Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Erkki kumartui lähemmä, ja hän jatkoi: »Olen onnellinen, jos saan elää sinun tähtesi. Jos en sitä saisi, olisithan sinäkin onnellinen minun puolestani. Eron-aika on lyhyt, muistathan sen? Saamme yhtyä siellä, missä ei ole surua eikä syntiä, missä vanhurskaus vallitsee.» Erkki ei voinut vastata. Yhä hiljemmin jatkoi silloin Aune: »Muistathan yhteistä elämäntehtäväämme?
Se kultasi kellertävät koivut Tähtiniemen puistossa ja lahdelman välkkyvän pinnan. »Erkki rakas, nosta minua», pyysi Aune. »Tahtoisin nähdä auringon laskevan.» Erkki nosti hänet hellävaroin.
»Näette siis niissä tuloksen hyvän hoidon ja vapaan kehityksen yhteisvaikutuksesta», lisäsi Aune. »Kaunis tulos todella. Onko teillä täällä enemmänkin saman vaikutuksen tuloksia?» »Päättäkää itse. Nyt olemme perillä.» Ja samassa hyppäsi Aune ketterästi rattailta maahan. Tähtiniemi olisi vähällä ansainnut saaren nimen. Kapeaa kannasta lukuunottamatta ympäröi vesi sitä joka taholta.
Erkki oli Aunelle kertonut lapsuudestaan, koulu- ja ylioppilas-ajoistaan. Hän oli kertonut synkkämielisyydestään ja taisteluistaan ja äidistä, joka oli hänen ainoa ystävänsä. Aune taas puolestaan oli esitellyt Erkille puut Tähtiniemellä, joiden oksille hän pienenä oli kiivennyt saadakseen siellä rauhassa lukea.
Turva murahteli tuon tuostakin unissaan, ja seinäkello käydä naksutteli tasaista: tik, tak, tik, tak. Muuten oli kaikki hiljaista huoneessa. Silloin kuului etehisestä askelia. Aune laski »Valvojan» kädestään ja kiiruhti katsomaan. »Te», äännähti hän hämmästyneenä. »Terveisiä Kaarlolta», vastasi Erkki ja ojensi hymyillen kätensä Aunelle. »Onko Kaarlo sairastunut?» »Ei, ei suinkaan.
Ei tosin Erkki koskaan ollut Aunelle tunteitaan suorastaan ilmaissut, mutta hän ne sittenkin tunsi. Hän tiesi, että Erkki häntä rakasti ja hän Erkkiä. Mikä heidät nyt oli eroittanut? Jos Erkki olisi ollut vähän pintapuolisempi, vähän enemmän semmoinen kuin useimmat muut, olisi Aune kenties luullut hänen mielensä muuttuneen, mutta nyt hän ei voinut sitä uskoa.
Sen kietoi vaippahan kurjimpaan: »Nyt vaappuvat vainajat Tuonelaan!» Hän mättään istua sai kanervasta Ja soudatti lasta Näin rauhaan parhailla lauluillaan. Soi, soi, kaisla! Soi, soi, kaisla, Laineet loiskikaa! Pien' Aune, immyt puhtahin, Nyt missä taivaltaa? Hän huus kuni ammuttu sorsa, kun hukkui hän, Ol' aika kevään viherjän. Maailma hälle nurja ja aina armoton Se koski mieleen hentohon.
Mutta Aune pudisti sormea isälleen ja kiiruhti pois. Voi mitä se isä oli tehnyt! Jos saisi vielä Erkkikin tuon kuulla Mitä hän ajattelisi? Arvaisiko ehken syyn? Olisipa Aune ennen tiennyt mitä isä aikoi! Aika kului hiljalleen eteenpäin. Oli jo huhtikuu ja pääsiäinen oli tulossa. Aune istui isänsä huoneessa. Lamppu paloi pöydällä.
Miten lapsellinen pelko! Mutta pian Erkki malttoi mielensä. Hän oli käynyt vakavaksi, kun jatkoi: »Te olette paljon minulle antanut, mutta pyytäisin vielä enemmän. Aune rakas, tahdotteko minua auttaa aina ja kaikessa, läpi koko elämän ystävänäni vaimonani?» Aune oli kääntynyt Erkkiin päin, hän nosti kätensä, laski sen Erkin käteen ja loi kirkkaat, sielukkaat silmänsä häneen.
Pidetäänpä tässä iltamaa, jonka ohjelman suorittamiseen kukin meistä ottaa osaa, eikö niin?» Kaikki olivat myöntyväisiä, mutta miten päästä alkuun? »Sinä, Kaarlo, saat kunnian alkaa!» »Kiitän nöyrimmästi, mutta kaikki kunniavirat ovat rasittavia. Pane sinä, Aune, vaan alkuun. Naiset, nehän nyt etunenään työntäytyvät.»
Päivän Sana
Muut Etsivät