United States or Tanzania ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Katsos siinä se nyt on!" sanoi Julia varsin toivotonna; "nyt olemme ehtineet koetuksiin, enkä enään tiedä kuinka rumaksi ja kamalaksi hän saattaa itsensä muodostaa, sillä koettaaksensa, onko Algernon jalossa uskollisuudessa kaikkia mainehikkaita romanisankareita etevämpi. Minä rukoilen, älä vain millään muotoa leikkaa pois korviasi taikka nenääsi!" Emilia nauroi.
Emilia ja Julia punastuivat kuin kesäruusut; vanhempi katsoi alas, toinen ylös-päin. Algernon osoitti sydämmellistä iloa, kun sai taas nähdä Emilian.
Ja sitten kysyi hän nimeämme ja talutti minua toisessa käsivarressa ja Emiliä toisessa, ja niin hankki hän meille nestettä ja vettä sekä antoi minulle Eau de Colognea, sillä minä olin vähällä pyörtyä ... sinä muistat kai hyvin kaiken tuon, Emili? Niin, täti, aivan hyvin. Eikö hän ollut kohtelias ja siisti mies. Oli, täti.
Hänen viimeisen kirjeensä takiako sinä tuohon päätökseen olet tullut? Julia. Sehän oli kirjoitettu tulisimmassa kiireessä. Eikä sitä kukaan aina yhtä hyvin kykene kirjoittamaan; ehkä hänessä oli kova päänkivistys ... taikka nuhaa ... taikka kentiesi hän oli kylmettynyt. Emilia. Olkoon kaikkia mitä suvaitset, mutta eipä kukaan saata syystä kaunistella tuota kirjeen tyhjää, kylmää loppupuolta.
"Hyi, kuinka häijy hän on", sanoi hän, "oikea venäläinen; kaikki venäläiset ovat häijyjä. Nyt hän menee tiehensä. Hyi! Eilen lupasi hän minulle viisi ruplaa, tänään hänellä ei ole mitään minulle antaa, ja nyt hän menee tiehensä". "Minulla ei ole rahoja muassani", mumisi luutnantti, jo oven kynnyksellä. "Hyvästi". Emilia seurasi häntä silmillään ja heristi häntä sormellaan.
Sattuipa niin, että Algernon piti paljon semmoisista esineistä, jotka eivät ollenkaan Emiliaa miellyttäneet, ja mikä oli Emilian herkkuruoka, sitä ei Algernon maistanutkaan. Emilia havaitsi varmaan, ett'ei heidän välillänsä ollut mitään yhtämielisyyttä.
Saksaksi on se mieluisin sana, minkä nuori nainen voi saada kuulla. Minä selitän sen teille sittemmin, sillä tässä tulee täti tuoden samovaria". Emilia taputti käsiään. "Täti kulta, minä tahdon juoda teeni kermalla, löytyykö sitä siellä?" "Vaiti", sanoi täti saksaksi äreällä äänellä. Luutnantti viipyi rouva Fritsche'ssä myöhään saakka.
Siinä heillä oli monta kaunista suomalaista ja ruotsalaista laulua valittavana, mutta Emilia sanoi: »En ole tottunut laulamaan paljon muita kuin saksalaisia lauluja.» Koska niitä ei täällä löytynyt, täytyi heidän kumminkin tyytyä erääseen ruotsalaiseen lauluun, joka olikin erittäin kaunis. Lassi, joka Maariaa oli puhutellut melkein koko laulun ajan, kyseli nyt häneltä: »Ettekö te soita?
Emilia ei enään ollut nuoruutensa ensi keväimessä ja sinun mielestäsi, nuori, kuusitoista-vuotinen lukiattareni, hän ehkä oli vanha, hyvin vanha. Nyt varmaankin kysynet: "Kuinka vanha hän siis oli?" Hän oli nykyään täyttänyt kuusikolmatta vuotta. "Uih! sehän hirveätä! hänpä oli vanha, koko vanha ihminen!"
OTHELLO. Kun on alku tehty, Ei auta viipy. DESDEMONA. Rukoilla mun suo vaan. OTHELLO. Se liian myöhäist' on. Hoi! Hollaa, herra! Hoi, herra! Kuulkaa, herra! OTHELLO. Mikä melu? Ei kuollut? Eikö ihan kuollut? Minä, Vaikk' olen julma, armias tok' olen: En tuskiasi tahdo pitkittää. Kas noin! Hoi, herra, herra, hoi! OTHELLO. Ken siellä? Oi, hyvä herra, sana teille vaan. OTHELLO. Vai niin! Emilia!