United States or Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Poika huomasi minun vakaasti katselevan heitä ja sysäsi toista käsivarteen. "Katso", sanoi hän, "tuolla seisoo eräs nainen ja hymyilee meille." "Poikani", sanoin ottaen rahaa kukkarostani, "tiedätkö missä Pyhissävaeltajain-katu on?" "Jos minä tiedän", sanoi hän, "sen kyllä luulen tietäväni; jokainen, jolla on silmät päässä, tietää missä se on." "Neuvo se minulle", sanoin, "niin saat tämän rahan."
Mutta se hymyilee se vakuuttaa minulle pelastusta.» Päätettyään tämän yksinhaastelun egyptiläinen nousi vaistomaisesti ylös. Hän kulki nopeasti ahtaan, tähtikattoisen tornitasokkeen poikki ja pysähtyi sen kaiteelle katselemaan harmaata ja alakuloista maisemaa. Aamu-usvat viilensivät hänen otsaansa ja vähitellen hänen mielensä sai entisen rauhan.
Bergmanin eukko tai rouva on tuikea ... mutta keittääpä hän vieraalle kuitenkin kahvia ... etenkin jos Sakris kiihtyy kovasti moittimaan yhteiskuntaa. Itse Bergman hymyilee ... raapaisee silloin tällöin päätänsä, jos asiat ovat hänestä oikein tukalat ... mutta yleensä naurahtaa epäuskoisesti, ja sotkee viimein jutun: alkaa kuulustella Sakriksen rakkausseikkailuita.
Hän hymyilee, hän on onnellinen. Akka oli nimittäin kysynyt vanhalta Marialta, oliko se totta tosiaankin, että Berndtsson oli kihloissa Liina Anton'in kanssa, eikä Maria saattanut salata nuoruuden-ystävältänsä, että Liina piti toisesta, ja että luutnantti oli vaan tämän asiamies.
Ei, katsos Kallea! Hän vasta osaa käyttäytyä; katsos, kuinka hän katsoo tyttöjä suoraan silmiin ja hymyilee ja nyökäyttää päätään heille ikäänkuin tuntisi heidät kaikki. Ja saatanpa sanoa, että nämä tytöt ansaitsevatkin katselemista.» »Siinä sinä olet oikeassa», sanoi Witt. »Enkö minä ole aina sanonut, että täällä on senkin vietävän kauniita tyttöjä! Ja miten uhkeita ne ovat!»
Meist' oli maailma suloinen, Ah, ylen valoisa, Ja joka aatos taivaasen Nyt kantoi kiitosta. Vaan tuli hetki katkera, Kuin meitä eroitti, Ja suusta suuhun suruisa Nyt lensi "hyvästi!" "Oi ilo, autuus maailman, Nyt jääkää hyvästi!" Sä sanoit, mutta ystävän' Nyt ole suruti! Sun armaas on jo luonasi Ja sulle hymyilee: "Nyt iät' olen omasi!" Hän sulle kuiskailee. Mitä teki tällä välin kornetti?
Sillä tavoin hän oli elänyt neljäkymmentä talvea tässä kurjassa mökissä. Mutta sellaisena kuin se tänä iltapäivänä näkyi siinä kanervamättäiden ja heleänviheriäin katajapensaiden välissä, tuntui se kumminkin erinomaisen iloiselta, aivan niinkuin kurjuus hymyilee ja sanoo: Tervetultua! vaikka sillä ei ole mitään muuta tarjottavaa.
Hän hymyilee, puree kovasti mustaa leipäänsä; katsahtaa taivaisin ja meren ulapalle. Hän säilyy. Meren ja taivaan herra varjelee hänen. Niinpä vuorelainenkin tupansa rakentaa synnyinseudulleen, ja tahtoo tulla haudatuksi sen viereen, vaikka vuoren putoamaisillaan oleva lohko olisi kuinka peloittava ja keväimen ja syksyn lumivyöryt kuinka kammoittaisivat.
Välistä se hymyilee ihmiselle, välistä kääntää selkänsä hänelle. Sitä sai Kaarle XII runsaassa määrässä kokea. Hän oli ainoastaan viidentoista vuoden vanha isänsä kuollessa. Nuorena ja ymmärtämättömänä, ajatteli hän vähän niitä huolia, joita kuninkaan velvollisuus tuo myötänsä, vaan antautui kokonaan nuoren mielensä hehkuvalla innolla huvituksiin ja kisoihin.
Niin että ensi rivit luettuaan hän tuli ihan haltioihinsa. "Jos minä saan valita tehtäväksi tutkia näitä asioita ja elää siitä, niin voinko mitään parempaa toivoa. En. Minä olen siinä löytänyt elämäni. Minulla on tekemistä tässä maailmassa, kaikki minulle hymyilee, minulla on tarmoa loppumattomasti."