Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. toukokuuta 2025
Luuletko, että se tyttö minua vielä rakastaa? ANNA LIISA. En luule. MIKKO. Vai niin? Vai sinä et luule? No, mistähän syystä tuo ei minua enää rakastaisi? ANNA LIISA. Sinä et ole sitä ansainnut. JOHANNES. Anna Liisa tuntuu olevan perillä asioista. RIIKKA. Siltä kuuluu. MIKKO. Enkö ole ansainnut? Vaikka neljä vuotta olen ollut hänelle uskollinen ja nyt tulen häntä hakemaan.
Mutta sitten hän kavahti ylös, pyyhki kyyneleensä ja rupesi ajattelemaan. Hän oli pettynyt, oli luullut hyvää ihmisestä, joka ei sitä ansainnut. Hän oli heittänyt hellimmät tunteensa, uskonsa, luottamuksensa, toivonsa lokaan kehnon miehen tallattavaksi. Häpeä ja katumus, viha ja ylenkatse raivosivat hänen povessaan. Hän tunsi olevansa liian hyvä vuodattamaan kyyneleitä Salmelan tähden.
Totila sysäsi hänet luotaan. "Nyt olet tarpeeksi raivonnut. "Ei, en ole hänelle mitään puhunut en vielä. "Vaikka olisit sen ansainnut. "Yhä vielä, senkin jälkeen " "Vaikene", sanoi Ahalla uhaten. "Sinä et voi hillitä rakkauttasi etkä vihaasi. "Sinä käyt ystäväsi kimppuun kuin hullu, kuin petoeläin.
Ilmahan käteni mä nostin, taivaalta armoa pyysin: "Ah kaikkivaltias isä; ansainnut oonko tään suuren häpeän? Näinkö sä rankaiset mua ja minne sä sallit mun viedä, Mistä mä saavuin, ah; munko sallimus hyljännyt onpi?"
Ja niin sanotun uskosi ensimmäinen hedelmä on, että ajat pois uskollisen palvelijan. Ehkä tahdot muitakin karkottaa talosta? Ehkä haluat antaa minulle lähtöpassit ... sano vain suoraan, kyllä koetan täyttää toivosi ilman sanottavaa kaipiota, usko pois..." "Vaiti, vaiti, Bengt, älä lausu niin kovia sanoja, sitä en ole ansainnut.
Nyt istun tässä komeassa huoneessa, pahaa kärsin suvella ja kylmää talvella ja saan ottaa vastaan niitä leipäpalasia, joita ihmisten ovilla saan, ja minua sanotaan Gunhild kerjäläis-akaksi. No niin, paljon maailmassa tapahtuu; ja minä olen tämän hyvästi ansainnut tyhmyyteni tähden!" Marit ei vastannut, mutta jotain muistui hänen mieleensä, hän näki Tore'n edessänsä ja muisti hänen sanansa.
Johanna!... Pyydätkö sinä hänen puolestaan?... sinä? Säälitkö sinä häntä, joka ei sinua ole säälinyt? Jaako!... Hän on äitini... Johanna ... sinä olet oikeassa. Hän pyytää minun puolestani ... hän? Hän säälii minua ... minua! Ja nyt me lähdemme täältä! Ja Johannan vien minä mukanani kotiini Hallaan. Jää hyvästi. Hän lähtee... Minä en ole muuta ansainnut... Lähdemme heti! Hanki itsesi matkalle!
Kesäkuun kahdennenkolmatta päivän iltana armon vuonna 1701 ei talon illallispöydässä kuitenkaan istunut päten yhtään kirveen käyttämiseen kykenevää miestä. Muutamia, toinen toistaan pienempiä poikanulikoita siinä vain näkyi naisväen seassa, paitse pöydän päässä istuja, joka ei suinkaan ansainnut poikanulikan nimeä.
Kun sitten tarjosin heille heidän pelastettuja rahojansa takaisin, arvelivat he, että kyllä minä ne olin itse hyvin ansainnut, eivätkä millään tahtoneet vastaanottaa.
Kului useampia kuukausia, eikä veljesten tilassa tapahtunut mitään muutosta. Vanhempi oli, niinkuin jo kerroimme, saanut työtä herra Kartmannin tehtaassa, ja vaikka hän ei osoittanut mitään intoa työnteossansa, niin ei hän vielä ollut ansainnut mitään varsinaista moitettakaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät