United States or Caribbean Netherlands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaatikaa sentähden, isäni, mitä tahdotte ja minä olen kuuliainen tytär vaan älkää sitä! MAHLOW. Sinun pitää sille miehelle antaman kätesi, minä vaadin, minä käsken sen. EMILIA. En milloinkaan, isäni! Hyljätkää minua, minä menen iloisemmin vieraan ihmisen taloon ja palvelen, kun menen sille miehelle. MAHLOW. Oi en, sinä petät itsesi!
Nämät suloiset, kauniit ja rauhaisat sanat synnyttivät kaikkien sydämmiin hiljaisia ja pyhiä liikutuksia. Huoneessa oli kaikki niin hiljaa, että melkeinpä olisi saattanut luulla, ett'ei kukaan hengittänytkään. Selvästi näin, että Emilia joka hetkeltä kävi levollisemmaksi. Net muutamat sanat, joita hänen tuli sanoa, lausui hän selvästi ja vakaalla äänellä.
"Ja sinähän saattaisit varsin helposti olla niin kaunis, niin suloinen!" lisäsi Julia aina hartaasti rukoillen ja koetti samalla saada haltuunsa tuon onnettoman hameen ja kamman. "Minä olen päättänyt olla näissä vaatteissa tänään", sanoi Emilia vakaasti, "ja sen olen syystä tehnyt, mutta jos sillä herätän sinun ja sulhoni kauhun niin saan kohtalooni tyytyä".
MAHLOW. Astu likemmäksi kuinka sinulla on huoneessasi? Olet tänään 8 päivää, käskyni mukaan, siellä seuratta, vaan itseksesi, ollut, että voisit ajattelematointa tekoasi täydellisesti ja rauhassa ajatella. EMILIA. Ei, isäni! MAHLOW. Ei anteeksi-anomisen rukousta, ei sanaa kevyt-mielisyydestäsi? EMILIA. En voi viekastella, isäni! Lue! MAHLOW. Minä vastaan sinun edestäsi: sinä annat hänelle kätesi.
DESDEMONA. Taivas tiesi! EMILIA. Käyn hirteen, jos ei joku ilkimys Jokuinen liukas, liehakoiva konna, Siloinen, virkaa mateleva orja Tuon valheen isä lie; käyn siitä hirteen. JAGO. Hyi! Moist' ei ole, se on mahdotonta. DESDEMONA. Jos on, niin anteeks suokoon hälle taivas! EMILIA. Ei, köysi sille! Luut sen syököön horna! Vai huora hän! Ken sitten etsi häntä? Kuin? Missä? Milloin?
Jos hänessä todellakin on niin omaa etua katsomaton sielu, niin varmaan ei Emilia ole kieltävä".
EMILIA. Mut pahaa min' en nähnyt; joka sanan Ma silloin kuulin, joka hengähdyksen. OTHELLO. He eikö koskaan kuiskailleet? EMILIA. Ei koskaan. OTHELLO. Ja teitä pois ei laittaneet? EMILIA. Ei koskaan. OTHELLO. Huntua, viuhkaa, sormikkaita tuomaan? EMILIA. Ei, herra, koskaan. OTHELLO. Sepä kummallista!
"Vai niin, aivan oikein, Emilia kultani, mutta tämä muisto on hyödytön, on jotain, joka ... joka ... tahdoin sanoa ... sinä et saa aina ajatella tyttöä. Minä ajattelen, Jumalan kiitos, harvoin sitä surettavaa historiaa ... minä katsoin jo alussa tyynesti ja maltteellisesti asiaa".
"Hullutuksia!" kuului ääni sanovan ovesta, ja Eversti seisoi siinä käsivarret ristissä, katsellen naurussa suin Juliaa, joka seisoi melkein semmoisessa asemassa, kuin kuuluisa George näytteliätär, jollain häntä Maria Stuartina ihailtiin. Julia punastui, mutta Emilia vielä enemmän.
Mun kuulla häntä tulee, mut ei nyt. Ehk' en käy enää koskaan kotiin, Jago. OTHELLO. Oo, Oo, Oo! EMILIA. Makaa siinä vaan ja mylvi; Puhtaimman kukan taitoit, mik' on koskaan Teränsä auaissut. Hän oli rietas! Kah, setä, tuskin teidät tunsin. Tuossa On sisarenne tytär nyt, jolt' äsken Tää käsi hengen tukautti. Ma tiedän, Ett' työni julmalt', ilkeältä näyttää.