Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Kevät sydämen on arka, Siksi itkee Seidi=parka, Siit' on, herra, Kyyneleeni nää. Missä leimuu Pohjan liesi, Kuihtuu nyt, kuin hän, kentiesi Raukka morsian, Tänne kyynelkatse kääntyy, Anoo armastaan, mi nääntyy Täällä, yllään Kahle voittajan.»
CYMBELINE. Tulessa palan. Joutuun! JACHIMO. Liian joutuun Sa halaat surua. Tuo Posthumus Ylimys lemmessään ja lempenänsä Kuninkaan tytär sanan sai ja alkoi Ei meidän kehumia parjaamalla: Siin' oli tyyni hän kuin itse hyve Kuvailla armastaan; sen kielin teki Ja siihen sielun loi; ol' ihanteemme Sen suhteen lönttäreitä, tai me itse Olimme mykät hölmöt. CYMBELINE. Asiaan!
Illan verho peittää maan, Janne saattaa armastaan, Portille he päästyänsä Syleilevät yhtenänsä. "Helga, aina omani, Tavarani, kaikkeni! Usko, miten puhtahasti Sua lemmin hautaan asti!" Riemusoitelmana, oi Helga tuota kuulla voi; Varjoin läpi hymyy, luulet Enkelien lempihuulet. Vuoteessaankin Helga niin Puhkee näihin lauselmiin: "Kuin hän onkin uskollinen, Palava ja intohinen!"
Mutta ei hän silti aina vain alakuloinen ole. Kurkistin eilen illalla hänen kammioonsa ja näin hänen istuvan yksin vuoteensa reunalla silmät hymyssä, suu mytyssä, kasvot salaperäistä riemua säteilevinä. Ja äkkiä hän, ilman mitään huomattavaa syytä, helähti nauruun kuin hopeakello. Siinäpä se! Hän on rakastunut. Hän ajattelee armastaan.
Lapset juoksivat häntä vastaan, mikä mitäkin kysyen. Isä levitti ruokia pöydälle ja perhe nautti kiitollisena rikkaan lahjoja ja ylisti Taivaallista isää, joka oli vaikuttanut armeliaisuuden tunteita varallisten sydämissä. Pikku Hannes alkoi itkeä. Isäkin riensi katsomaan uutta armastaan. Hetken perästä valuivat suuret kyyneleet hänen silmiinsä ja suustaan kuului huokaus.
Salmi, jonka yli Pojari pakeni, nimitetään Syrjänsalmeksi. "Kosta, kosta korkea Luoja, Kosta Pojarin ilkeät työt! Morsiuskammarista hän ryösti Nuorikon, ainoan tyttäreni. Mieheni tyttöä takaisin tahtoi, Pojari surmas miehenikin. Kyösti nyt itkee, Jumalan suoma, Armastaan yli kaivaten yöt. Kosta, kosta, korkea Luoja, Kosta Pojarin ilkeät työt!
Tuo otsa korkea luo varjoon piirteet ohimoin, Ja vienon kaihoisa on suu, min sulkee nuorukainen. Mut tuskan aavistus se valtaa emo-luonnon armaan, Mi ihanimman kauneensa jo kadottava on, Ja luonnon tytär mykkä kaikkoo kauas salohon Ja suree armastaan, mi tuossa riutuu, riutuu varmaan. Mut yli lähteen nojauneena hän vain seisoo siellä Ja vesiin katsoo, elää mietteissään ja unelmoi.
Päivän Sana
Muut Etsivät