United States or Uganda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eivätkö Mellet, Jaampa ja äitisi ole sinulle ystävälliset?" "Ovat, enemmän kuin ansaitsenkaan." "Meistä on niin ikävää nähdä sinut surullisena. Koeta tulla iloiseksi jälleen. Kohta olet morsian. Heti joulun jälestä tulee sinun ja Mellet'in mennä naimisiin." "Minä en tahdo mennä naimisiin." "Etkö tahdo?
Siitä sitten pääsivät vanhemmatkin alkuun, kertoivat pojan sanoja ja kyselivät, miksi hän itkee. Monen tuumimisen ja arvelun perästä, tuli vielä samana iltana päätökseksi, että Anna saisi jäädä torppaan. "Olisi vallankin hyvä", sanoi Jaakko, "jos pysyisit täällä enemmän aikaa, etkä kohta taas ensi tilaisuudessa lähtisi maailmalle hulluttelemaan."
Hän istui ja katseli hevosen korvia, niinkuin hän olisi nähnyt jotakin uutta niissä; ja niin hän istui melkoisen ajan. Sitten hän sanoi: "Ei mitään herkosilmää, luulen ma?" "Herkkusia sanoitte, Mr. Barkis?" Sillä minä luulin, että hänen teki mieli syödä enemmän ja että hän oli tarkoittanut sitä. "Herkosilmää", sanoi Mr. Barkis. "Herkosilmää; ei ketään, joka kävelee hänen kanssaan!"
Rukoilla, kiittää häntä huokaillen ja hänen ihailuunsa sulaa voitte, ja hänen päivänänsä paastota ja jakaa almuja. Mut tyhjää kaikki! Ma luulen, itse lähimäisinenne siin' enemmän te voitatte kuin hän. Ei paastoistanne liho, almuistanne ei hyödy hän, ei häntä jalommaksi tee ihastuksenne, ei mahtavammaks rukouksenne. Mutta ihmisen!
Hän otti tunnustukseni vastaan sellaisella hellällä vakavuudella, että tiesin taivaan hänet minulle lähettäneen. Olin ajatellut, että tunnustukseni vaikuttaisi muutoksen hänen olennossaan minua kohtaan. Mutta siinä olin erehtynyt. Enemmän kuin ennen näytti hän olevan minuun kiintynyt, enemmän kuin ennen näytti hän minulle arvoa panevan. Usein huomasin hänen vakavasti ja hellästi minua tarkastavan.
Vinitius tuijotti maahan ja vaikeni pitkän aikaa. Vihdoin hän alkoi puhua ja hänen äänensä värisi mielenliikutuksesta. "Ikävöin minä häntä ennenkin, mutta nyt minä ikävöin vielä enemmän. Kun minä tartuin hänen käteensä, hulmahtivat liekit läpi koko olentoni. Minun täytyy saada hänet omakseni.
Ei sure viettäissä vuosiansa hän kyyneleitään ja murheitansa, ei nuoruuttansa, min vaivat kalvoi, vuoks' lapsen, jok' on sen rakkaampi, ei öitä, jotka hän huollen valvoi mit' enemmän sille hän uhraavi. Niin harvoin lahjojaan muistelemme. On hältä aikaisin aatoksemme ja ensi rukous hennon kielen ja ensi rakkaus nuoren mielen, ens neuvo totehen, oikeaan, hyveesen, lempehen synnyinmaan.
"Ja jos olisin käskenytkin minkä valehtelet, niin onko tässä kiviä naula leiviskälle... Vastaa?..." "Ei, ei... Mutta minä ajattelin, että, että ... te ansaitsitte enemmän rahaa, jos minä panisin naulan kahvia kivileiviskälle..." Kauppias työnsi vihansa voimalla pojan kauas tyköään nurkkaan, punnitsi itse eukolle naulan kahvia ja antoi hänelle vielä koko kourallisen kaupan päälle.
"Ei ihmisen pidä elämän kiitosta tavoitellakseen, mutta uskollisen ja ahkeran pitää hänen aina oleman." "Tik, tak, tik, tak, tik, tak." Aamulla petti uni molemmat, mutta enemmän Topiaan. Josu heräsi ensiksi, keitti kahvin, veti kellonsa ja herätti sitte Topiaan, virkkaen nauravalla suulla: "Kellot ovat kohta seitsemän." Topias hieroi unen silmistään ja otti herättäjän pienen käden käteensä.
Waikkei Onnetar ollut hänelle suonut mitään ajallista tawaraa, oli hän suonut sitä enemmän hänelle puhtautta, siweyttä, kainoutta ja kauneutta. Kun hän aika=ihmisenä ilmestyi kylän nuorikkoin joukkoon, oli hän aina omatekoisissa, puhtaissa ja somissa waatteissa.