Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Minä katsoin kummakseni: Kallista, kaunista, Paitoja ja palttinoita, Viidet, kuudet villavaipat, Seitsemät sinihamoset, Liinaviitat, sarkaviitat, Turkit, vyöt, sukat, sitehet, Kintahat ja kirjokengät, Metsänriistoja monia, Sitten suuri karjalauma Kuka ne lukisi kaikki! LOKKA. Mutt' ei sampoa näkynyt? ANJA. Ei sitä ei näkynyt siellä. Oi, emo, mitä on sampo?
ANJA. Terve, terve! KULLERVO. Mistä matka? Pyykin luota. Pesut rannalle levitin, Niin rävähti rinnastani Emolta peritty solki, Isoni oma tekemä Palin pois putosi siitä. Missä seppo veljyeni? KULLERVO. Etkö solkea minulle Uskaltaisi ? ANJA. Rikkoisitpa Sen piloille sit' en soisi. Pyhä on rakasten muisto. KULLERVO. Niin, pyhä rakasten muisto. En riko, somaksi laitan, Solen kiillotan, silitän.
Niin, kun pitivät sitä pahasti, niin pyrki itkien mukaani lapsineen, kun lähdin. Ota, ota! rukoili. Marja puhui nopeasti, innostuneesti, tartuttaen sen Juhaan. Mikset ottanut? Silloin Marjalle kihosi vedet silmiin muistellessa, miten Anja häntä lapsen kanssa oli saatellut: Jälessäni juoksi, raukka, kangasta pitkin lapsineen. Mikset ottanut? kysyi Juha, yhä enemmän liikuttuneena hänkin.
ILLI. Ei pahasti. Erikseen. Kunpa hän vihaisi! siitä Mulle toivoa itäisi. KOTRO. On sukunsa luonto hällä, Lauhkea ILLI. Sen syy on oikku MUUT. Oikkuko? ILLI. Sen teille kerron. Kauko Lemminpoika täältä Viime kerran kun erosi, Niin hänelle Anja neiti Rukkaset jälessä laittoi: Sanoi nuoreksi ikänsä. MUUT. Rukkasetko laittoi? ILLI. Vaiti! KOTRO. Ihastuiko siitä Ilvo? ILLI. Ihastuiko?
Ei luultu Juhan mitään mahtavan, kenkkajalan, vääräsäären ... uskalsit, hävytön, tulla keskellä päivää pihakarsinasta ottamaan luulit vanhaksi ja vaivaiseksi, Karjalan komea, vaan siinä olet kierrä nyt kätesi hänen kaulaansa juokse, juokse nyt jälkeensä, ka, tuossa on ovi, mene, saat mennä! Ota se nyt, ota vielä kerran! Voi, minkä teit, raajarikoksi ruhjoit koko elämäkseen! ruikutti Anja.
Käsivarteni hänen kaulaansa kietaisen, sillä se sanoo, joka kerta silloin sanoo, kun minua vyötäisistä pitää: »Ei ole kenenkään varsi niin hento kuin sinun, Anja, ei kenenkään suudelma niin suloinen kuin sinun.» Sen saman se sanoi minullekin. Lienee sanonut, vaan ei tarkoittanut, sillä ei ole vartesi niin hento kuin minun. Eikä tarvitse ollakaan.
Marja tiesi katsomattakin, että se oli Shemeikka, joka nyt viimeinkin tuli sieltä miehineen. Ei ovea avannut, ei luukkua raottanut. Hetken kuluttua syöksähti Anja tuulena sisään, heittäen vaatemytyn lattialle. »Tule, Marja, tule! Ne tulivat nyt! Pane päällesi nämä uudet vatteet!» huusi hän ja käännähti menemään, mutta palasi taas takaisin, temmaten syliinsä Marjan. »Se suuteli minuakin!
Shemeikka loikoo lauteilla lehvien päällä, allaan hursti, ja Anja painelee häntä selkään ja hartioihin, hieroskellen ja hivutellen, huulilla onnekas hymy, silmissä ainaisen ihastuksen ilme... Voi, sinua, oma sorea poikani! Annatko, levähdän vähän? Levähdä, levähdä, sanoo Shemeikka.
Se halasi minua, ja vyötäisistä puristi! 'Ka, olet lihonut ja pulskistunuut, Anja', sanoi, 'mutta yhtä hento on vartesi kuin ennenkin'. Tule pian, Marja! Tule! Sukaise päällesi puhtaat! Nyt syövät miehet, sitten panevat levolle illalla on karkelot, lähtevät ehkä jo huomenna. Kuule, sen on parta kasvanut, mutta muuten se on niinkuin ennenkin kuninkaan poika! Joudu, pian!» Marja avasi nyytyn.
Ei kertaakaan satu hänen silmänsä saunaan, hän ei näytä sitä huomaavankaan, vaikka on pysähtynyt aivan sen eteen... Hän katsahtaa takaisin taloon, josta on tullut, tarkastaa toisia taloja toisella puolen järven, rykii, lykkää suksensa menemään ja liukuu jäälle. Voi, että tuo minua säälittää, kuiskaa Anja. Etsii sinua ontoin silmin kuin kuollutta. Että raatsikin Shemeikka sinut häneltä ryöstää?
Päivän Sana
Muut Etsivät