United States or Senegal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Juha jäi seisomaan pankon kulmaukseen saamatta mitään sanotuksi, kun ei Marjakaan sanonut. Kaisa tuopi kohta maitoa tuota, minäpä menen lämmittämään saunan. Elähän nyt turhaan itseäsi... Marjalle tuli yskä niin, että hänen täytyi kääntyä pois pöydästä. Juha riensi pois, hänen täytyi saada olla liikkeessä, hänen täytyi saada olla yksin.
Nuoruus on parempi kuin rikkaus.» Ja kun oli vihkinyt, tuli kättelemään. »Onnea olkoon teille», sanoi Marjalle, ja »Onnea olkoon teille», sanoi minulle ja myhähteli.
Juha pudottihe pois kannoilta, seisoi yksin aavalla järvellä. Taas oli hänelle tehty vääryyttä. Ei, ei hänelle, vaan Marjalle. Rovastikin uskoi, että se oli mielellään mennyt. Mitä minä lähdinkään sitä sille puhumaan? Mitä minä hänellä sanottamaan, että se on sillä verissä, venakon? Mutta kun se oli se, joka meidät vihki, tarttui käteen ja toivotti onnea. Vaan ei liene, perkele, mielessään toivottanutkaan, vaikka suullaan! Lienee toista salaa ajatellut, toista sanonut. Mistä se sen muka tiesi, että Marja mielellään? Siksikö vain, että on venakko?
Antaja meillä odottaa, kunnes vieras on maljansa pohjaan tyhjentänyt. Kaikkiko täytyy tehdä niinkuin siellä? nauroi Marja. Kaikki, sanoi Shemeikka totisesti ja mulautti silmiään tuopin laidan yli. Eikö olisi parempi niin, että maassa maan tavalla? Ei, sanoi Shemeikka totisesti yhtä ja teennäisen juhlallisesti ja ojensi Marjalle tuopin.
Eihän nuo raa'at, tyhmät talonpojat tietysti voineet tehdä mitään mieliksi, ja sen he kyllä saivat kuulla vähän väliä. Mari oli niin vihanen tuolle "kaupungin marjalle", joksi hän Mathildaa kutsui, että olisi ollut valmis heittämään tulisen kekäleen hänen jälkeensä millä hetkellä tahansa.
Haudan täytettyä hälveni väki vähitellen kirkkoon, mutta nuo kolme herraa, jotka eivät sanoneet oikein ymmärtävänsä saarnaa, lähtivät kävelemään kotiinsa. Kuitenkin lupasivat he vaivoista kiittelevälle ja nyykistelevälle Marjalle iltapuoleen yhtyä hautajaisjoukkoon ja lähteä kerran "huviksensa katsomaan, kuinka siellä sydänmaassa oikeastaan eletään."
Et tainnut tietää tulevani, kun ortesi noin matalalle salvoit? Terveheksi! hän pisti kättä Juhalle. Terveheksi! hän pisti kättä Marjalle, reippaasti, iloisesti, ääni heleän sointuva, hampaat välähtelevän valkoiset hienon kähärässä parrassa, ruskeissa silmissä viekasta veitikkaa ja huolettoman ilon kiiltoa. Mistä on vieras matkalla? kysyi isäntä.
Ja Shemeikka ojensi Marjalle pienen hopeapikarin, katsoi koko ajan häneen, kun hän hitaasti sillä huuliansa kostutti, katsoi häneen, kun hän uudesta kehoituksesta uudelleen maistoi, katsoi vielä, kun otti takaisin pikarin ja tyhjensi sen, minkä Marja oli jättänyt ja Marja katsoi häneen, huulet pikarissa, silmät Shemeikassa, he molemmat ikäänkuin toinen toistaan tunnustellen.
Tässä, ihan uudessa ja entistä kuitenkin niin lähellä, että jos tulen tuohon kuuseen panisin, ne sinne sen näkisivät. Sytyttäisinkö, että pitäisi tulla karkuria hakemaan, vaatimaan »omaansa» pois? Tulisipahan! koettaisipahan! »Ei se sinun omasi ole enää!» huutaisi sille Shemeikka. Syntyisi tappelu. Olisi tuota soma nähdä. Marjalle tuli kuin ilon raivo rintaan sitä kuvitellessa.
Vielä kerran heittää Juha hänet pois ja sanoo hengästyneenä ja sammaltaen Marjalle: Kä-käy sisään käyhän sisään... Marja on noussut ja pakenee tupaan. Juha aikoo mennä jälestä, mutta ei saa mennyksi. Menee porstuaan, mutta palaa takaisin. Hänen täytyy sanoa äidille, että ei, hänen täytyy ensin sanoa Marjalle, että ei pidä...