United States or Faroe Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Asia on nimittäin se, että joka kylpymatamilla on määrätyt alituiset kylpyvieraansa, ja Rikkinen sekä Nikkinen sattuivat saamaan saman, tietysti itse siitä vielä mitään tietämättä. Matami sekoitti nuo niin läheiset nimet ja oli kotvan aikaa neuvotonna, mutta pian hän keksi keinon. Hän lausui kovaa: "Nyt on amme valmiina, herra ... hm ... ikkinen." "Jaha!
Jaha!" vastasi salista yhtä haavaa kaksi henkeä, jotka myös samalla kiiruhtivat ovea kohti käytävään ja sieltä ammehuoneesen. "Suokaa anteeksi," sanoi Rikkinen, kummastellen toisen röyhkeyttä. "Minun on vuoroni." "Ei mitään anteeksi pyytämistä," vastasi Nikkinen, "mutta minunpa vuoroni nyt onkin." "Ei suinkaan; sanoihan matami selvään minua nimeni." "Mikäs teidän nimenne sitten on?" "Rikkinen."
Herrat Nikkinen ja Rikkinen olivat olleet koulutovereita, hyviä ystäviä, mutta, niinkuin usein tapahtuu, olivat he eronneet eri haaroille, muistellen tosin toisiaan, mutta tietoja toisistansa saamatta. Sortavalan ja Porin väli onkin jota kuinkin pitkä ja hankalakin, ennenkuin kaikki aikeissa olevat emä- ja haararadat meidän maassa alkavat siunatun vaikutuksensa.
Tämän ajan kuluessa olivat he muistelleet yhtä ja toista niin runsaissa määrin, että päätä huimasi aika lailla. Kankeana oli kummallakin kieli ja siitä syystä ei mielikään enää ollut täysissä höyryissään. "Hyvästi nyt, rakas ystäväni," sanoi Rikkinen, "minä käännyn tästä kotia." "Jumalan haltuun, makaa makeasti ja muista päätöstämme." "Mitä päätöstä?" "Säästäväisyyden päätöstä."
"Mitä se nyt oli tarpeen? Emelie on terve, minä itse en ole tautia tuntenut koskaan, ja," lisäsi Rikkinen, lyöden vatsaansa, "terveys kasvaa kasvamistaan. Mutta hän arveli sen olevan niin hauskaa, ja pyysi ja pyysi: mennään, kultaseni, Helsinkiin, mennään, lintuseni! No, mitäs tuohon voi muuta sanoa kuin: mennään, mennään. Mutta kyllä tämäkin matka maksaa kauniin summan." "Maksaa maar."
Ettekö suvaitsisi kylpeä pikemmin?" "Matami kulta," sanoi Nikkinen, "menkää, menkää ja pitäkää huolta muista, kyllä minä itse valelen ystävääni." "Kukas teitä sitten valelee?" "Minä, minä, arvattavasti minä," lausui Rikkinen. Matami meni nauraen pois. Ystävykset jäivät kahden kesken.
Mitäpäs jos otamme hevosen?" "Entäs tohtorin käskyt?" "Mutta onhan niitä vielä aikaa seurata; ystäväänsä ei tapaa kymmenen vuoden perästä joka päivä." "Samaa minäkin, ystäväni Rikkinen." "Ei siis muuta kuin: isvossikka!" Ei viipynyt montakaan minuutia, niin istuivat -ikkiset Alpin verandalla, viinilasit edessä.
Rakkaus, se on, se on, niin sanoakseni ... tunto ... sanalla sanoen se on rakkaus!" Ja Rikkinen nukkui kesken luentonsa rakkaudesta. Aamulla vallitsi puolisojen välillä entinen rauha ja sovinto. Jalo säästäväisyyden päätös oli miehisillä puolilla tarkassa muistissa. Naispuolisilla oli myöskin tarkassa muistissa jotain: he näet olivat päättäneet lähteä tänä iltana Runnipuistoon iltahuveille.
"Mitä?!" "Rikkinen se on, teidän palvelukseksenne. Entäs teidän?" "Nikkinen." "Mitä?!" "Nikkinen se on, teidän palveluksenne." Ja kaksi -ikkistä katselivat toisiinsa tarkasti. "No, koira vieköön, sinäkös se olet?" huudahti viimein Rikkinen. "Ihan oikein, mutta jollet sinäkin ole sinä, niin annan sormen kädestäni!" "Ystäväni armas!" "Oma viljon veljyeni!" Ja kaksi -ikkistä syleilivät toisiaan.
Jos siis herra Rikkinen, rikas maatilan omistaja Sortavalan tienoilta, tuli nuoren Amelie rouvansa kanssa Helsinkiin, ja jos herra Nikkisien, rikas maatilan omistaja Porin tienoilta, tuli nuoren Emelie rouvansa kanssa Helsinkiin, niin siinä ei ole mitään kummallista, sillä kumpaisellakin oli silmämääränä: "Jolla raitis ruumis on, terveys kanss' hyvä" j.n.e.