Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. marraskuuta 2025
Jotain on tapahtunut. Ethän uskalla katsoa minua silmiinkään. Huokaa. Itsekseen. Olisinko pettynyt. Ei. Se on mahdotonta!
Hän ei näytä tietävän kuiluista, joiden yli ja ohi hän astuu kapeita siltoja tai polkuja, mutta suoriutuu niistä kuitenkin, varmasti kuin unessa. Silloin tällöin hän huokaa raskaasti ja tuskaisesti. Olemme tulleet ylemmän laakson suuhun, siihen, missä on aina, niinkuin olisi siinä raja kahden maailman välillä.
(Varmasti.) Jaa-a!... Niin asiaako että... (Huokaa ja hyssyttää.) Niin, että olisihan sitä asiaakin, olisi... (Vie lapsen penkille.) Tää pienin lapsi olisi kastettava ja... (Hartaasti.) Jaa, jaa, herra rovasti... Ei sitä ihmisen sovi ilman kasteenliittoa maailmassa elää ... (kuin huokaus) elää ja... (
Ihmislapsille kummituksena, Puoli-pyhänä, puol'-katuvaisena, Niin näemme myös herra Vertheriä Puupiirroksen kunniakehässä. Sepä todistaa vast hänen arvoansa, Että kurjimmilla nyt kasvoillansa Hän markkinoille kas kuljetaan Sekä krouvein seinihin ripustellaan. Kukin näyttää voipi sauvallansa: "Kohta kuula särkeepi aivujansa!" Sitten huokaa oluen ääressä: "Jumal' kiitos, ehjä olen mä!"
Teidän olkoon tästä saakka lähin valta Hovilassa, vallan vastuu myös ja taakka, kun en itse kantamassa.» Arnkil kumartaa. Jo päivä mailleen painuu joulukuinen, punoittavi pilven häivä, huokaa metsä honkapuinen. Vaan ei vielä majurilta huomisesta huolet lopu, lausuu: »Ennen kuin on ilta, meill' on kirkon kanssa sopu. Valjastakaa varsa paras!
Hän huokaa ja heittäytyy selälleen makaamaan, korkealle tyynylle, kädet pään alle, kyynäspäät pystyssä. Näin hän makaa kauan-kauan. Henrik on heräävinään. Uuno sammuttaa kynttilän, kääntyy seinään päin ja parin minutin päästä nukkuu. "Ei ole epäilemistäkään", ajattelee Henrik, "Uuno on rakastunut, on ollut jo ennen minua." Ensin oli Henrikistä kaikki niin kummallista ja uskomatonta.
Voi rouva parkoja, kun jäivät koko päiväksi yksinänsä ikäviin! niin huokaa ehkä joku. Ei heillä ollut hätääkään. Ihmeellinen sattumus laittoi näet asiat niin, että rouvat Nikkinen ja Rikkinen olivat vanhoja koulukumppaleja ja mikä vielä kummallisempaa olivat kohdanneet toisensa myöskin kylpylaitoksessa.
Hän huokaa, hän rantoja raisuja käy, Odysseus, sankari Hellaan, hänen katseensa kyynelin kylmentäy, ei silmäänsä sirkeä neiti näy, mi lähestyy, noin virkkaa hänet valliten vienoudellaan: »Sun käärin ma kutrein ja sulkkuvöin mitä on isänmaa, mitä maine? Sun huokaan ma huulias päivin ja öin, Odysseus, ah, sua ain ikävöin, meri ääretön on, yli äärten lyö lempeni kultainen laine!»
Ja talonpojastakin, joka tavarat myytyään tyynenä ja tyytyväisenä kotiin päin torilta ajelee, näyttävät he niin huolestuneilta ja hommakkailta, että hän sydämmensä sisimmästä sopukasta hartaasti huokaa: mihin mahtaisimmekin joutua me moukkarukat, ell'ei luoja toki olisi siunannut meille viisaitakin miehiä maan asioita hoitamaan!...
Ja vuorten huiput loistaa; mut metsä synkkä on, Ja huhkain huutaa suruvirttä puissa koivikon; Mut metsä se niin raskahasti huokaa. Ja pieni poika juoksi poikki kangasselänteen Ja muisti monta vanhaa tarinata.
Päivän Sana
Muut Etsivät