United States or Ghana ? Vote for the TOP Country of the Week !
HORATIO. Ei rahtuakaan suurempaa. HAMLET. Eikö pärmäpaperia tehdä lampaannahasta? HORATIO. Tehdään, ja vasikannahasta myös. HAMLET. Lampaita ne ovat ja vasikoita, jotka sellaisiin turvautuvat. Tahdon puhutella tuota miestä. Kuules, mies! Kenen se on hauta? ENS. HAUDANKAIVAJA. Omani, herra. Ja hauta, johon lasketaan, On parhaiks moisellen.
Gaucholaisen asunto on tavallisesti tehty savesta ja rakennukseltaan se on piammiten linnoituksen näköinen. Ympäri rakennusten käy leveä, syvä hauta, jonka äyräiden etu- ja takasivulle piikkisiä kaktus- ja orjantappura pensaita on istutettu. Wituh omisti äärettömän sarvikarjalauman, jota kaitsemassa hän piti kahdeksantoista paimenta.
Hän katseli eteensä uneksien. Hänen kuvituksensa maalasi hänelle elämän niin surullisen, niin mustan kuin synkän syksyisen yön. Ei tähteä näkynyt hänen elämänsä taivaalla. Hänen lapsuutensa ihanat unennäöt olivat haihtuneet. Hän tunsi sielunsa haluavan virvoitusta, vaan virvoittavaa lähdettä ei erämaassa ollut. Tulevaisuus; astui hänen eteensä mustana kuin hauta, kumminkin haudan levotta.
Ja ginst-pensaat takertuivat vaatteisini; mutta paikka, josta hauta viime vuonna avattiin, oli paljas ja hiekka vieri vähitellen alas, johon ihmistuhka ripahtui särkyneestä tomuastiasta. Taivaan rannalla näkyi leimuava iltarusko ennustaen myrskyä huomeneksikin; näyttipä siltä, kuin ilman haltiattaret tahtoisivat erottaa minut ulkonaisesta maailmasta.
Sieluni se matkasi omia maitaan eikä antanut kahlehtia itseään. Se pistäysi ensin lapsuuden kotiin, siitäpä hautausmaalle ja lopuksi pysähtyi hänen hautakummulleen, paikalle, jossa oli myös onneni, iloni hauta. Siellä viivähti sieluni kauvan, hyvin kauvan eikä olisi sittekään hennonnut lähteä pois. Se olisi halunnut sulattautua hänen sielunsa kanssa yhteen.
Aurinko, päivän kulta kehrä, Häikäisevässä valossaan Jo nousee ylös taivahalle Maria sit' ei katsokkaan, Hän rientää läpi lehdikon, Kuin metsävuohi levoton. Jo haudan eteen seisahtuvi: »Mik' ihme! hauta avattu!» Hän huudahtaa ja tuskastuvi: »Tyhjänä! Herra otettu! Voi, enkö edes ruumistaan Voidella saanut haudassaan?»
Mut sinä, joll' on tulisilmät nuot, Palosi poltakseksi itses käytät, Ja miss' on kyllyys, siihen nälän tuot, Vihaavan somaa itseäsi näytyt. Sa, joka suloll' ilman sulostat, Ihanan kevään airut ainokainen, Näin kukkas silmikkoonsa kuristat Ja saituudessas olet tuhlaavainen. Maailmaa sääli: sille kuuluvaa Sin' et saa eikä hauta kuluttaa.
Se ivaisi sinua niinkuin minuakin.... Taas hetken kuluttua: Saisitko sinä rauhan, jos sille luettaisiin hauta mereen? En minä luule, koska minä kuitenkin ryöstin. Niin, siinähän se on. Ja eihän voisi lukea hautaa puhumatta ruumiista ... jos ei kertoisi kaikesta, niin joutuisi taas vain valehtelemaan. Niin, siinähän se on. Mikä tästä elämästä sitten tulee? En minä osaa sanoa.
Pois arkitomut iltasilla Saa päivämies nyt puhdistaa. Kirkkailla juhlavaattehilla Hän Herran päivää odottaa. Yö vihdoin, hiljainen kuin hauta, Syliinsä sulkee nukkuneen. Hän nukkuu, kunnes aamun koitto Herättää Herran huoneeseen. Unessa muut on autuaassa, Ken yksin valvoo, rukoilee? Ken juhlan valko-vaattehissa Taivasta kohti huokailee? Hän onko tunnon tuskissansa Ja etsii sielun lepoa?
Nebo, jolla Mooseksen hauta on, jonka paikkaa ei kuitenkaan kukaan tiedä, on Moabinmaan vuoristossa ja siis Kuolleen meren itäpuolella, vaan tämä äskeinen paikkahan oli sen länsipuolella.