Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
On se yksi raamatunpaikka sekin ... ja toinen syntisen vaimon paikka ... »joka on syytön, heittäköön ensimäisen kiven». Eipäs aukea ne paikat eteen ... taitaakin vain aueta ne paikat, jotka itselle parhaiten passaa. Oli lauvantai-ilta. Kalle ja Helga istuivat taas kahden Helgan aitassa. Kuului väliin lukemista, väliin hiljaista puhetta.
Siitäpähän selviää ... ja jos ei selviä, niin ei selviä, mutta kaipa se jotenkuten selviää. Söderlingska koetti turhaan saada unta silmiinsä. Hupussa korvin maaten hän ei olisi tahtonut nähdä eikä kuulla mitään. Mutta sydän jyskytti äkää ja pahaa mieltä ja kaislat ritisivät alla vähänkin liikahtaessa. Koko ajan hän näki Helgan milloin tutkivat ja arat, milloin moittivat ja murheelliset silmät.
Jumala on voinut antaa ne suoraan. Mitenkä suoraan? Ka, antakaa te Helgan uskoa, niinkuin hän itse tahtoo. Ja uskokaa te, pappa, niinkuin te osaatte. Helga tietysti tarkoittaa sitä, että tämä on kuin jumalan lahja, ja niin ihmeellinenhän se onkin, ja että kun jumala antaa, niin hän antaa lyhentämättä. Olisiko tuo nyt niin kummaa, jos jumala kerran olisi antanut meillekin ja vaikka kuinka suoraan.
Minkäpä hän sille mahtanee, että on hitainen ja saamaton, niinkuin koko sen sukukin.... Eletäänhän meillä, ja jos ei eletä, niin kuollaan. Ja elettäisiinhän meillä hyvinkin, jos ei olisi surua Helgan hoidosta ja jos Kalle saisi semmoisen tytön, joka ei katsoisi pirtin ahtautta, vaan tyytyisi olemaan siinä, missä muutkin.
Elähän toki jumalanviljaa ... kyllä minä juon! mutta ennenkuin Söderling ehti hätään, oli Kallen ja Helgan kuppien sisältö lätkähtänyt likasankoon. Mitä skoijia tuo on? karjaisi ukki. Se on sitä, että jos ei minun kahvini kelpaa, niin sopii tästälähin keittää omistaan, jolla on ... ja minulla on vaikka kuolinpäivään.
Minä vain sanon, että te olette päästänne vialla ja Helgan hengen hurmauksissa, ja se on se sen uskonsisar, se sen ystävä, tekopyhä vanhapiika tuolta kirkonkylän koululta virsineen ja veisuineen ja rukouksineen, josta on alkujuuri kaikkeen. Että minä päästinkin sen tänne maihin toissa kesänä! Sanoinhan minä sinulle, että ... sanoi Söderling.
Sanaakaan sanomatta hän nousi ja meni ulos, niinkuin unessa jotain haparoiden. Navettaan hoippuessaan hän näki Helgan ja opettajattaren tulevan Käärmesaaresta päin laulaen, kädet toistensa selän takana. Kun hän avasi navetan ovea, ynähti hänelle lehmä parrestaan pitkän, ikävöivän ynähdyksen. Söderlingska lyykistyi lypsämään.
Hän hillitsi kielensä, keskeytti ja jatkoi taas: Hyvä on. Tehkää, niinkuin tahdotte. Tuoss' on kirstun avain. Siinä on se, mikä on syntirahoilla ostettu, vaikkei vielä maksettu! Ottakaa, viekää, viskatkaa nekin sinne, mistä ovat tulleet. Antakaa takaisin sille, jolta ne on otettu. Ehkä se sitten saa rauhansa, kun saa rahansa. Mamma! kuului Helgan moittiva ääni.
Sai koukun peräimineen lahkeeseensa ja astui peräimen päälle ja oli lentää nokalleen. Sitten hän palasi tuvalle, niin lähelle, että voi kuulla jotakuinkin. Emman ääni kuului ylinnä, yhä kiihtyen, Kallen ja Helgan sanoessa sanottavansa säyseästi ja tyynesti. Kyllä pitää olla! Mutta siitä ei tule mitään! Vai semmoistako te täällä sittenkin olette hautoneet!
Mutta Helgan koko ruumis vapisi, ja ainoastaan viimeiset voimansa ponnistaen hän sai vuoteen päädystä puristaen hivutetuksi itsensä sen laidalle, josta isä sitten auttoi hänet pitkälleen. Hän rauhoittui siinä vähitellen, ja kouristuskohtauksen vaara meni ohi. Isä haasteli hänelle kuin lapselle: Ka, annetaan vaan pois ... eihän siinä ole mitään ... vaikka mennään heti paikalla ilmoittamaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät