Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. toukokuuta 2025
Salaista tietä tuota Mestarini ja minä läksimme taas nousemahan maailmaan valoisaan, hän eellä, minä jälessä, uupumatta, lepäämättä, sikskunnes aukosta näin pyöreästä ne kauniit kappaleet, joit' Taivas kantaa; tulimme tuosta, jälleen näimme tähdet. 1. laulu Psalmistan mukaan ihmiselämä kestää 70 vuotta. »Elomme vaelluksen keskitiessä» merkitsee tällöin 35 vuoden ikää.
Kaikessa näytti riemu elävän; Hymyili maa, kuin kantais enkelit sen, Ja aallotar ja tuulet keskenään Iloisna lasna telmi kuin ma itsen. Vaan kohta poistuit, lapsuus ihanin; Et sydämeeni koskaan enää loista. Ain' uus' on metsän somuus keväisin, Elomme vaan ei kuki kertaa toista.
Hyvin tunsit sinä myös, sinä myös viran harmauden, mut tiesit myös, mitä kestää miehen sydän, mitä inhoa, ikävää, ja sanoin kepein ja sielukkain löit leikiksi kaiken, mi ajuas kirkasta kihelmöi; ja puhki elomme paiseet puhuit kiihkotta, hymyillen. Ja sentään, sentään et kieltänyt myötätuntoas yhteiseloon.
Herätkää hulluudesta haaveilon tai kohta käytte hurmekuolohon! »Jos lemmen tään me eitämme, niin parhaimpamme peitämme, elomme helmen heitämme päin pystyin käymme teitämme! Ei, suloineen ja suukkoineen tää lempi kuuluu korkeuteen, koinhetkeen toiseen, kolmanteen, ehk' aamuun iankaikkiseen!» Ei hullutusta moista kuullakaan! On turmionne turma kansan, maan.
Ensi kertaa ei Anni uskaltanut katsoa Lauria silmiin, hän oli hämillänsä aivan kuin Laurikin. Kuva, jota Annin nyt oli piirustaminen esitti nuorta naista kutomassa. Kauan oli kumpainenkin ääneti. "Mitä ajattelette maisteri?" "Muistuu mieleeni Schillerin lause, katsoessani tuota kuvaa." "Mikä niin?" "Tämä": "Kunnia naisten! he kutovat meille Taivahan ruusuja elomme teille."
Elomme vaelluksen keskitiessä ma harhaelin synkkää metsämaata polulta oikealta poikenneena. Ah, raskasta on sanoa kuink' oli tuo salo kolkko, autio ja sankka! Sit' aatellessa vielä muisti säikkyy. Ei kaameampi itse kalma liene; mut koska hyvää myös ma löysin sieltä, kuvata muutkin tahdon tapaamani.
PRINSESSA. Mua katsot hymyten, Eleonora, ja katsot itseäs ja hymyät. Suo tietää ystävättäres, mi sua noin arveluttaa sekä viehättää. LEONORA. Niin, ruhtinatar, mielihyvin nään mä, kuin meitä maalaiskorut kaunistaa. On elomme kuin paimentyttöjen ja puuhamme kuin noiden onnellisten. Me seppeleitä teemme.
Kun itkee ihmislapset vaivojansa, Tai onnestansa toiset heistä iloitsee, Niin niitä kaikkia se matkallansa, Tuo taivaan valo suuri, hiljaa katselee. Ja illan tullen rientää täältä poisi, Vaan elomme se kaikki näkee ainiaan. Oi, Herra, jospa aurinkoinen voisi, Läp' yönkin loistaa tänne synkkään maailmaan. rt KOLKKO KES
TUOMAS. Somasti sinä puhut ja oikein, ja minä suostun tahtoos. Veljet! kuulkaamme häntä, sillä tämä asia on mahtava, se synnyttää elämämme uudestaan, kohottaa metsien reunalle aamun koin. Minä suostun! TIMO. Niin minäkin. SIMEONI. Jumala on kuullut meitä, ja elomme valkenee. Minä suostun Aapon ihanaan tuumaan. EERO. Minä suostun myös sillä otammehan miehukkaan askeleen nyt.
Nyt suutun kuitenkin kerran ja heitän elomme haaksen perämelan kohtalon kouraan. Tässä istun. JUHANI. Tässä istumme ja tuossahan makaa jalkaimme alla koko maailma. Tuolla punoittaa lukkarin talo kuin punainen kukko ja tuolla kohoo korkeuteen Herran temppelin torni.
Päivän Sana
Muut Etsivät