Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Neiti tuon sanoiksi virkki, itse lausui ja pakisi: "Kun kävin mataramaalla, keikuin keltakankahalla eilen iltamyöhäsellä, aletessa aurinkoisen, lintu lauleli lehossa, kyntörastas raksutteli: lauleli tytärten mielen ja lauloi miniän mielen. "Mie tuota sanelemahan, linnulta kyselemähän: 'Oi sie kyntörastahainen!
Kasken juhlaisesti lainehtiva liekki, Joka aaltoeli pilvein tanterilla. Teitä minä kiitän, Kontiolan loimot! Yli kaiken toki häntä minä kiitän, Valtiasta tulen riehuvan ja myrskyn.» Niinpä haastelit he onnen kalliolla Aurinkoisen ehtiessä lännen rantaan. Metsässä eräällä kivisellä aholla seisoo pieni uudistalo.
Eikä Johanneksellakaan ollut tarpeellista hermovoimaa alottaakseen jälleen turhaa ja tuskallista taistelua vaimonsa piintyneitä yhteiskunnallisia mielipiteitä vastaan. Taistelua, josta ei olisi kuitenkaan seurannut mitään! Taistelua, jolla hän vain olisi pilannut itseltään ja muilta aurinkoisen ajeluretken. Hänen mielenliikutuksensa meni menojaan samassa tuokiossa kuin se oli tullutkin.
Vuoteen reunall' äiti huohottaen Poikaa varustelee matkahan, Ottaa kerran vielä sylihinsä Sydämmensä kultakäpysen. "Ole oma, uljas poikaseni, Mieron kenkiä kun polkeilet, Toivo päivii parempia vielä, Majassamme onnen päiviä. "Meill' on kohta kesä lämmin, kaunis: Viita soi ja linnut laulelee, Koska mansikoita poimeilemme Aholl' aurinkoisen paisteessa.
Senpä muinen seppo Ilmarinen takoi Väinämölle, veljellensä, kun ol' Louhi valon maasta vienyt, vienyt vuoren alle aurinkoisen. Sillä Väinö Pohjan kansan kaasi, voitti yön ja päästi Suomen päivän.» Ihmetellen kysyi Suomen kansa: »Kummia sa kuulut haastelevan, ken on Ilmarinen, ken on Väinö, kerro meille!»
Nätti likka naia pitää, jos hän ois kuin köyhä, Mitä likan rikkauesta, kun on muuten nöyrä. Tuopa likka minun on ja aina olla taitaa, Tuopa minun mielestäni maksaa rupilaita. Häijyntavalla surettaa tuon nätin likan perään, Jonka kasvot kuumottaa kuin aurinkoisen terä. Kunpa kulta vieressäsi hetken olla saisin, Suru lähtis mielestäni, ilonen ma oisin.
Jospa nyt olisi avautunut aurinkoisen kanslian ovi, sali oli verannankaton vuoksi aina hämärä, ja pappa tullut sieltä arvokkaana astuen. Hän olisi varmaan, joka suunnalle kumartaen, ystävällisesti ja kummastellen tervehtinyt tätä suurta vierasjoukkoa. Mutta vieraat olisivat kaikki kunnioituksesta hiljenneet ja heidän olisi pitänyt nousta seisaallensa.
Teitä mieli muistelevi, Harrastelevi haluni, Joki virrat vilisevät, Järvisyvyy'et siniset, Joissa taivas tähtinensä Kirkkautensa kuvasi, Joissa kultaiset kalaset Iloitsivat auringossa, Tuuli purtta tuuvitteli, Aalto lykkäsi alusta; Teitä hettehet heleät, Lähtelöiset riemurannat, Joissa kukka kultasilmä Nuoren kuvansa näkevi, Ruusu lempeä levossa, Rannoillanne rauhaisilla Iloaikoja asuva, Joka aamu, aurinkoisen Sulhasensa suuellessa, Itkevi ilovesiä.
Mutta Hän, joka antaa aurinkoisen valaista kaiken maailman ja antaa kullekin, pienille ja suurille, yksinkertaisille ja viisaille, kullekin oman päivänsäteen käsiin temmattavaksi, Hän tietää, josko ei monen meistä, sukkelista ihmisistä, olisi tarpeen oppia hiukkaa samassa asiassa tuhmasta Jussi raukasta, sillä eipä hän ole todellakaan niin tuhma, kuin ehkä näyttää olevan.
Tämän äänen kuiskaavan mä kuulin, Kuulin hienon hyötökoivun hämärästä. Mutta hiljaisesti soma ääni kuoli Aamutuulen virtaan, joka suloisella Hyminällä päivän sanomana riensi Ilmast koillisesta. Pian aurinkoisen Tuliviilu ylös taivahalle nousi, Sumuna poiskarkoittaen yöseen kuvat, Yöseen armaat haamut luoteen partahalta; Ja taas syntyi kesän juhlapäivä kaunis.
Päivän Sana
Muut Etsivät