan, maantielle ja kirkolle päin, kosteata syksyistä etelätuulta vastaan, joka kohahtelee raskaasti pihan koivuissa. Minä tiedän, ettei se enää tule, mutta huudan kuitenkin.
Päivän Sana
Muut Etsivät