Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Hän houraili yhtenään eikä tuntenut edes Erkkiä, joka hievahtamatta istui hänen vuoteensa ääressä tuskallisena kuunnellen hänen sekavia sanojansa. Muutama vuorokausi oli kulunut, kun Aune hetkisen nukuttuansa äkkiä nousi istumaan, hymyili ja sanoi iloisesti: »Pidäthän ne kotimme ovet ihan auki?» »Pidän rakkaani, pidän.»
Mutta aamupuoleen kun Aune rauhallisesti nukkui, paneutuivat he hetkeksi levolle. Erkki yksin jäi valvomaan. Hänen päänsä oli hetkeksi painunut käden varaan, mutta hän nosti sen äkkiä kuullessaan Aunen liikahtavan. Aune oli herännyt ja makasi nyt katsellen Erkkiä suurin, kirkkain silmin. »Erkki, tunnen itseni nyt aivan terveeksi. Voitko sinä kuulla?» Aune puhui hyvin hiljaa.
»Tuli, käsittämättömän suurena ja kauniina.» He pysähtyivät kumpikin, he katsoivat toinen toiseensa ja ympäröivän luonnon loistavaa kauneutta. Tuntui sopusointu liian syvältä, onni liian suurelta voidakseen kauan kestää. »Pian talvi peittää tämän kaiken», sanoi Aune hiljaa. »Mutta talvea seuraa kevät ja kaiken ylösnousemus.» He seisoivat hetkisen ääneti, sitten alkoivat he astua kotiin päin.
En minä tule surusanomia tuomaan, olkaa huoleti. Minulta vain jäi viime käynnilläni asiat vähän kesken. Niin, minä tarkoitan Erkki kävi hämilleen minä tarkoitan, juuri niinkuin sanoin. Mutta miten te jaksatte, neiti?» »Olkaa toki hyvä ja käykää sisälle, tänne saliin ehken», pyyteli Aune. »Kiitos, hyvinhän minä jaksan.» »Mutta Kaarlo kertoi minulle päinvastaista.»
»Oh», Aune punastui, »siihen tiedonantoon oli ainoastaan isällinen huolehtiminen syynä.» Erkki oli jo vähällä sanoa, että sepä huolehtiminen on minua tänne jouduttanut, mutta hän malttoi mielensä, ja Aune oli sitäpaitsi jo kiiruhtanut pois isälleen ilmoittamaan vieraan tuloa. Erkki oli ollut vuorokauden Tähtiniemessä, ja nyt oli ilta.
»Maisteri Selmer», Aune katsoi häntä vakavana silmiin, »te olette ivallinen, mutta tällä kertaa syyttä. Luulen ymmärtäväni jotain elämän vakavuudesta, mutta juuri siksi ovat minusta mielensopusointu ja ilo niin suuriarvoiset. Elämässä on paljo suruja, on suuria ja sydäntäsärkeviä, siksi täytyy meidän olla iloiset.» »Se on logiikkaa se! Sydämettömyyttä on se ennemmin.»
Huoneessa kaikki oli vieraan varalle valmiina, ja pian olisi illallinenkin häntä odottamassa. Miten valoisaa, miten lämmintä ja hauskaa oli kaikki. Aune seisoi hetkisen liikahtamatta silmäillen ympärilleen, sitten kumartui hän äkkiä, suuteli männyn tuoksuavia neulasia ja kiiruhti samassa säikähtyneenä pois läpi salin omaan huoneeseensa. Aunen huone oli yksinkertainen, mutta kodikas ja sievä.
Voittehan arvata, miten tutuksi kaikki tulee, kun lähes kaksikymmentä vuotta on asunut samassa paikassa, kesät, talvet, vuodet umpeen, seuraten luonnon kehitystä.» »Oletteko haaveilija?» Aune heläytti iloisen naurun. »Onko luonnonihailija aina haaveilija?» »Eikö se ainakin ole hyvin tavallista.» »Luuletteko todella? Ajatelkaapa talviamme, miten ne reipastuttavat. Ne vaativat työhön ja toimintaan.
Aune asettui pienelle jakkaralle vastapäätä valkeaa, Erkki siirsi keinutuolinsa uunin läheisyyteen, ja Kaarlo puoleksi loikoili sohvannurkassa. »Hohhoo, miten mukavaa tämä elämä on!» »Tämmöistä hupia ei Helsingissä suoda», huomautti Erkki. »Ei usein ainakaan.» »Mutta kuulkaa», keskeytti Aune, »minulla olisi pieni ehdotus.
Rehevien kasvien varjossa seisoi hänen kirjahyllynsä, ja nurkassa kirjoituspöydän yläpuolella riippui äidin kuva. Tullessaan huoneeseensa pysähtyi Aune hetkeksi miettiväisenä kuvan eteen. Näkiköhän äiti hänet nyt, ja mitä olisi hän siinä tapauksessa lapselleen sanonut, mitä hänelle toivonut? Vasta kun ulkoa kuului kulkusten kilinä, heräsi Aune ajatuksistaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät