Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Heidän innokas keskustelunsa taukosi hetkeksi, ja he jäivät ihailemaan ympäröivän maiseman kauneutta. Silloin helähtivät kirkonkellot soimaan. »Kuule»! Aune katsoi Erkkiin. »Niin», sanoi hän sulkien Aunen käden omaansa, »noin ne kerran kaikuvat meillekin, kun elonmatkamme on päättynyt ja ero on edessä. Mutta sitä ennen olemme onnellisia vuosia yhdessä viettäneet.» »Niin, jos Jumala suo.
»Niin, se on totta.» Aune silmäili vakavana eteensä. »Se tietoisuus on sekä suloinen että täynnä edesvastuuta.» Kaarlo rykäisi pari kertaa häntä ei haluttanut joutua syvämietteisiin keskusteluihin, ja Aune ymmärsi kohta tarkoituksen. Hän jatkoi siitä syystä iloisesti: »Unelmat ja tunteet ovat joka tapauksessa hetken haihtuvia lapsia. Siksi odotamme jo ikävällä jotain uutta.
Mä ymmärrän oon vallan neuvotonna Mun huonokuntoisille iskuille, Ei isketyille naura hän, se konna! Ja viekas ääni hirnuu kimakka: »Hyvästi kirjoitit, se kohta paina!» Suus kiinni otus, väisty saatana! Hän jääpi vain, hän mua seuraa aina! Pieni Aune. Pieni Aune, Aunosein, mull' laulele sa, Niin yksin on sieluni maailmassa, On murhe mulla pohjassa rinnan.
»Ja sitten sinä tulit, ja juhlapäiviä olemme siitä asti viettäneet.» »Etkä sinä minua enää viipymisestäni torukaan?» »Kuinka sitä voisin? Rakkautemme on koetuksen kestettyään vain kasvanut ja syventynyt, eikö niin?» Aune sulki Erkin käden omaansa ja hymyili, vaikka kyyneleet samalla nousivat silmiin.
Pieni Aune, Aunosein, mull' laulele sa, Se soipi mulle onnea, se soipi lohtua Niin lempeänä yössä mun linnan. Pieni Aune, Aunosein, mull' laulele sa, Mun puolen valtakuntain sen annan sulle ma Ja kullat kaikki säilöistä linnan. Mun lempeni on kultani kalliit linnassain, Ja puoli valtakuntain on puoli murheestain. Sä peljännetkö murhetta rinnan? Metsässä.
Lämpimät, kotikutoiset matot peittivät lattian, omain hyppysten hyveä olivat huonekalujen yksinkertaiset päälliset, ja pöytäliinat suomalaista kuosia. Salissa tuoksuivat kukkapitimissä tuoreet mäntykimput, ja katajat olivat kynttiläin valossa kauniita kuin etelämaiden sypressit. Vierashuoneessakin oli tämmöinen talvinen kukkaisvihko, jota Aune mielihyvällä katseli.
Tiet olivat yhtenään ummessa ja kulku ulkosalla oli vaivaloista, sillä tänä talvena oli yhtenään tuulta ja tuiskua. Aune istui usein illoin yksin huoneessaan kuunnellen, miten tuuli vihurina puhalteli järveltä päin. Se pyyhkäisi Tähtiniemen ohi niin, että nurkissa suhisi, ja uunin pellit ulvahtelivat valittavasti. Tuntui siltä kuin ilma olisi ollut rauhattomia henki-olentoja täynnä.
Mutta kun muistin nuoruuttasi ja miten väärin olisi saattaa sinua tekemään lupausta, jota kenties saisit katua, ymmärsin, että minun oli ajatteleminen meidän molempien puolesta.» »Minun tähteni sinä siis pysyit poissa! Ja kyllä jaksoitkin viipyä!» Aune siveli Erkin kättä, painoi päänsä kallelleen ja katsoi veitikkamaisesti häntä silmiin.
Paljon ovat kärsineet, Kovin hellät sydämmet: Elköön sinun hellyyttäs Hellimätön herjatko, Elköhön sun sydäntäs Sydämmetön sortako, Uskollista lempeäs Elköön saako uskoton, Herra sua suojatkoon! Aune. Miks, Aune, armas lapsuen', Miks, sinisilmä sirkkusen', On suusi pieli ryppyinen? Oletko nauranut?
Sitä toteuttaisit yksinkin jäätyäsi, eikö niin, antaisit koko kansallesi ja jok'ainoalle, jonka tielläsi tapaat etenkin kaikille, jotka kärsivät osaa siitä runsaasta rakkaudestasi, jota minä olen saanut?» Aune oli puhunut hyvin hiljaa, silmät puoli-ummessa. Nyt kohotti hän katseensa ja näki Erkin itkevän.
Päivän Sana
Muut Etsivät